|
Haa tätähän lukee ihan mielikseen Joycen
viimeisten puuduttaavien lukujen jälkeen. Kun en printannut heti lukuohjelmaa
kirjanmerkiksi hotkaisin heti alkuun kahden viikon satsin. Toki säästän
kommenttini luvun lopusta ensi viikkoon, etten muitten lukunautintoa häiritsisi.
Prologi johdattelee unen ja valveilla olon, unen
ja todellisuuden rajamaille. Kertoja-minän öiset heräämiset
ja niiden mukanaan tuoma tunnelma tuntuu itsestänikin kovin tutulta.
Ei tiedä missä on, mitä kello on, miksi valot palavat, vaikka
olen varmasti nukkunut - mutta kuinka kauan? Tuollaisina hetkinä mieleen
nousee muistoja, joiden herättäjänä voi olla pelkkä
asento. Se onkin mielenkiintoista miten pienistä asioista muistoja
voikin tulla mieleen. Muistot ovat tärkeitä, kertojan mukaan
suorastaan olemassaolon ehto.
Tähän väliin en voi jättää
kertomatta omakohtaista monikerroksellista muistotarinaa. Osallistuin muutama
vuosi sitten erääseen konferenssiin. Sen ohjelmaan kuului pienryhmäkeskusteluja,
jossa pohdittiin paikkatietojen ymmärrettävän esittämisen
keinoja. Keskustelun viritykseksi ryhmänvetäjä pyysi kutakin
keskustelijaa kertomaan voimakkaimmain paikkaan sidonnaisen muistonsa.
Kuulimme tarinoita Aasian korkeiden vuorenhuippujen valloituksesta yms
raflaavaa. Oma muistoni oli paljon kotoisampi; se oli se hajun herättämä
mielikuva Mummilasta, joka tuli mieleeni välittömästi tullessamme
katsomaan ensimmäistä kertaa nykyistä asuntoamme. Nyt ovat
seinien uudellenmaalaukset ja laatoitukset ja varmaan myös tottumus
häivyttäneet tuon hajun (ehkä tyypillisen kaikille viisikymmenluvun
taloille) niin ettei sitä enää huomaa eikä Mummilan
henki leiju jatkuvasti kodissamme.
Rutiineita
ja niiden rikkojia
Kertojan Mummila on Combray. Talo, jossa hän
vietti lapsuuden kesiään ympärillään isä,
äiti,
isoäiti, isoisä ja isotätejä. Perhe viettää
hyvin säädeltyä porvarillista elämää. On
säännöt joita noudatetaan ja on rutiineita, jotka toistuvat
päivästä toiseen. Kapinallisiakin löytyy, isoäiti
uskaltautuu kävelylle sateeseen eikä välitä vaikka
hänen pukunsa likaantuu - jotakin täysin mahdotonta hänen
sisarilleen. Naapurin Swannilla, vaikka seurusteelikin perheen kanssa täysin
oikeaoppisesti, on kuitenkin muutakin, "säädytöntä"
elämää - tuttuja ylemmistä yhteiskuntaluokista! Myös
lapsen heikkohermoisuus ja riippuvuus äidistään ei ole perheen
normien mukaista.
Pienen pojan kauhu
Lastenhoito-oppaissa aina kehoitetaan pitämään
rutiineista kiinni - ne kun luovat lapselle turvallisen kasvuympäristön.
Toisaalta lapsi itsekin luo helposti rutiineita, jos joku asia kerran on
tehty tietyllä tavalla, pitää niin tehdä myös
seuraavalla kerralla. Kertojan lapsuuden kauhu on kun hänet lähetetään
illalla yksin nukkumaan. Äiti tulee antamaan hyvän yön suukon,
mutta vain hetkeksi. Kauhu moninkertaistuu, kun hän osaa odottaa tuota
kauhistuttavaa hetkeä, jolloin hän joutuu eroon äidistään.
Tapahtuvat kun etenevät samanlaisena päivästä toiseen.
Hirveintä on kun taloon tulee vieraita (Swann), jolloin äiti
ei tulekaan antamaa iltasuukkoa.
|
o AJK kotisivu o Proust