Jo hetken aikaa ihmettelin, että juuri kun olin päässyt
kirjoittamasta, että kirjassa vallitsee ikään kuin positiivinen
tunnelma, niin yhtäkkiä teksti on kaikkea muuta kuin kauniin
asian kuvaamista. Tai oikeammin ehkä olisi sanoa, että asiaa
kuvattiin vähemmän positiivisesti.
Murrosikä ?
Nyt taitaa sitten jo selvitä pojan ikä . Ainakin kolmesta eri
seikasta saattaisi päätellä, että murrosikä on
käsillä.
" Ei kannata puhua mokoman yksinkertaisennaisen kanssa, joka ei osaa
edes omaa kieltään" sivulla 190 kuvaa hyvinkin sitä, mitä
murrosikäinen helposti lähimmästään ajattelee.
Francoisen arvostelu on tuotu tässä kohtaa hyvinkin kärkevästi
esiin ja kuitenkin koko muu kirja on ollut eri linjoilla. Tosin ehkä
aiemmin on kuvattu vain muiden mietteitä ja pojan omat näkemykset
ovat puuttuneet. Myös tunteiden ailahtelut tulivat hyvin esiin.
Hermoheikon pojan odottamat suukot äidiltä ovat vaihtuneet
toisenlaisten suukkojen ja hyväilyjen odotukseksi. "Yksinolon huumaan"
liittyvät kuvitelmat maalaistytön syliin saamisesta ja kuvitelmat
siitä, miltä tämä nautinto tuntuisi täyttivät
nuoren pojan pään. Hän nautti luonnosta jo sinänsä
ja nyt hän odotti naista saapuvaksi. Sivulla 193 oleva lause "Toive
naisen ilmaantumisesta siis teki luonnon viehätyksen minusta huumaavammaksi,
mutta toisaalta luonnon viehätys laajensi naisen muutoin liian rajoittuneeksi
jäävää viehätystä" pisti minut kyllä
hiljaiseksi. en oikein tiedä mitä tällä lauseella haettiin.
Kuvaako tämä mahdollisesti sitä, että maalaistyttö
kelpaisi syliin, mutta ei esimerkiksi vaimoksi? Tarkoittiko tämä
lause oikeastaan mitään sen syvällisempää ? En
päässyt asiasta selvyyteen.
Vaikka ajatukset olivat sanoisinko hurjia (niin Francoisen arvostelu
kuin unelma naisesta), niin silti sisällä sisimmässään
poika oli edelleen aika epävarma. Tämä tunne on varmaan
ihmisellä voimakkaimpana juuri murrosiässä. hän mietti
itsekseen, että osaisiko edes puhua tuolle odottamalleen naiselle.
Tähän epävarmuuteen voisi ehkä sitoa myös sen
pohdinnan, joka koski elämyksiä ja miten ihmiset kokivat samatkin
asiat eri tavalla.
Epäsovinnaisen
tavan vai sadismin kuvausta ?
Kumpaakohan Proust on mahtanut alun perin halunnut kuvata, joko epäsovinnaista
"rakkaussuhdetta" vaiko sadisimia ja pahuutta ?
Tämä kohta tässä kirjassa on ollut mielestäni
todella haastava. Proust kuvaa Vinteuilin tyttären ja hänen naisystävänsä
tapaamista. Sitä ennen hän kertoo herra Vinteuilin tuskaisesta
elämästä ja muutenkin ikään kuin johdattelee siihen,
että karheaäänisen tytön elämäntapa oli kaikin
tavoin väärin tämän isän muistoa kohtaan. Kuitenkin
luettuani tämän pätkän, ajattelin itsekseni, että
ehkä Proust oli sittenkin halunnut kuvata , miltä ns. pahasta
ihmisestä todella tuntuu. Tähän päätelmään
tulin, kun olin ensin lukenut sivulla 203 olevan lauseen "Ehkä hän
oli olisi kuvitellut, että pahuus on niin harvinainen … outo tila,
jonne oli rauhoittavaa paeta, jos hän olisi osannut erottaa itsessään
ja kaikissa ihmisissä sen välinpitämättömyyden
itse aiheuttamaansa tuskaa kohtaan, joka … on julmuutta, kauheaa ja ikuista
julmuutta ". JA sitten, mielestäni ensimmäisen kerran tässä
kirjassa, alkoi aivan toisenlaisen asian kuvaus. Itse asiassa palattiin
kirjalle ominaisten asioiden kuvaamiseen.
|
o AJK kotisivu o Proust