Pitkin kirjaa olen pohtinut sitä, mitkä
seikoista, jotka on kirjoitettu pojan ajatuksiksi, ovat ajatuksia oikeasti
lapsuudesta ja mitä seikkoja hän on täydentänyt aikuisiällä,
kirjoittamisen yhteydessä. Tämän lukujakson alkupuolella
tuli taas pari kohtaa, jossa asiaa tuli mietityksi.
Julisteet
ja teatteri, vierailu sedän luona - aitoja muistoja?
" Kaikki keskusteluni tovereitteni kanssa koskettelivat
näyttelijöitä, joiden taide, vaikka se vielä olikin
minulle tuntematon, herätti minussa kaikista taiteen ilmenemismuodoista
ensimmäisen aavistuksen itse Taiteesta". Pojan haave päästä
teatteriin tuntuu todella voimakkaalta ja tämän varmaan poika
on aidosti jo kokenut tuossa iässä. Hän tietää
näyttelijöitä - ikään kuin palvoo heitä.
Hänen kuvitelmansa teatterista muodostunee paljolti julisteiden perusteella
ja tämä tunne on varmaan "aito" lapsuuden tunne. Julisteet ja
mainokset muokkaavat lasten ja aikuisten mielikuvia lähes kaikesta.
Olimme äitini ja kuopukseni kanssa katsomassa Turun Lasten teatterin
West Side Storya ja äitini sanoi, että jos ei olisi nähnyt
mainoksia aikaisemmin, näytelmän alku olisi kyllä pelästyttänyt
hänet pahanpäiväisesti.
Vierailu sedän luona oli myös onnistuneesti
kuvattu juuri sillä tavalla kuin pieni poika asian varmaan ajatteli.
Poika tiesi, ettei olisi saanut asiasta kotona mitään puhua,
mutta toisaalta ei ymmärtänyt miksi ei olisi saanut Ja niinpä
hän kertoi ja sen jälkeen tilanne muuttui entistä sekavammaksi.
Uskon, että jokaisella on joitakin tämän suuntaisia asioita
tapahtunut omassa lapsuudessaan ja nuoruudessaankin: on tehnyt jotakin
väärin ja eikä ymmärrä miksi. Tässä
kohtaa en voinut muuta kuin ihailla Proustin kykyä kuvata tuntemuksia.
Ruoka
ja vuodenajat - muistoa täydennetty?
Ruuan merkitys on varmaan kirjan kirjoittamisenkin
aikana ollut suuri - ainakin kyseisessä perheessä. Francoise
osoittaa tässäkin kohtaa olevansa perheen luottamuksen väärtti.
Uskon, että tämä huomio on yksi niitä, jotka pieni
poika on huomannut vasta aikuisiällä. On vaikeaa kuvitella, että
kukaan lapsi pystyisi hahmottamaan vuodenaikojen vaihtelut ruuan mukana.
Minulta on muuten päässyt kokonaan ohi se, että minkä
ikäinen tämä poika mahtaa olla ?
Giotton
hahmot - muistoa täydennetty.
Tässä kohtaa kirjailija tunnustaakin ymmärtäneensä
Swannin antamien kuvien hienouden vasta jälkeen päin. Silloin
lapsuudessa ilmeisesti vain ihmetytti ja myöhemmin Laupeus, Kateus
ja Oikeudenmukaisuus mm saivat toisenlaiset kasvot. Keittiötytön
olemus ja raskaus yhdistettynä keittiötytön kasvoihin, joista
ei loistanut mitenkään äidiksi tulemisen onni oli hänelle
lapsuudessa outo yhdistelmä, mutta mielestäni tunnusti kirjassa
jälkeen päin ymmärtäneensä asian. Muisto lapsuudesta
- apu "Combrayn" kirjoittamisessa ?
Voisiko olla, että kuvaus lapsuudessa luetusta
kirjasta auttoi Proustia eteenpäin "Combrayn" kirjoittamisessa konkreettisesti.
S. 104 esim. "Kirjailijan löytö oli se, että hän keksi
vaihtaa osaset, joita sielu ei läpäise, yhtä moneen aineettomaan
osaseen, sellaisiin joihin sielu voi samaistua". Hän kuvaili kirjan
maisemia ja kertoi miten ne olivat häneen vaikuttaneet, aiheuttaneet
esim. kaukokaipuuta. Kuvaukseen pääsi mukaan myös Francoise,
jonka rooli perheessä oli todella suuri. Vuodenaikojen huomioiminen
tarjoilussa oli ehkä osittain myös pätemistä ja näin
ollen auttoi myös Francoisea jaksamaan. Tämän avulla hän
jaksoi tehdä muutkin työnsä hyvin, kenties ? Viime jakson
kommenteissa muistaakseni ainakin parissa kohtaa mietittiin mikä Francoisen
todellinen rooli ja asema perheessä oli. Tämä jakso ei ainakaan
tuonut vielä mitään varmaa vastausta tähän kysymykseen.
Odotellaan …
|
Palautetta
Asko
Korpela: Muistoja täydennetty?
| Asko: |
Tämä ajatus ja muistojen todellisuuden
kyseenalaistus tuntuu kiinnostavalta idealta ja pohtimisen arvoiselta siinä
mielessä, että tämä idea mielessä ehkä tekstiä
tulee seuratuksi tarkemmin. Varmaan aiheellinen katsantokanta kaikkia lapsuuden
muisteloita tarkasteltaessa. ... vaikka sitten taas taiteellisen lopputuloksen
kannalta: väliäkö hällä?
Joka tapauksessa kovin vivahteikkaasti tätä
kysymystä käsittelet. Kiitos siitä.
|
Asta
Manner: Taisi todella tulla mennyksi sivupoluille
| Asta: |
Kiitos palautteesta. Kieltämättä
unohdin taiteellisuuden tässä "neljännessä jaksossa".
Olen ollut kirjan lumoissa ja minua alkoi ihmetyttämään,
että miksi. Ajattelin, että yksi syy on, että kirjassa on
valtavasti tunteita mukana. Kirjan perusideahan on ajan etsiminen ja aikaa
tällaisessa tapauksessa varmaan etsitään muistojen kautta.
Muistot on onnistuttu kuvaamaan vahvasti ja sitten vaan ajattelin, että
kaivan tekstistä erillisiä muistoja.
Kotona on tapana vitsailla miehelleni ja hänen
veljelleen heidän valtavan hyvästä muistista: kumpikin muistaa
asioita vuosisadan vaihteesta asti... Samoin oma poikani - noin viiden
ikäisenä - ilmoitti, että kyllä hän sen muistaa
kun hän syntyi, mutta sitä hän ei muista miten hän
sinne vatsaan meni. Koetan seuraavassa jaksossa nauttia ilman yksityiskohtia
ja hakea sitä aikaa yhdessä Proustin kanssa.
|
Pekka
Pihlanto: Omaa kokemusta vai keksittyä?
| Pekka: |
Minuakin kiinnostaa teoksissa, joissa on selvästi
omaelämäkerrallista ainesta, että mitkä kohdat sitä
ovat ja mitkä puhtaasti luovuuden tulosta. Tietyllä tavalla kai
jokainen kirjaílija kirjoittaa itsestään ja kokemuksistaan,
toisilla se vain näkyy selvemmin, kuten juuri Proustilla.
Luin jokin aika sitten Yrjo Kokon elämäkerran
ja kohta sen jälkeen hänen kirjansa "Sudenhampainen kaulanauha".
Tämä oli fiktiota, mutta monet kohdat olivat kirjailijan itse
kokemaa, mihin viittasivat teoksessa olevat valokuvatkin. Elämäkerran
perusteella oli mahdollista hiukan jäljittää, missä
määrin tapahtumat olivat konkreettisesti kirjailijan itsensä
kokemia.
|
Pirjo: Ruoka
ja vuodenajat
| Pirjo: |
Asta kirjoittaa:"On vaikeaa kuvitella, että
kukaan lapsi pystyisi hahmottamaan vuodenaikojen vaihtelut ruuan mukana."
Minusta taas näin voi hyvinkin olla, sillä ennen muinoin kuin
jääkaappi ja pakastimet eivät tuoneet kesää talven
keskelle, ruoka varmaan hyvinkin kuvasti vuodenaikojen vaihtelua - tarjottiin
sitä mitä kulloinkin oli. Ehkä vuodenaikojen vaihtelua ja
ruokaa ei tietoisesti yhdistä, mutta jos ruuan antaa tuoda mieleen
muistoja liittyvät ne sitten tiettyihin tapahtumiin, tunnelmiin ja
vuodenaikaankin. Omakohtaisena muistona on pannukakut, kevät aurinko
ja sulava lumi -lehmät kun pääasiassa poikivat keväällä
ja silloin kun on pihkamaitoa syödään pannukakkua - eikä
tarvi edes munia käyttää.
|
|
o AJK kotisivu o Proust