Korpela Asko 
09 Herttuatar ja kirkontornit

Proust: Kadonnutta aikaa etsimässä
Olen tässä pitkin matkaa ihastellut Proustin kielenkäyttöä, eniten yhtä tiettyä piirrettä, salaa toivoen, että tarttuisi minuunkin. Tarkoitan aikamuodon passé simple käyttöä. Mikähän onkaan suomenkielinen nimi aikamuodolle, jota suomen kielessä ei ole vai vastaakohan tämä muotoa, jota nimitän 'historialliseksi preesensiksi' (nimestä en ole varma). Kuten ehkä tarkkasilmäinen lukupiiriläinen on huomannut, pyrin sitä johdonmukaisesti käyttämään, kirjoitan siis preesensissä menneistä asioista. En pysty perustelemaan, mutta minusta se on tyylikästä samoin kuin ranskan passé simple. Aikajärjestyksessä neljäs ranskanopettajani Reino Hakamies käytti sitä mestarillisesti myös puheessa, vähän niin kuin ylvästelikin sillä. Proust käyttää ja minua miellyttää suuresti. Käsittääkseni puheessa sitä ei kuulu käyttää, ei ainakaan arkikielessä. Mutta se kuulostaa jotenkin hyvin tyylikkäältä. - Sattuisipa tämän lukemaan joku ranskan kielen asiantuntija ja esittäisi pari kommenttia! 
 
 

Taas uusi ihastus: Guermantesin herttuatar

Kikattavista ja nirppanokista pikkutytöistä siirtyy Marcelin mielenkiinto kypsään naiseen Guermantesin herttuattareen. Rakkaus syttyy kuulopuheiden perusteella. Perhetuttu tohtori Percepied puhuu hänestä jatkuvasti. Lopullisen vahvistuksen ihastus saa kirkossa, missä herttuattaren katse näyttää hetken viivähtävän Marcelin katseessa. Herttuatar valtaa tuskin teini-ikäisen pojan kaikki unelmat. Taimenia voitaisiin olla onkimassa, illalla herttuatar pitäisi häntä kädestä. Kukkien nimiä kävelyretkellä unelmien nainen hänelle opettaisi. Antaisi minun lukea itselleen runoja. Olisi aavistus Marcelin haaveilemasta ammatista kirjailijana. Tämä haave kirjailijan ammatista onkin vaivannut jo moneen kertaan tulevaa mestaria. Aina on kuitenkin suuri epävarmuus omista kyvyistä jäänyt viimeiseksi jälkimauksi. Ei siitä kuitenkaan mitään tule. Ja kuitenkin hän lukee, lukee, lukee - oppiakseen. Ja oppii myös. Vaikka pelkääkin lahjojensa häviävän mustaan aukkoon. (Olen tähän asti kuvitellut, että käsite 'musta aukko' (trou noir) olisi vain minun ikäiseni. Onkin siis vanhempi!) Käy ilmi, että Marcel puhuu 'rakastetustaan' myös kotona, sillä äiti viittaa Marcelin puheisiin ja kertoo, että rouva on tulossa kaupunkiin tyttärensä vihkiäisiin. Silloin Marcel voisi hänet nähdä. Marcel ei herttuatarta tunne, mutta etsii sopivan hahmon kirkkoväestä. Ei luulisi vaikeata olevankaan, kun on morsiamen äiti. Marcelin katse tutkii hänet tarkkaan ja kynä kertoo yksityiskohdista. Häntä ärsyttää, kun joku arvioi herttuattaren kauniimmaksi kuin rouva Sazerat tai neiti Vinteuil. Ei häntä voi verrata muihin! Mikä kauneus, mikä jalous! Ihan on kuin Don Quijoten Dulcinea del Toboso paitsi että on oikeata lihaa ja verta toisin kuin Dulcinea, joka on pelkkää haavetta - vai onko hän se maalaistyttö pellolla? Kyllä hän varmaan minut huomasi ja vielä kirkosta poistuessaankin olin hänen mielessään. 
 
 

Liikkuvatko tornit vai liikunko minä?

Guermantesin kävelyllä nähdään Martinvillen kirkon kaksoistornit ja samalla kertaa niiden takana kauempana Vieuxvicqin kirkontorni. Syntyy sama ilmiö kuin junassa istuessa, jolloin on epävarmaa liikkuuko viereinen juna vai liikkuuko katsojan juna. Taustalla oleva torni näyttää vaeltavan etualalla oleviin nähden. Tämä suuresti kiinnostaa Marcelia. Tietysti järki sanoo, etteivät tornit liiku mihinkään, mutta tarvitseeko Marcelin tapaisen kaunosielun kokea sitä mitä järki syöttää? Tietysti ei! Mikä hieno elämys eikä maksa mitään! Vielä valaistuskin antaa oman lisänsä. Aurinko on laskenut, tornit ovat mustia. Pimeässä kaikki kissat ovat mustia. Polun nousut ja laskut nostavat ja laskevat torneja horisontissa. Niitä nähdään pitkän aikaa ja sitten yhtäkkiä tupsahdetaan ihan viereen. Torneja ihaillessakin pysyy herttuatar mielessä: kalastetaan taimenia, kävellään Vivonnen rantapuistossa… Vai voisiko herttuattaren suudelma sittenkään voittaa ihanuudessa äidin täydellisesti pojalleen antautuvaa suudelmaa? 

Tästä kadonneesta ajasta Combrayssa Marcel myöhemmin uneksii valvoen joskus aamuun saakka.

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Asko Korpela



Asko Korpela 20040424 (20040424) o o AJK kotisivu o Proust