Korpela Asko 
08 Kävelyä ja intohimoa

Proust: Kadonnutta aikaa etsimässä
Lukumies tekee todella viisaasti, kun lähtee välillä kävelylle ihan kuin tietokoneen ääressä kyyhöttäväkin. … tai pari päivää sairaalasängyssä maannut. Tänään viimeksi sen olen kokenut. Saa kävellä hikeen saakka eli vartin verran, että selkä asettuisi kivuttomaan asentoon. Onkohan tämä Marcel selvästi sanonut missä asennossa hän paljot lukemisensa lukee? Itse luen aina vuoteessa pitkälläni hiukan tavallista korkeampi tyyny pääni alla. Sairaalan sydänosastolla minulle huomautettiin kun kädet olivat kyynärpäiden varassa pystyssä. Se rasittaa sydäntä. Parempi asento on lähes istuva ja kirja sylissä. Niinpä sairaalasängyn pään saakin aika korkealle vinoon. Mutta sellainenko vasta selkää rasittaa! Sen tänään kävelylenkillä huomasin. Ehkei itse asiassa muuten sen kummemmin, mutta outoudellaan. 
 
 

Mitä tiellä tulee vastaan ja mitä pitäisi tulla

Sankarimme kulkee luonnossa ja selvästi myös nauttii pelkästä luonnon rikkaudesta ja kauneudesta, mutta hän kohtaa retkillään myös ihmisiä. Nytkin tulee vastaan joku 'maalainen', jota hän melkein sateenvarjollaan sohaisee. Polku on siis aika kapea tieksi. Ei ole ystävällinen vastaantulijan vastaus tervehdykseen. Tämäkin vastaantulija olisi siis ollut parempi jättää kohtaamatta. Monesti tässä kertomuksessa onkin tarkoituksella vältelty kohtaamisia, joskus on törmätty epätoivottuihin henkilöihin, kun ei ole huomattu varoa ja katsoa etukäteen. Mutta jo useampaan kertaan on Marcel kulkenut polkuaan toivoen tapaavansa tiettyjä henkilöitä, ennen muuta Swannin tyttären. Nyt himoitsee maalaisnaista halattavakseen. Tässä jos missä on kysymys pelkästä naisen himosta, ei mistään rakkaudesta. Intohimon kohteeksi sopii hyvin rehevä nimetön maalaisnainen, mutta rakkauden kohteeksi samasäätyinen eteerisempi olento. Näinkö on? Ilmeisesti. Molemmille on sijansa nuoren kulkijan mielessä. Maalaisnainen edustaa suuren luonnon viehätystä. Intohimolla ei ole rajaa. Mutta mitä tapahtuisi, jos sellainen todella tulisi vastaan? Tuskin mitään. Marcel on haaveksija, ei toimija. Hänestä ei olisi aloitteentekijäksi. Niinpä haaveet jäävät haaveiksi ja voivat jatkua loputtomasti. Hulluksi häntä vain luulisivat, jos jotakin yrittäisi. Parempi siis riistäytyä haaveista ja ruveta tarkkailemaan muuta luontoa, kasveja ja ötököitä. 

Vaikka olisihan tässä tämä Vinteuilin neiti! On jo lapsuutensa jättänyt. Suuressa surussa isänsä äskettäisen kuoleman jälkeen. Hänellä on se epäilyttävä seuraneiti. Aivan ikkunan läheltä on nyt mahdollisuus nähdä ja kuulla, mitä naiset puhelevat. Naiset ovat hyvin tietoisia siitä, että joku voisi heidät nähdä: he ovat valaistussa huoneessa, ulkona pimeässä näkymättömissä voisi olla joku, joka heitä salaa katselee. Niin onkin. On oikein siinä tarkoituksessa paikalle hakeutunut. Intohimo on nuoressa neidissäkin heräämässä, vaikkei hän sitä ääneen tunnustakaan. Ja tuo juuri kuolleen isän kuvakin tuossa takan reunalla katsoo ja näkee! Eikö tekisikin mielesi sylkeä isäsi kuvaan? Onko mokomaa julmuutta nähty. Isä kun on vain tyttärelleen elänyt. Ovatko siis isän rakastaminen ja nuoressa naisessa heräävä intohimo toisensa pois sulkevia vaihtoehtoja? 
 
 

Guermantesin tiellä ei olisi naishoukutusta

Pitemmälle Guermantesin tielle lähdetään vain jos ollaan varmoja, että sadetta ei tule. Siellä on pelkkää luontoa katseltavana ja koettavana. Vivonne joki. Kalastajia, poikia leikkimässä rannalla, historiaa. Vesiötököitä, kaloja, ampiaisia, vesiksveja, lumpeita, kurjenmiekkoja. Sopii istua ruohikolla ja syödä leipää, suklaata ja hedelmiä. - Haa, kuinka muistuukaan mieleen polkupyöröretki vuonna 1961 Genevestä Ranskan puolelle järven rantaan. Patonkia, kinkkua, suklaata, viiniä maalaiskaupasta ja herkuttelu ruotsalaistyttöjen kanssa järven rannalla. Käytiinköhän uimassa, en muista enää. Joka tapauksessa kaikessa siveydessä: ihana päivä ulkona. Vieläköhän löytyisi jostakin Mariannen osoite. Vanhentunut se ainakin olisi. Pitkään joulukortteja vaihdettin. 

Mutta on Guermantesin tien varrellakin naishoukutus: salaperäinen muualta menneisyyttään unohtamaan tullut nuori nainen asuu yksinäisessä talossa virran rannalla. Täällä ei hänen rakastettuaan tunnettaisi eikä hän tätä polulla kohtaisi. Mutta mitä tekee tämä nuori nainen? Hän riisuu pitkävartiset käsineensä tarpeettoman sulokkaasti. Mikä vihje!

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Asko Korpela



Asko Korpela 20040417 (20040417) o o AJK kotisivu o Proust