Korpela Asko 
04 Käytösoppia ja eläytymistä väsymiseen saakka

Proust: Kadonnutta aikaa etsimässä
Etiikkaa, moraalioppia, tapakulttuuria (bonnes moeurs; hyvät tavat) taitaa olla eräs pääsisältö tässä kirjassa. Sen ymmärtää, kun niin selvästi on esillä myös ihmisten luokkajako. Tuntuu, ettei tämä koskaan olisi ollut pienessä Suomessa niin kovin tärkeä asia. Näkyyköhän se vieläkin Ranskassa ja Englannissa enemmän kuin Suomessa? Tässä lukujaksossa moraalioppia on joka tapauksessa sen verran, että otsikkoon kelpaa. 
 
 

Eulalie osaa

Edelleen on puhe Mme Octavesta alias Léonie-tädistä, joka - kuten jotkut ovat keksineet todeta - on valinnut vapaaehtoisen vankeuden ja pienet ikkunasta näkyvät ilot ja murheet elämänsä illan viihteeksi. Jotkut hänen silmissään osaavat jotkut eivät osaa käyttäytyä. Vähään tyytyen hänellä on vara valita hyvää. Niinpä hänen surustelunsakin rajoittuu hyvin harvoihin ihmisiin, niihin jotka osaavat käyttäytyä. Eräs sellainen on ontuva Eulalie. Esittelysanoissa sanotaan myös 'kuuro', mihin ominaisuuteen, kuten myöskään rampuuteen en huomaa mitenkään sitten viitatun myöhemmin. Erityisesti Eulalie osaa suhtautua juuri oikein Léonie tädin puheisiin omista vaivoistaan. Hän ei niitä lähde suurentelemaan eikä vähättelemään vaan osaa kuunnella ja panna kielensä keskelle suuta niistä puhuessaan. 

Kaikki eivät osaa ja heitä kohdellaan lyhyen kaavan mukaan. Heitä ei odoteta käymään toisin kuin Eulalieta, joka käykin joka sunnuntai ellei ole odottamattomia esteitä. Niin ja kirkkoherra kelpaa tietysti myös. Voi! Taas täydellinen yhtymäkohta omaan elämään! Meillä on Nilsiässä isotäti, jonka luona vain harva käy, mutta kirkkoherra kuitenkin säännöllisesti kerran kuussa. Vaikka emme ole paikalla tunnemme osallistuvamme seurusteluun, kun täti kertoo mistä kirkkoherran kanssa oli puhe, mitä nimenomaan meidän perheestä puhuttiin. Emme lainkaan paheksu vaan melkein päinvastoin pohdimme tekemisiämme ihmetellen, että mitä tästä ja tästä mahtaa kirkkoherra tykätä. Sympaattinen - vaikkakin uskonasioissa hyvin äkkiväärä - herra, joka hanskaa heilauttaen tervehtii autossaankin ohi ajaen. Niin mahtava laulumies, että jos ei sana niin ainakin sävel hänen suussaan vetää puoleensa kuulijoita kuin hunaja mehiläisiä. 
 
 

Adolphe-setä luulee

Marcelilla on myös setä (vai oliko isosetä - vai eno tai isoeno; varmaan on eritelty, mutta kun ranskassa molemmat ovat 'oncle' ja edelleen ainakin vielä tämän kerran luen vain ranskaksi). Adolphe on hänen nimensä. Adolphen suhteen kehittyy pieni 'triangeli': Marcel ei ymmärrä suhtautua asianmukaisesti - tai, kuten selviää: setä luulee jotakin ja lopputuloksena on suhteen katkeaminen. Marcel hullaantuu jo pienenä teatteriin, vaikkei häntä päästetäkään käymään katsomassa teatteriesityksiä. Joutuu tyytymään teatterirakennusten ihailemiseen ulkopuolelta ja siihen mitä näkee mainosplakaateissa. Adolphe-setä pitää yllä suorastaan intiimejä suhteita teatteriin. Hänen luonaan käy näyttelijöitä ja ennen kaikkea näyttelijättäriä. Silloin tällöin saamme lukea, että teatterilaisia on ennen pidetty moraalisesti arveluttavana joukkona. En oikein ole milloinkaan tätä ymmärtänyt. Nykyään en ainakaan mitenkään voisi kuvitella näin olevan. 

Adolphen suhteet kyllä esitetään siinä valossa, että moraalittomuusepäilyihin on aihetta. Marcel tulee sopimattomaan aikaan käymään setää tervehtimässä. Sattuu olemaan 'kananen' (cocot; niin viaton olen että sanakirjasta piti katsoa, vaikka yhteydestä ymmärsinkin) paikalla. Adolphe ja varsinkin tämän lakeija on vaivautunut pojan paikalle tupsahtamisesta. Mutta 'neiti' ihastuu pikku poikaan eikä lähettäisi häntä matkoihinsa vaan haluaisi jutella pojan kanssa. Poika kun on jo täysi gentlemanni - neiti käyttää todella tätä sanaa; oikein piti vilkaista, kun arvelin, että kai se kuitenkin oli ranskaksi: 'gentilhomme', mutta ei - osaa suudella kädelle. Suhteen katkeaminen ei suinkaan tapahdu siksi, että perhe kieltäisi, vaan siksi, että Marcel tajuaa vierailutapahtuman arkaluonteisuuden ja seuraavan kerran, kun hän tapaa sedän, hän kääntää päänsä pois sen sijaan että sanoisi kiitokseksi tapaamisesta jonkun banaalin kohteliaisuuden. Tästä setä vetää johtopäätöksensä. Luulee, että Marcel tekee eleen vanhempiensa määräyksestä, ei anna [tekemätöntä] vanhemmille anteeksi, kuolee pian tämän jälkeen ilman että kukaan perheen jäsen olisi häntä enää nähnyt. - Tällaista luullun luultuahan ovat Molièren näytelmät pullollaan. On Shakespearellakin Erehdysten komedia ja muutenkin tällaista ainesta näytelmissään, mutta ihan kuin ranskalaiset ottaisivat asian enemmän tosissaan kuin Shake, joka kuitenkin aina kääntää sen pilaksi. 
 
 

Tapaus keittiöapulainen

Tapakulttuuriin kuuluu sekin, mitä kerrotaan keittiöapulaisesta ('la fille de cuisine etait une personne morale'). Tämä onneton pätkätyössä raskaana ahertaa, enemmän katsotaan häntä nenänvartta pitkin kuin otettaisiin huomioon hänen tilansa. Verrataan johonkin Giotton maalaukseen. Yhtä nimettömänä säilyy kertomuksessa kuin vertailukohtansa maalauksessa. Maalaukseen suopeammin tunnutaan suhtauduttavan kuin tyttö-parkaan. 

'…faisant briller involontairement la supériorité de Françoise, comme l'Erreur, par le contraste, rend plus éclatant le triomphe de la Vérité. 

Herää taas kysymys: mitenkä lienee hieno lause suomennettu, ydin: 'virhe korostaa totuuden voittoa', oikeastaan 'totuuden voiton loistetta'. Nyt pystyn sen suomennoksesta tarkistamaankin. Mutta ennen kuin sen teen protestoin hiukan koko lauseesta. Palvelustytön ja Françoisen vertailussa on kysymys paremminkin siveettömyydestä ja hyveellisyydestä kuin virheestä ja totuudesta. Suomennos: 'tuoden tahtomattaan esille Françoisen etevämmyyden niin kuin Erehdys vastakohtaisuuden voimasta tekee Totuuden voiton entistä kirkkaammaksi'. Käännöshän on parempi kuin alkuperäinen! … ja minä kun alussa lättäjalkaiseksi käännöstä soimasin! Tässä on tärkeä sana tämä tahtomattaan. Kertoo, ettei Françoisse varsinaisesti tarkoittanut, mutta… 
 
 

Ah kuinka väsyttävää onkaan eläytyvä lukeminen

Lukujakson lopussa sitten syvennytään filosofiseen pohdiskeluun kirjojen lukemisen aiheuttamien mielenliikkeiden ja tosiolevaisen suhteesta ja luonteesta ja käsittääkseni päädytään ranskalaisen perinteen mukaiseen tulkintaan: kaikki 'tosiolevainenkin' on vain aistiemme välittämiä mielikuvia. Keksityn ja kuvitellun ja aistein havaitun välillä ei mitään todellista eroa ole. Mielikuvitus tuottaa yhtä todellisia ja yhtä voimakkaita elämyksiä kuin aistihavainnotkin. Sanoisinko, että kertoja 'rehvakkaasti' toteaa: 'nämä [kirjojen parissa vietetyt] iltapäivät olivat yhtä täynnä tapahtumia kuin on usein koko elämä' vaikkeivät niiden ihmiset olleetkaan 'Todellisia' kuten Françoise sanoi. yleensä kai on totuttu ajattelemaan, että kirjan parissa virkistyy, mutta tässä kerrotaan kuinka hän luki 'aina hyvään päivälliseen saakka, päivälliseen, jonka Françoise valmisti ja joka palautti voimat, jotka olivat kuluneet lukemisessa ja kirjan sankarin seuraamisessa.' Itse en noin vahvasti jaksa eläytyä. Silmät korkeintaan lukemisesta joskus väsyvät - siinä kaikki.

 

Palautetta 

Asta Manner: Kuvaus keittiöapulaisesta selvisi

Asta:  Kuvaus keittiöapulaisesta jäi minunlle oman lukemisen jälkeen arvoitukseksi - en oikein ymmärtänyt mitä tämä kuvaus teki kyseisessä kohdassa. (Vaikka omaan esimerkkiluetteloon sen laitoinkin) Sinun tulkintasi osui varmasti täysin oikeaan ja siitä kaunis kiitos ! 
 

 

Pirkko K.: Laupeuden kuva

Pirkko:  Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa! Proustin outo vertaus avautuu itsestäänselväksi, kun katsoo Giotton Laupeuden kasvoja ja koko olemusta. Combrayn keittiötyttöhän se siinä!

http://www.abcgallery.com/G/giotto/giotto87.html 
 

 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Asko Korpela



Asko Korpela 20040325 (20040321) o o AJK kotisivu o Proust