Matti Tuhti 
Mitä opimme Kilveltä

Neljän jälkimmäisen lyhytkertomuksen teemana on vanhuus ja elämän pettymykset. Alastalossa oltiin elämän parhaissa vuosissa, eteenpäin menossa ja miehuudessa. Nyt ollaan myöhäisessä vanhuudessa. Askel on lyhentynyt, vaivat ja sairaudet painavat, lähestyvä kuolema ottaa omansa aina, mutta ei tässä kaikki. Jokaisella on lisäksi suuri elämänpettymys kannettavanaan. Yksi ei päässyt naimisiin, toinen purjelaivakapteenina oman laiminlyöntinsä seurauksena aiheutti miehistönsä tuhon, kolmas ei saanut lapsia ja pisteenä iin päälle menetti miehensä haaksirikkossa. Viimeinen on pettynyt lapsiinsa ja samalla koko elämäänsä.

Onko elämänpettymys kypsää realismia vai kyvyttömyyttä käsitellä vastoinkäymisiä? Varmasti hyvin erilaisia ja eritasoisia vastauksia löytyy tähän kysymykseen. Raamatun Saarnaaja sanoo, että kaikki menestys on näennäistä ja turhaa. Ainoa aito onni ihmisen ajassa on onni pienistä hyvistä asioista silloin kun ne tapahtuvat. Pahat päivät tulevat sitten vanhana jokatapauksessa. Joku toinen näkee elämän ikäänkuin shakkilautana, jossa aina on sekä mustat että vaaleat ruudut, ilot ja surut. Oman vakaumuksensa löytänyt tai urallaan menestynyt henkilö on harvoin ainakaan tietoisesti itseensä ja elämäänsä pettynyt. Chinarong, hyvä aasialainen liikeystäväni ja vakaumuksellinen budhalainen, pitää länsimaista onnellisuuden tavoittelua ja käsitystä onnellisuuden itsestäänselvyydestä sekä pinnallisena että pohjimmiltaan vahinkoa aiheuttavana ajattelutapana. Hänen mielestään elämä on aina onnettomuutta ja kärsimystä.

Toinen opetus tai paremminkin kysymys, jota Kilpi tuskin on ajatellut tässä muodossa, liittyy aikaamme ja esimerkiksi oikeaan vanhustenhoitoon tai oikeaan sosiaalipolitiikkaan. Salla on erinomaisen sattuvasti käsitellyt tätä Merimiehen lesken yhteydessä todetessaan kuinka kiinni elämässä, onnellinen ja yhteisölle tarpeellinen vanha Riikka oli suuren triivikasansa takana. Leikillisesti Askon raportoimaan viime kesän Sallan ja minun väliseen väitöstilaisuuteen viitaten en malta olla toteamatta, että mieleltään avoimena ihmisenä Salla on lähentymässä ajan hengen mukaista Björn Wahlroosin linjaa. Samaa mietin itse Jäällä vaeltajan yhteydessä. Ei Taavetin onnettemuus ollut se, että hän "joutui" vielä vanhana itse ansaitsemaan elantonsa eikä viimein tätä enää oikein jaksanut ja lopuksi kuoli työnsä äärelle. Monet pitäisivät häntä jopa sankarina. Taavetin onnettomuus oli hänen pettymyksensä omiin lapsiinsa. En oikein usko, että elävä ihminen, vanha tai nuori, pystyy pitkästymättä elämään taivaassa, jossa kaikki on järjestetty etukäteen. Ehkä tuleva vanhus- tai sosiaalipolitiikka antaa tukeakin tarvitsevalle ihmiselle mahdollisuuden ja kannustimen ponnistella, saada asioita aikaan itse. Nykyisen hyvinvointivaltiomme rakentama vanhustenhuolto ja työttömyystuki ovat molemmat ihmisiä passivoivia ja jopa alaspäin painavia.