| Monet lukupiiriläiset tuntuvat näkevän Soleniuksessa
väsähtäneen, katkeran ja onnettoman miehen. Minun tekee
mieleni panna pieni vastalause. Lukekaa uudelleen: hänhän on
aivan vastaansanomattoman onnellinen mies! Tarinan loppua kohdenhan onni
nousee lähes taivaallisiin korkeuksiin.
Meillä on herkästi taipumus lukea ja muutenkin eläytyä muiden ihmisten tarinoihin omista lähtökohdistamme käsin, luonnollistahan se on. Moni varmaan ajattelee, että jos olisi päätynyt samanlaiseen elämään ja tilanteeseen kuin Solenius, olisi katkera ja onneton. Hänen voimansa on juuri siinä, että häntä eivät olosuhteet lannista, hän on niiden kanssa sovussa ja osaa löytää onnensa siitä vähästä auringista, joka risukasaankin paistaa. Mitäpä hänen hyödyttäisi kapinoida? Minusta se tarkoittaa sitä, että Solenius on ihan kadehdittavan vapaa mies. Kuinka vapaita me olemme? Mihin olemme sitoneet onnellisuutemme? Mitä ilman emme voisi olla onnellisia tai mitä ilman elämämme ei olisi elämisen arvoista? Elämä kun ei kuitenkaan ole oikeudenmukaista eikä kukaan meistä kykene mitenkään turvaamaan tai varmistamaan olosuhteitaan ja kuka tahansa meistä voi koska tahansa menettää kaiken saavuttamansa, perheen, terveyden, kaiken. Eikö silloin suuruutta ja vapautta ole juuri se, että osaa iloita vaikka auringinsäteestä? Vesa Nuolioja: Sallan Solenius |
Asko Korpela 20001117 (20001117) o 
o AJK kotisivu