Jäällävaeltaja
- pitkävihaisen pessimistin viimeinen kotimatka
Kurjuutta, eikä edes hurskasta sellaista. Kaikki, jopa Jumalakin,
ovat väärässä Taavetti Lindqvistiä vastaan. Tyytyväisempi
elämänasenne, vaikkapa optimistinen fatalismi, olisi aikanaan
pitänyt yllä puhevälejä lapsiin ja lopulta vaikenevaan
vaimoon. Köyhyys ja ylpeys on vaarallinen yhdistelmä, ilman muiden
apua piti toimeen tulla. On miltei traagista, että hän ei ehtinyt
itse omaan arkkuunsa astua. Tässä novellissa on tarinat yhteen
kutovia punoksia kirjan edeltäviin osioihin. Eikö väsyneen
vaeltajan olisi sopinut poiketa Ketoniemen Riikan tupaan? Olisi ainakin
saanut paremman kohtelun kuin oman tyttären talossa. Pariinkin otteeseen
sivutaan Ylistalon tuvan yhteisöä. Pörröpäinen,
unentökeröinen Fliku-Fetu onkin Taavetin poika! Jälkikasvu
on isäänsä ratkaisevasti hilpeämpi, järjestihän
vanhin poika Jooseppi jopa parit tanssit Ylistalossa.
Mitä lukutalkoissa tämän jälkeen? Mennäänkö
Kirkolle vai siirrytäänkö keskieurooppalaiseen kirjallisuuteen?
Tapio Rintanen
|
o AJK kotisivu