Parkkiasia aiheuttaa lopulta liikettä talossa 

(Volter Kilpi: Pitäjän pienempiä XVII-XX)

Tuskin ovat aikaisemmat kähinät tuvassa vaienneet, kun jo alkaa taas tapahtua. Aloite kiertää, kuten aikaisemmissakin tapauksissa, henkilöltä toiselle ikään kuin pallo, joka kiertää ringissä. Seurauksena on toimintaa, joka on lopulta varsin yllättävää ja odottamatonta. Miten siinä oikein kävi? Tätä voisi kysyä niin lukija kuin tuvassa olijakin.
 

Ryhmädynamiikkaa tuvassa 

Jo edellisessä jaksossa (XVI) Isä-Esa lääkitsee emännän moitteiden rasittamaa mieltään ja alkaa piikitellä Iso-Vileeniä rahojen tuhlaamisesta kurkun toronlorosta alas. Tämä ei Vileeniä suinkaan loukkaa vaan hän pitää sitä aivan asiallisena puheena. Hän ottaa pallon kiinni ja heittää sen Järvelinille alkaen pilkata tätä nuukuudesta. Kuten esimerkiksi Pukkilan Pihlman ”Alastalossa”, myös Vileeni innostuu nyt huomaamattaan liikaa. Siinä tulee Järvelinin ulkomuotokin suorasukaisesti arvioiduksi: ”Kuiva kuin kiiskisen selkäpiikki ja laiha kuin talvijäniksen koipikinttu”. Uuden jakson alkaessa näemme itsensä tiukasti hillitsevän, tuikeasti tirskujia silmäilevän Järvelinin, joka karistaa olkapäältään siihen eksyneen Vileenin kämmenen. Vileenkin ymmärtää nyt säpsähtää. Sanaakaan ei tule Järvelinin tiukkojen huulien välistä. 

Järvelin ottaa pallon vastaan toimimalla – ehkä aikaisemmin kuin oli alunperin tarkoitus. Hän panee merimiesknallin päähänsä ja menee arkulleen sekä alkaa arkipäivän huomioon ottaen vain osittaiseen juhla-asuun sonnustautumisen. Takki harjataan ja vedetään niskaan. Ainoastaan FlikuFeetu uskaltaa enää heittää herjan Järvelinin suuntaan, mutta tyhmien puheet eivät liikuta: ”Tyhmyys jää tyhmän omaksi”. Rahat lasketaan huolellisesti – suunnattoman paksu setelinippu – yleisön seuratessa katseenkaan rävähtämättä – taitaa muutama suu jäädä hämmästyksestä auki. Tultuaan valmiiksi, Järvelin astuu ulos. 
 

Mihin hemmetissä se nyt meni ja käveli? 

Taas täyttyy tuvan ikkuna uteliaista. Lukija ja pian myös tuvan väki arvaavat, että Alastaloon mennään, ja taattiovesta sisään, salin puolelle parkkiosuuksista sopimaan. Vileeni innostuu kehaisemaan ”perhanan poikaa”. Arvelee, ettei olisi itse uskaltanut mennä kohtaamaan Alastalon Mattsonia ja kapteenia kahden kesken ”silmämunasta silmämunaan”. Myös Isä-Esa alkaa kehuskella Järvelinin rohkeutta, eikä ymmärrä koko ikänsä omassa talossaan asuneena, mitä mietteitä laivan sosiaalisen rakenteen tuntevan Iso-Vileenin päässä alkaa muhia. 
 

Kateus iskee Iso-Vileeniin 

Vileenin ongelmaksi alkaa muodostua se, että parkinosuuden lunastanut Järvelin saattaa saada ylennyksen timperistä konstiksi ja siirron peräherrojen puolelle. Sitä ei Vileen tule sulattamaan, eikä hän samaan laivaan enää mene tämän kaverin kanssa. Nyt Vileeniä varmasti harmittavat äskeiset miesmäiset kommentit Järvelinin itaruudesta: Vileenin rahat on juotu, Järvelinin kitupiikistä tulee parkinosakas! Ja Poika-Esa vielä alkaa Vileeniä kiusoitella asiasta ”tarjoten” tälle kokin pestiä, kun tämä saa sentään juosta peräpään kajuutan ovissa! Vileeni ei tästä paljon piittaa, mutta heittää sentään vertauksen siitä, miten vielä pehmeämpiä tulisi särjen huulilävestä, jos vaivaisella olisi ääntä kiduksissa. Uni ei tule ruokalevolle asettuneen Vileenin silmään, vaan hän joutuu ajatustensa kiduttamana kapsahtamaan istumaan penkillä ja ilmoittamaan, että hän ei aio parkin rakentamisen eteen metsässä juosta. Ei lievitä katkeraa mieltä tämäkään päätös. 
 

Niinkuin varhemmin jo sanottu ja niinkuin selväkin on…

Alastalosta saapuu Ylistaloon voitonriemuinen – tosin vaitelias mies, parkin retari Järvelin. Kun parkkisopimus on ikkunan ääressä katsottu ja takki sekä lompakko kätketty jälleen arkkuun – ja kun Vileeni on kysynyt, että etkös sinä sikaariakaan saanut hampaisiisi, on lyhyen selityksen vuoro. ” Niinkuin varhemmin jo sanottu ja niinkuin selväkin on, niin ensi talvena rakennetaan parkki pitäjään”. Sikaarikin on taskussa, mutta ei niitä arkena polteta.

Ei kestä kauan kun Vileeni on kääntänyt takkinsa täydellisesti ja kehuskelee Järveliniä aikaisemmat puheensa huomioon ottaen tolkuttomalla tavalla. Kateus on äkkiä vaihtunut ylpeydeksi siitä, että ollaan sentään oltu Järvelinin kanssa samoilla laivoilla vuosikaudet. Vilen on jo täydessä lähdössä varvimäelle töihin talvella, vastoin aikaisempia puheitaan. Samanlaiseen takinkääntöön pystyi Pukkilan Pihlman ”Alastalossa” kun selväksi tuli, että Alastalo saa parkkinsa. Toinen innostuja Isä-Esa ottaa syötön Vileenin puheista ja alkaa laskeskella varvimiesten muonituksesta saatavia tuloja – muistaen kuitenkin piikitellä Vileeniä mielenmuutoksesta. Esa saa tosin innostukselleen viileän vastaanoton emännältä, kun ei ole myllylläkään muistettu käydä ja jauholaari on tyhjä. Toinenkin takin tai hameen kääntäjä löytyy yllättäen. Emännän ahneus alkaa voittaa jopa hänen oman saarnansa aikana: ”Tuleeko niitä paljonkin? Piimääkin ne taitavat ostaa?”. 
 

Taitaapas totisesti tulla souvia talveksi ja kuhinaa kylään… 

Niinpä sitten talon oma väki yksi toisensa jälkeen, naiset ensin, rientävät taikinatiinua hakemaan ja myllymäelle jauhatusta valmistelemaan. Jopa laiska Isä-Esa saa jalat alleen, mutta vasta perusteellisen tuumauksen jälkeen. Yhtenä pontimena on hänelläkin lopulta kateus: Alastalon myllyn siivet pyörivät jo. Leipää aiotaan sieltäkin myydä varvimiehille. Jopa Järvelin herkeää puhumaan ja tulevien varvihommien aikaisia timperin suunnitelmiaan paljastamaan. Myllylle lähtenyt Isä-Esa saa kehut vaikka ensin muistetaan sentään käsitellä tämän pohjaton laiskuus. Esassa on sekä hyvät että huonot puolensa, ja valmista syntyy kun on tilanne päällä. Kun Järvelin vaikenee Iso-Vileeni ottaa pallon vastaan ja jatkaa kehumista. 

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Parkin rakentamispäätös saa liikettä aikaan. Vileenin loppupäätelmä onkin: ” Taitaapas totisesti tulla souvia talveksi ja kuhinaa kylään, koska Esakin pääsi liikkeelle.” 
 

Kommentit 

Asko Korpela 

PP:  Vileenin rahat on juotu, Järvelinin kitupiikistä tulee parkinosakas!
AJK:  Siinä se on! Yhdessä lauseessa koko tämän teoksen juonellinen ydin ja talousoppi. Taloustoimessa on kysymys valinnasta vaihtoehtojen välillä. Minä voin päättää miten rahani käytän, voin syödä tai säästää, ryypätä tai investoida. Vileeni ryyppäsi ja toimi lyhyen tähtäyksen tarpeentyydytyksen hyväksi. Järvelinillä oli mielessä tarpeentyydytys pitemmällä tähtäyksellä. Hän hankkii osuuden pääomahyödykkeeseen eli parkkiin ja tämän tuotantovälineen kautta mahdollisuuden uusiin valintoihin, joita Vileenillä ei ole. Eri asia on, kumpi on onnellisempi. Voi myös käydä niin, ettei Järvelin osaakaan nauttia itse aikaansaanooksistaan, kuolee kitupiikkinä ja joku muu saa nauttia hänen kieltäymystensä hedelmät, sukulaiset, 'pahimmassa' tapauksessa omaisuus menee valtiolle ja käytetään ties mihin tarkoitukseen. 

Mutta tietenkään Ylistalon tuvassa ei ole mikään taloustieteen oppikirja, vaan kirja on keskittynyt henkilöihin ja heidän edesottamuksiinsa. Niillä on moniakin ulottuvuuksia, mutta kyllä sosiaalinen ja taloudellinen näkökulma ovat päällimmäiset. Ja niitä käsitellään hyvin henkilökohtaisella tasolla niinkuin nyt tästä Pekka Pihlannon yhteenvedostakin kirkkaasti käy ilmi: 'Kateus iskee Iso-Vileeniin' ja 'Taitaapas totisesti tulla souvia talveksi ja kuhinaa kylään… '

Asko Korpela 20001103 (20001103) o o AJK kotisivu