| (XIII-XVI)
Hevosten tultua häädetyiksi oraspellolta, rauha palaa hetkeksi
tupaan. Seuraava episodi on kuitenkin Hosu-Kallen ja poika-Esan välinen
välienselvittely. Kilpi kuvaa taitavasti, miten tilanne kehittyy.
Hosu-Kalle irvailee poika-Esan nolon paluun johdosta ja saa Esan muistamaan
viimesunnuntaisen nöyryytyksen, jonka Kalle järjesti. Kiukku
kasvaa vähitellen Esan mielessä, eikä Kalle huomaa lukea
taivaan merkkejä, vaan intoutuu puheissaan yhä mahtavammille
kaarille. Hiukan saman tapainen innostuminen sattui muuten ”Alastalossakin”.
Poika-Esan tahto vie Hosu-Kallen tamminaulaanTästä Esan mielenliikkeiden kuvauksesta tulee mieleen Lauri Rauhalan teoksessaan ”Tajunnan itsepuolustus” (Yliopistopaino 1995, s. 141) esittämä analyysi tahtoa kuvaavien merkitysten muodostumisesta ihmisen tajunnassa. ”Tahdonilmaukseen johtava merkitystasolla (tajunnassa) käytävä prosessi on usein raskas, tuskallisen hidas, vastakohtia sovitteleva ja monasti kompromissiluonteinen. Varmuus, joka lopulta syntyy ja koetaan toteamuksena ’tässä seison enkä muuta voi’ saattaa joskus olla seurausta eräiden merkityssuhteiden äärimmäisen niukasta voitosta.” – Esan tapauksessa tajunnan prosessi ei tosin kestänyt kovin kauan, eikä muita vaihtoehtoja tainnut olla, mutta kyseinen harkintaprosessi käytiin kuitenkin teoksessa näkyvästi läpi Hosu-Kallen puheiden ohjatessa sitä lopulliseen päätepisteeseensä eli tahdon muodostumiseen ja sen toteutukseen. Lopputuloksena on, että Kalle löytää itsensä riippumasta seinältä tamminaulasta, johon hän jää avuttomasti sätkyttelemään, kunnes Järvelin – kiireettömästi tosin – hänet sieltä pelastaa. Poika-Esan kunniaksi on kuitenkin todettava, että tämä kosto on varsin vähän väkivaltainen – kuten oli Kallen kepponenkin. Tilanne siis laukeaa varsin sävyisästi ja väki pääsee syömään.Riita viinapullosta - ja tunneälyä?Rauhaa ei kestä kuitenkaan kauan sillä emäntä huomaa, että lehmän lääkkeeksi tarkoitettu viinapullo on tyhjennetty. Isä-Esa saa kovat haukut. Tässäkin riita jää sanalliselle tasolle – tosin piimäastia kaatuu Esan puolustaessa kunniaansa lyömällä nyrkillä pöytään. Iso-Vileeninkin parta kastuu ja merimiehen kiroukset vavisuttavat tupaa. Tämäkin konflikti laantuu kuitenkin yllättävän nopeasti kun kaikki osapuolet ovat saaneet sanansa sanotuksi ja kiukkunsa puretuksi. Tilanne ei siis eskaloidu fyysisen väkivallan asteelle – vaikka läheltä piti emännän osalta, sillä hän oli vähällä kumauttaa isäntää tyhjällä pullolla päähän. Voisiko sanoa, että tuvassa olijoilla oli sittenkin pohjimmiltaan tunneälyä eli omien tunteittensa hallinnan ja muiden ihmisten tunteiden huomioon ottamisen kykyä, vaikka tilapäisiä kuohahtamisia sattuikin?Kaiken kaikkiaan, tässä vaiheessa näyttää yhä
selvemmin siltä, että Järvelin on se todellinen sankari
ja tolkun mies joka käänteessä. Hänen kanttinsa ei
ole pettänyt hetkeksikään vielä missään käänteessä,
ja hän on tullut aina sopivassa tilanteessa vähintään
sovittelevine puheineen muiden avuksi. Viimeksi mainittua piirrettä
löytyy kyllä hieman Iso-Vileenistäkin.
|
||||
Kommentteja |
||||
Vesa Nuolioja: Väkivalta ja tunneäly
|