Oraspeltoon joka kavio! 

(Luvut IX-XII)

Kilven kieli 

Kilven kieli on yhtä nautittavaa kuin ”Alastalon salissa” -teoksessakin. Kirjailija ilmeisesti korostaa ja parodisoikin sitä tapahtumattomuutta, joka Ylistalon tuvassa vallitsee: pienikin poikkeama tavanomaisesta – kuten hevosten karkaaminen oraspeltoon ja niiden karkotus – saa osakseen suhteettoman suurta huomiota. Tämä koskee niin ikkunan ääressä tungeksivaa yleisöä kuin itse kirjailijaakin, joka kuvaa suunnattomalla, melkeinpä tuskastuttavalla, tarkkuudella tapahtumasarjan jokaisen yksityiskohdan ja käänteen. Tekee melkein mieli sanoa, että ”Alastalon salissa”- teoksessa vastaavanlainen yksityiskohtien kuvaus oli paremmin paikallaan ja perusteltu, sillä niin salissa sattuneet kuin vain henkilöiden ajatuksissakin kuvastuvat aikaisemmat tapahtumat liittyivät ainakin jollakin tavalla yhteen suureen kokonaisuuteen eli parkkisopimuksen laatimiseen. Ainakin vielä tässä vaiheessa Ylistalo-teosta tällainen suuri projekti puuttuu, vaikka tosin parkinkokous kummitteleekin taustalla, ja vanhan, viime lukukerrasta periytyvän muistikuvani mukaan vielä vahvistuukin jatkossa. 
 

Hevosten ajatusmaailma 

Huomiotani kiinnitti myös Kilven keskittyminen hevosten ”ajatusmaailman” kuvaamiseen. Samanlaista esiintyi ”Alastalossa” mm. lehmien osalta. Kilpi tunsikin hyvin myös tämän tärkeän ulottuvuuden maalaisyhteisössä. Enemmän minua kuitenkin kiinnostaa taitava ihmisten, ihmisyhteisön ja asuinympäristön kuvaus. Se on paikoin melkein ”kansatieteellisen” tarkkaa. Ihmisten keskinäiset suhteet – mm. niihin liittyvä kateus ja vahingonilo – nousevat tarkan erittelyn kohteeksi. Yhteisö piti kyllä keskuudessaan varsin tiukkaa kontrollia, jos joku näytti hiukankin poikkeavan hyväksytyistä normeista. Varsinkin naisväki saa usein kuulla kunniansa samoin ”keskenkasvuiset”, mutta puolustuskyvyttömiä nämä eivät suinkaan olleet, kuten nähdään kipakoista vastauksista. Kirjailija näkee kuitenkin ihmisissä myös hyvät puolet, eli Ylistalon henkilöt antavat kritiikkinsä kohteille sentään välillä vastapainoksi tunnustustakin. 

Kommentteja 

Vesa Nuolioja 

PP: "Huomiotani kiinnitti myös Kilven keskittyminen hevosten ”ajatusmaailman” kuvaamiseen. Samanlaista  esiintyi ”Alastalossa” mm. lehmien osalta. Kilpi tunsikin hyvin myös tämän tärkeän ulottuvuuden  maalaisyhteisössä."
VN: Pihlanto laittaa "ajtusmaailman" sitaatteihin. Aivan oikein. Ei taitavakaan kirjailija tietysti pysty tosiasiassa päättelemään ja kuvaamaan hevosten ajatuksia. Kyse on tietenkin ihmisen ajatuksista. En oikein osaa päätellä, kuinka hyvin kotieläinten käyttäminen tässä mielessä toimii urbaanimpien lukijoiden kohdalla. Itselläni on kuitenkin vielä hyvin muistissa lapsuuteni ja nuoruuteni maalainen elinpiiri. Siellä ei silloin ollut niin pientä mökkiä, ettei siinä olisi ollut vähintään yksi lehmä. Tunnesiteet eläimiin olivit hyvin jokapäiväisiä ja eläviä. Aikuisten isäntämiesten kohdalla tunteet kohdistuivat varsinkin hevosiin ja koiriin. Omalta kohdaltani muistan kuitenkin hyvin esimerkiksi pienen pienet sianporsaat, joita alle kouluikäisenä tarkkailin navetassa. Muistan vieläkin elävästi niiden porsaanhajun (jota ei pidä ymmärtää tympeäksi). Kun porsaat tungeksivat emänsä nisillä, niin olin niissäkin erottavinani yksilöllisiä piirteitä ja kuvittelin, mitä itse kukin ajattelee. Porsaita ei sentään nimetty, mutta isoilla eläimillä ja koirilla oli ilman muuta nimet. Ne olivat yksilöitä, kuten Alastalon hevoset.

Onko muuten eroa siinä, kuvaako Kilpi hevosia vai miehiä? 

Otetaanpa pari näytettä. "Olihan semmoinenkin aika tosiaankin joskus ollut, jolloin Teemunkin raskas ruumismaja oli viskellyt keikkojansa laitumen lakeoilla ja nakellut ilmoihin kevytmielistä kaapaa tammahevosten ihmeiksi, ja jolloin oli havituksiin ruunan tähtiotsan takana kangastellut ihmeellisempiäkin asioita maailmassa ja verevämpiäkin tavoiteltavia elämässä kuin tuoksuvan heinätukon rehukas viuhka nyt jo melko lahonneiden hampaiden möykyteltäväksi." (s. 102).
 

Kun naaraat eivät kiinnosa 

Selvästihän tuosta tietenkin käy ilmi, että Teemu on hevonen. Yhtä hyvin kyseessä kuitenkin voisi olla kirjan alkuluvuissa kuvattu Järvelinin tai Iso-Vileenin lauhtunut sieluntila. Heistäkin kerrottiin, kuinka he nuorempina olivat hyvinkin innokkaasti juosseet naisten perässä, mutta nyt "tuoksuvan heinätukon rehukas viuhka" on tärkeämpi asia kuin naiset. Miehet siis ovat kiinnostuneempia papukeitosta tai sen puutteesta kuin "tammoista". Siis täsmälleen kuten Teemukin.
 

Tyvenet tykeväveriset 

Järvelin on siis tyventynyt mies kuten Kilpi sanoo: "Hän, Järvelin, oli niitä tyveniä tykeväverisiä miehiä, jotka variksen vaakkuessa tien vieriltä hänen korvaansa, ajattelevat ohitse astuessaan ainoastaan, että se oli varis, joka päästi ääntä riukupuulta, ja jotka eivät tee sen enempää asiaa siitäkään, eivätkä viivyttele askeliansa, jos joku muukin, vaikkapa vieriltäkin, päästää, vaikka ei kävelekään variksen vaatteissa ja höyhenharmaissa, praakkimaakarina variksen järkisiä nokastansa, ja ilmoihin kraakun juttua, joka ei häneen koske." (s. 85).

Entäs Polle: "Polle siis, joka kahtenakymmenenä valakkavuotenaan oli tottunut ottamaan tyvenesti elämän asiat, hätistämään  navetan kupeilla ja tunkion liepeillä teriltänsä hellepäivän härisevimmäktkin kärpäsparvet pelkillä silmälautojen kärsivällisillä läpyttelemisillä ja nuokkuvilla ummistamisilla, ja huitasemaan suvipellon paahteilla ja savimullan hehkoilla pahimmatkin paarmat ja viholaisimmatkin kärsäelukat kupeiltansa ja askeliltansa paljaalla laiskalla hännänheilauksella ja jouhivastan viljelemisillä, hän tyytyi siis nytkin samaan kokeneen hevossisunsa paaduttamiseen: eihän helle siltä selästä hellitä, vaikka sille hammasta irvistäisi, eikä paarma siltä luontoansa paranna, vaikka sille kaviota härittäisi!" (s. 87).

Pankaapa muuten merkille, kuinka Kilpi kaiken aikaa muovaa kieltä. "Savimullan hehkoilla". Olisi tuoretta kieltä sekin, jos sanoisi, että "savimulta hehkuu", mutta kirjailija muokkaa vielä senkin ilmauksen sointuvampaan muotoon.

Asko Korpela 

PP: Kilven kieli 
AJK: Itse - varmaan moni muukin - olen kiinnittänyt huomiota siihen, miten Kilpi kertoo viestin siitä, että nyt on kysymyksessä 'alakerran väki'. Miehet lätkivät korttia ja syljeskelevät estoitta lattialle ja hevoset töräyttelevät 'takapasuunaansa'. Tämä ei 'yläkerran väen' kuvaukseen sopisi. Näin siis ihan oleellinen kysymys, ero Alastalon ja Ylistalon välillä, niiden kuuluminen  kahteen eri maailmaan, tuodaan esiin sanomatta sitä nimenomaisin sanoin.  Kilpi siis osaa sanoa asioita paitsi maalauksellisen monisanaisesti, myös kokonaan ilman sanoja. 
PP: Hevosten ajatusmaailma 
AJK: Niin, se ja sama, puhuuko hevosista vai ihmisistä. Myöskään se, että esillä on kaksi ihmismaailmaa: yläkerta ja alakerta, ei tee mielestäni Kilvestä 'rasistia' nykypäivän merkityksessä. Tämä alakerran väki on sinänsä ihan yhtä sympaattista kuin yläkerran väkikin. Molempia hyveineen ja heikkouksineen kuvataan yhtä suurella raukkaudella. Samoin mielestäni naisia ja miehiä, kuten jo moneen kertaan on ollut puhe. 

Asko Korpela 20001021 (20001021) o o AJK kotisivu