"Alastalo" vanha tuttu
Volter Kilpi on minulle nimenomaan saaristolaisuuden kuvaaja. Olen lukenut
"Alastalon salissa" kolmisen kertaa - ensimmäisen kerran jo lapsena.
Kuten kerroin Helsingin Sanomien Alastalo-palstalla, muistan isäni
mainostaneen minulle tätä kirjaa, jota hän lueskeli kesälomiensa
aikana kesäpaikassamme Velkuan saaristokunnassa. Erityisesti jäi
hänen puheistaan mieleeni Härkäniemen kapteenin piipunvalinta,
jota kuvattiin seitsemisenkymmenen sivun verran. Silloin pidin kirjaa liian
verkkaisena ja pitkäveteisenä. Sittemmin, paljon vanhempana,
pääsin teoksen imuun. Sen huumori sekä kielen ja tyylin
loistokkuus saivat minut valtoihinsa. Oli myös mukava palata teoksen
avulla saaristoon sellaisena kuin se oli joskus viime vuosisadan puolella.
Eräs kiinnekohta nimenomaan "Alastalon salissa"-teokseen oli se, että
isän puoleisen Pihlmanien suvun edustajia on toiminut laivanvarustajina
ja kapteeneina viime vuosisadan puolella. Tämä laivurisuku oli
varmasti Kilven tiedossa, ja kuten tiedämme, hän sijoitti "Alastaloon"
Janne Pihlman-nimisen aviottoman pojan, jonka tapaamme Kaaskerin Lundströmin
oppilaanakin. Kerron vielä, että olen antanut "Alastalon salissa"-
teoksen syntymäpäivälahjaksi mm. muutamalle velkualaisella
kalastaja-maanviljelijälle. Saaristolaisen jykevään kouraan
tämä kirja sopii erinomaisen hyvin. Eri asia on, ovatko nämä
naapurini jaksaneet lukea teoksen lävitse. Toiselle näistä
sanoin pitäväni tentinkin teoksen aihepiiristä, virkistääkseni
hänen lukuhalujaan. Joka tapauksessa tämä kirja on asiasta
vähemmän kiinnostuneille paksuutensa ansiosta hyvä "toppari"
kirjahyllyssä pitämässä ohuemmat kirjat pystyssä.
Antoisa lukupiiri
Mitä tulee "Pitäjän pienempien" luku-urakkaan Askon kotisivulla,
se on tehokkaasti uudistanut Kilpi-harrastukseni. Olen lukenut tämänkin
kirjan jo aikaisemmin, mutta pidin sitä "Ylistalon tuvassa"-novellia
lukuun ottamatta liian synkkänä. Nyt kun tutustuin kirjaan perusteellisemmin
lukupiirin sosiaalisessa ympäristössä, pääsin
paremmin sisään näihin synkempiinkin kertomuksiin. "Kaaskerin
Lundström", "Merimiehenleski" ja "Jäällävaeltaja" kuvaavat
kukin yhden pitkän ja epäonnisen elämänkaaren valoineen,
mutta varsinkin varjoineen, hyvin oivaltavasti ja loppujen lopuksi lempeästi.
Minulle, käyttäytymis- ja ihmistutkimusta harrastavalle tutkijalle,
tähän asti lukemani Kilven teokset ovat olleet hyödyllisiä
ja nautittavia analyyseja ihmisestä. Kilpi kuvaa erinomaisesti ihmistä
niin myötä kuin vastoinkäymisissäkin. "Alastalossa"
ja myös "Ylistalon" Järvelinissä, on yrittäjyyden optimismin
ylistystä. Siihen kytkeytyy kummassakin myös inhimillisen kateuden
ja vallanhimon virityksiä. Noissa kolmessa "synkemmässä"
novellissa tulee sitten esille yrittäjyyden kääntöpuoli,
riskin toteutuminen. Kaikilla ei siis mene hyvin, mutta kukaan näistä
"pienemmistä" ei kuitenkaan luovuta, vaan he ottavat oman vähäisen
elantonsa laivanvarustuksesta - alihankkijoina tai opettajana.
Paljon siis Kilpi ja lukupiiri on minulle antanut - parhaat kiitokset
Askolle. Myös Helsingin Sanomien kulttuuritoimitus ansaitsee kiitoksen
viime kevään lukupiiristä. Odotan suurella mielenkiinnolla
"Kirkolle"-teoksen lukemista ja kommentointia. Siihen en ole vielä
tutustunutkaan aikaisemmin. |
o AJK kotisivu