Aurinkotytin tanssi 

Aurinkotytin tanssissa Volter Kilpi kuvaa todella niitä ”pienimpiä”. Novellin päähenkilöinä ovat iäkäs pitäjänsuutari Solenius, pikkusiskonsa kuolemaa sureva, leikki-ikäinen Alastalon tytär Viikka sekä harmaankirjava kissa. Vanhus ja lapsi elävät omissa mielikuvitusmaailmoissaan, jonne ei paljon tuvan leipomispäivän häly kiiri, vaikka tuvassa ahkeroivat niin emäntä Eevastiina kuin tytär Siviä ja piiat Manta ja Sandra. 

   Kirjailijalla on mainio tapa nimetä henkilöitä. Auringonpaistetta ihasteleva suutari on saanut nimen S o l enius (sol=aurinko) ja hänen oppi-isänsä nimi on R a j a lin (raja=kulunut kenkä). Sattumoisin törmäsin äskettäin outoon nimeen Viikka. Sen niminen on kaniini lasten ihanassa kirjassa Ruohometsän kansa.

   No onhan novellissa väkeä kuin ”epistolasssa”, jos laskee mukaan Soleniuksen päässä liikkuvat enkelit, kuningas Salomon ja tämän 300 vaimoa ja 700 jalkavaimoa ja syntisen Susannan. Muisteluissa tulevat kuvaan nuoruuden ihastus, rukkaset antanut Henttu-Mari, myöhemmin Oja-Maija. Soleniuksen elämän ”kohokohta” on ollut Riuskas-Hessun häät, jossa hän tanssi polkkaa Ylistuvan tuvassa Ampatin Kallen soittaessa. Hän oli silloin puujalka-Jaakon opisssa.

   Kilvelle tyypillisesti tarinassa ei tapahdu  ulkonaisesti paljon. Kuvauksen kohteena on ihmisen sisin, hänen ajatuksensa, nekin, joita ei ulkopuoliselle paljasteta. 
 

Suutarikin suuri viisas 

Kirjailija tarkastelee Soleniusta  huumorilla ja lämmöllä. Muiden mielestä yksinkertaisen ukkorähjän sijasta hän paljastaa ihmisen, jolla on silmää kauneudelle, myös naisille, ja pohtijan joka pähkäilee elämää Raamatun valossa. 

   ”Onko taivaan tuvassakin suutari,” Viikka kysyi kotostupaleikkinsä, nykyisin ehkä nukkekotileikin, välissä. Raamatunselitystä tämäkin, kun Solenius vastaa, että arkkienkeli Gabriel tekee siellä arkisin pieksuja niille, jotka Jumala hakee pienenä enkeleikseen. Sunnuntaisin hän puhaltaa pasuunaan. Varmaankin lohduttavaa pienelle pellavapäälle, jolta kuolema, varmaankin tuberkuloosi on vienyt siskon ja leikkitoverin. Soleniuksen onneksi on, että hän ei tiedä, että uusi raamaatunkäännös puhuu ylienkelistä!

   Solenius on vanhapoika, mutta ei omasta syystään. Puolivuosisataa sitten hän osti Tukholmassa käydessään kihlahuivin varmuuden vuoksi, mutta ei se ole kelvannut kellekään. Tytöt vain nauroivat päin naamaa. No, kaikille ei vaimoja riitä, kun Salomokin otti niitä tuhat!

   Personifikaatio merkitsee jonkin esineen tai ilmiön inhimillistämistä. Mitä hienoimmalla tavalla aurinko, sen lämmittävät säteet, Solenius näkeekin leikittelevänä tyttönä. Se tanssii rohkeasti viidellä kopeekalla ostetun lasipallon päällä, naskalien ja muiden teräesineiden välissä, kenkälesteissä ja sitten Soleniuksen kaljulla päälaella. 
 

Kuttukarin takana on taivas 

Viikan mielikuvitus on samoin rikas. Hänellä on pää täynnä ajatuksia pikkusiskon poismenosta, hänen puheistaan ja elämän arvoituksesta. Kadehdittavaa on nykyajan lasten leikkikaluröykkiöihin verrattuna se, miten paljon irti Viikka saa posliininpalasesta, joka on peräisin Härkäniemen sedän ulkomailta tuomasta lautasesta, joka on mennyt tiskissä rikki. 

   Lapselle taivas on konkreettinen paikka jossakin Kuttukarin takana. Taivas on siellä auki ja meri siltana. Kaunis on lapsen kuvitelma, jota Soleniuksen raamatunselitykset vielä ruokkivat. Mutta silti on ikävä kuollutta pikkusiskoa. 
 

Elämän tanssi 

Solenius huomaa kaiken pienenkin, senkin miten aurinko paljastaa pölypilven, mikä muodostuu jauhoista leivinpöydillä. Aurinko löytää Soleniuksen jopa Krooklan pirttikamarista nokkosista, noesta ja hämähäkinseiteistä huolimatta. Taas tönäistään kitupiikkiä kunnolla.

   Soleniuksen mielessä käydään hauska vuoropuhelu. Oikeastaan sen käyvät jäljelle jääneet hiuskiuhkurat, muori vasemmalla korvallisella ja ukkeli oikealla. Järjestys kuin entisaikaan kirkossa, jossa oli naisten puoli ja miesten puoli. Rohkeasti nämä hahmot kertovat meille siitä kesäillasta, jolloin Solenius oli ollut nuori ja norja, tanssitanut Henttu-Maria niin että  vieläkin mielessä muistuu.

   Kaikki loppuu aikanaan, niin myös auringon tanssi. Lokakuinen päivä kallistui iltaan. Pientä lohtua Soleniukselle antoi se ilmiselvä asia, ettei kuningas Salomollakaan ollut kuin yksi aurinko, vaikka kuninkaan kaljun täytyi olla suuremman kuin Soleniuksen, koska kerran oli viisaampi.

P.S. Minulla on Tytti-niminen, monirotuinen, puolitoistavuotias narttukoira, joka ennättää Aurinkotytin tapaan joka paikkaan, ja vie mielellään ainakin toisen kengän mennessään.
 

Kommentit 

Vesa Nuolioja 

Pirkko:  " Kirjailijalla on mainio tapa nimetä henkilöitä. Auringonpaistetta ihasteleva suutari on saanut nimen  S o l enius (sol=aurinko) ja hänen oppi-isänsä nimi on R a j a lin (raja=kulunut kenkä). Sattumoisin törmäsin äskettäin outoon nimeen Viikka. Sen niminen on kaniini lasten ihanassa kirjassa Ruohometsän kansa." 
Vesa:  Kas kuinka mukava havainto. Miksi en tuota itse hoksannut? Hyvä, että meitä lukijoita on monta. Oma "oikeinkirjoituskorvani" on jotenkin ruostunut. Pitäisi ehkä alkaa lukea unohtuneita pilkkusääntöjä uudelleen. Mietin nimittäin usean kerran, että kirjoitetaanko Viikan vai Viikkan. Päädyin siihen muotoon, jota kirjailija itse käyttää eli Viikkan. Pirkon ja Pekka Pihlannon tekstissä näkyy olevan Viikan.

"Suutarikin suuri viisas" kirjoittaa Pirkko yhdeksi väliotsikoksi. Lauri Viidalla taitaa olla samanniminen runo. Omaankin korvaani tarttui yksi väliotsikko muualta, nimittäin "Syvältä, syvältä sattuu". Mielessäni soi Tommin Läntisen esittämä laulu, joka käsittelee koulukiusaamista. Säe on sieltä.
 
Pirkko: "Solenius on vanhapoika, mutta ei omasta syystään. Puolivuosisataa sitten hän osti Tukholmassa käydessään kihlahuivin varmuuden vuoksi, mutta ei se ole kelvannut kellekään. Tytöt vain nauroivat päin naamaa. No, kaikille ei vaimoja riitä, kun Salomokin otti niitä tuhat! "
Vesa:  Näin isänpäivänä esitettäköön pieni myötätunnon osoitus Solenius-veljelle. Ei hän minunkaan mielestäni ole naisten suhteen osattomaksi jäänyt omasta syystään. Hieno mies olisi ansainnut elämäänsä myös sitä iloa, jota vain naiset voivat suoda. Mutta naisethan ovat mitä julmimmin osoittaneet Soleniukselle, että ilman jääminen on nimenomaan hänen oma syynsä. Pirkko hei, lues tämä:

"Sai noukituksi myttynsä maasta ja pääsi pötkimään saunamäkeä ylös virnistelevien renkipoikien ohitse häpeissään kuin uitettu kissa, mutta vielä luhdin tikkailla viilteli korvaa ja karvastelevaa sydäntä Maijan riemukas kikatus, kun tämä märät kämmenet tämmättyinä saunan oven kumpaankin pihtipieleen ja koko oviaukon täyttämä muhkea rinta naurusta hytkyvänä kuulutteli voittoaan maailmalle: -'Vanhat roitit pestään maanantaina ja papin puheille mennään nukkumaan miehen kanssa eikä lestin
kanssa!'" (s. 197).

Soleniusta siis nöyryytetään ilman säälin häivää. Tuntuu, että hän vielä vanhanakin vapisee muistellessaan hirmuista naarasta, jonka rinta täytti koko saunan oviaukon (melkoinen rinta aikana, jolloin silikonia ei tunnettu).

Ja pitääkö se "voitto" vielä koko maailmallekin kuuluttaa? 
 

Asko Korpela 20001111 (20001111) o o AJK kotisivu