| Pitäjän pienemmissä
Volter Kilpi vie lukijat Alastalon naapuriin, Ylistaloon tupaan. Sohvan
roolissa ovat tuvan penkit ja isosten, Alastalon ja kumppaneiden
tilalla pitäjän pienemmät: Järvelin, Iso-Wileeni, Ylistalon
Esa, Vihtori Ryselin, Poika-Esa, Hosu-Kalle ja Fliku-Fetu.
Kilven sankarit puhuvat jälleen laivasta ja siitä samaisesta, jota Alastalon salissa kuvasi. Nyt päästään parkkiin jo ennen 30:tta sivua, kun salin miehillä tuumailuja kesti peräti 400 sivua. Miesten puheissa tavataan tutut: Alastalo, Härkäniemi, Janne, Langholma, Lahdenperä, Pukkila, Krookla, Karjamaa, Haukinen , Syökreeni ja Evald. Alastaloa nimitetään papaksi, joka on tuttua tyyliä, sillä lapsuuskotini naapurissa asui papa, ei pappa tai isä. Krookla muistetaan mustata kituvarikseksi. Mutta Evald kasvaa minun silmissäni, poika käy ”flikoissa” Ylistalon Miljan luona eikä olekaan se saamaton, miksi hän jäi isosten opuksessa. Ylistuvan väki on kiinnostunut siitä, mitä Alastalossa tapahtuu. Naapurikontrolli pelaa ja huhut pitäjällä ovat jo tienneet kertoa, että vallan suurta on ilmassa. Täysi kolmimastolaiva pitäjään pykätään. Miehiä kiinnostaa tietysti se, mitä isot isännät ja osakkeenomistajat tekevät. Mutta heidän intressissään on myös se, että retarit tarvitsevat timpereitä, puosuja jne. uuteenkin purkkiin. Siis omasta leivästä ja elintasosta on kyse. Miehet ovat jo nyt töissä Alastalon Siwiässä. Kilven kuvaus Ylistalon tuvasta on maalauksellinen. Tunnelma on hyvin aistittavissa. Verkkaista melkein kuin jossakin Maiju Lassilan tai Joel Lehtosen romaaneissa. Seinäkello on pysähtynyt, isäntä itse makaa vakussa eli kehdossa, koivet molemmin puolin laattioilla. Kuorsaus kuuluu, syljeskellään, mukavaa maailmanpitoa. Laivassa sitten rehkitään ja Kova-Esa viljapellolla. Jos on Alastalon emäntä kerkiävä, sitä samaa lajia on tämänkin talon emäntä, isäntä ei ehdi edes puita hakata, joka Länsi-Suomessa sentään oli miesten työtä, toisin kuin Karjalassa ja Venäjällä. Tytär Miljakin ihan häpeää joutilaita miehiä ja antaa rukkinsa surista. Kaupunki tarkoittaa Uuttakaupunkia. Mutta tarinassa päästään jo Gefleen, Le Havreen ja Hulliin ja hauskaa on kuvaus siitä, miten rengistä sukeutuu ehta merimies korvarenkaineen. Kilven kieli on vähän vaikeaakin, mutta nyt on jo helpompi lukea kun on Alastalon tiiliskivi luettuna. Kieli on kyllä mukaansa tempaavaa. Yksi outo kohta tuli nykylukijalle, kun Esa tokaisee, että mitä ne homot lisää laivoilla tekevät. Sanalla ei ollut samaa merkitystä kuin nykyisin. |
PalautettaRinnastus Alastalon salissa -teokseenRinnastus Alastalon saliin lankeaa todella luonnostaan. Tekstiin kiinni päästäkseen tulee etsineeksi vastaavuuksia, jä löytyyhän niitä monellakin tavalla: henkilöitä, paikkoja tapahtumia. Tuo on hauska huomio, että nyt parkkiin päästään 30 sivun jälkeen, kun 'pääteoksessa' siihen meni 400 sivua. Tulee mieleen ihmetellä, että olisiko Pitäjän pienempiä ehkä toisinto Alastalon salista, vähän samaan tapaan kuin maalaustaiteilijat tekevät toisintoja samoista motiiveista, ikäänkuin taiteilija olisi jysähtänyt hyvään aiheeseen eikä raaski siitä irroittautua. Mitä siitä, jos toisinnot eroavat riittävästi toisistaan. Tuttu asia itselleni luennoitsijana: monesti olen siunaillut sitä, etten onneksi muista kovin hyvin asioita, joten uusi luento samasta aiheesta on väkisin aika erilainen. - Oikeastaan turha spekuloida tällä toisinto-idealla, sillä kyllä Pitäjän pienempiä on selvästi eri juttu kuin Alastalon salissa. Vaikka näyttää olevan sama ydin eli parkki, sitä tarkastellaan aika lailla erilaisesta näkökulmasta. Kun Kilpi itsekin esittää, että vasta kaikki kolme teosta, nämä ja Kirkkomaa, muodostavat kokonaisuuden, on selvää, että niiden täytyy jotenkin liittyä toisiinsa.VakuErikseen piti vielä kiittää sanan 'vaku' selityksestä. Minulle täysin uusi sana. Olen kotoisin Virolahdesta, aivan Suomen (myös Virolahden) kaakkoiskulmasta. Tällä tavoin kuvittelen Sanaston olevan huviksi ja hyödyksi itse kullekin. Itselleni tuottaa ekstra hupia sen ohjelmointi. Sanasto voidaan tuottaa lomakkeella sähköpostin kautta tulleista viesteistä 'käsin koskematta'. Tällä hetkellä tosin niin ei vielä tapahdu, vaan käytän Excel taulukkoa välivaiheena, heti muutan kun ennätän.Asko Korpela |
Asko Korpela 20001017 (20001006) o
o AJK kotisivu o Pirkon
sivut