8 Perusarvojen pohdintaa 

Perusarvojen pohdintaa Riikkan Priimatiivisteessä 

Aurinkotytin tanssia käsitellessämme "kinasin" Pirkko Perävainion kanssa Viikka-nimen taivutuksesta. Taivutetaanko genetiivi Viikan vai Viikkan. Pirkko sanoi, että hänen kielikorvansa ei hyväksy muotoa Viikkan. Kyseisellä murrealueella kuulemma taivutetaan myös pappa/pappan. Itse otin tuohon otsikkoonkin opportunistisesti kirjailijan itsensä käyttämän muodon. Omakin "itäisen kielialueen" korvani kyllä tuntuisi vaativan muotoa Riikan. Kysyin äsken kahdelta äidinkielen opettajalta, kumpi on oikein. He sanoivat, että molemmat. Kyseessä on kuulemma murteiden rikkaus. Olkoon niin.
 

Esmeralda, Titanic, Estonia eli Luonto opettaa nöyräksi 

"Molemmat laivat kävivät taas 1864 syksyllä Englannissa joutuen paluumatkalla hirmumyrskyyn. Arpa ajautui ohjauskyvyttömänä erääseen Norjan vuonoon ja kärsi kallioita vasten täydellisen haaksirikon. Laivan mukana menivät myös sen kapteeni Anton Lindberg ja hänen veljensä 16-vuotias Abraham Ferdinand. Seura selvisi myrskystä, mutta kova järkytys Arvan tuho oli koko kappelille, jonka merenkulku oli sujunut tähän asti ilman suurempia vastoinkäymisiä." 

Vaikkapa Titanic tai Estonia myöhemmiltä ajoilta osoittavat, että Suuri Luonto on edelleen asia, jonka edessä ihminen joutuu usein taipumaan nöyräksi. Kun luonto ankarimman jälkeen kurittaa, tulevat ihmisten perusluonteenlaadut esille. Kaaskerin Lundström valitsi henkiseksi selviytymisstrategiakseen raivokkaan uhman. Riikka kuuluu "soleniuslaisiin", hänen elämänasenteensa on alistuva, hiljainen nöyryys. Vai onko kyseessä valinta? Kilpi tuntuu ajattelevan, että jokainen ihminen joutuu toimimaan perusluonteensa mukaisesti.
 

Ammattinainen parasta A1 -luokkaa 

Kyläyhteisö arvostaa korkealle Riikkan ammattitaidon. Kapteenien kehuskeluissa on usein leikkisä, mutta aina kunnioittava sävy.

Alastalon kapteeni sanoo: "Ja taas sitä Ketonimen muorin samaista humppusilkkiä!"

Ja Härkäniemi: "Riikin prinsessan polstarintäytettä, jolleivät vain haisisi niin saamaristi tervalta!"

Kehaiseepa visupuheinen Järvelinkin: "Kun sitä hahtuvaa on korissa kahmaloitavana, ja naputtaa uskollisesti saumaan, niin ei ole pelkoa, että veden vietävällä on siitä saumasta asiaa ruuman puolelle kahdenkymmeneen ajast-aikaan." (s. 272).
 

Miten hamppu esikäsiteltiin? 

Kun oikein tarkkaan mietin, niin muistan nähneeni hirsiseinien raoissa myös höylänlastuja ohuempaa tiivistettä. Ehkä se oli hamppua, en ole varma. Muistan myös aivan ensimmäisiltä elinvuosiltani, että hamppua kotikylälläni viljeltiinkin. Oli myös työkaluja, niin kutsuttaja hamppuloukkuja, joilla pehmitettiin hampun kovat selluloosakuidut.

Kirjailijan kuvauksesta saa sellaisen käsityksen, että hamppu oli jotenkin esikäsitelty ja Riikka teki viimeistelytyön. Hän nyppi materiaalista pois liian karkeat osat ja taivutteli ja vanutteli kuidut pehmeän tasalaatuisiksi.

Tietääkö joku, oliko hamppu Kustavissakin esikäsitelty jonkinlaisilla hamppuloukuilla? Nythän on nähtävissä, että tämä arvokas hamppukasvi, kuten pellavakin, tekee uutta tulemistaan. Olisi mukavaa tietää vielä kirjailijan kuvausta perusteellisemminkin, miten hamppu entisaikaan käsiteltiin.
 

Vieraantumisen psykologiaa 

"Olisi Kustaa voinut pysyä kauemmin kotona kerrallaan, ollut kolme viikkoa yhtämittaa, tai neljä viikkoa, tai kokonaisen suven kotona ja vielä syksyn ja talvenkin ja kaikki tulevat keväät ja suvet, syksyt ja talvet elämän loppuun asti, niin olisivat ajatukset omastuneet ja mieli asettunut tutuksi, askar olisi hellinnyt käsistä huomaamatta ja kieli juossut ajattelematta turhilla asioillansa, päivä olisi liittynyt päivään ja viikko viikkoon, kuukaudet olisivat kutoneet vuosia ja vuodet ihmisen elämää, eikä päivän ehtoosti olisi huomannut eikä elämän ehtoolla ajatellut, mikä sana on tänään puhuttu ja mikä jäänyt huomiseksi, mikä lanka on kaidittu kankaaksi ja mikä vasta vartoo vuoroansa puolalle punottuna, koska jokainen sana, huulilta lähtenyt tai huulten huomaan jäänyt, arkinen asia tai ajatteleva aavistus olisi puhuttuna tai puhumatta jääneenä ollut yhtä läsnä odottamassa vuoroansa kummankin valmiissa mielessä, ja koska jokainen lanka, kirjava raide kankaassa ja harmaa säije puolassa olisi ollut samaa kudet ta elämän yhteiseen loimeen. " (s. 257).

Taivasta kohti huudan 

"Kuule ääni nyyhkyvä, näe sormet ristihin rutistuneet, tunne viilto sydämen hykertyvän: niin kuin karkaa parahdus kurkusta kuolevan linnun, niin rukous minun rinnastani, niin kuin huutaa tuskaansa kiehuvalla vedellä valettu, niin huudan minä sinua minun elämäni tulessa, niin kuin kiemuroi kivuissansa mato maahan tallattu, niin virun minä kipujeni kiemuroissa!" (s. 278). 

Kilpi oli epäilijä, mutta jos häntä kristinuskon pilkkaajana pidettiin, niin tulkinta oli mahdollisimman epäoikeudenmukainen. Hartaampaa ihmistä on vaikeata kuvitella kuin hän oli. 

Kilveltä ilmestyi vuonna 1938 eräänlainen mietekirja nimeltä Suljetuilla porteilla. Kilpi-tutkija Pirjo Lyytikäinen sanoo siitä näin: "Suljetuilla porteilla jatkaa Pitäjän pienempien novelleissa esiinvälähtävää ihmisen eksistentiaalisen tilanteen esittämistä ja uskon ja epäuskon kysymysten pohdintaa." (Kirjeitä, s. 9).

Kilpi itse puolestaan kirjoitti: 

"Ehkä loukkaan kirkollisia, mutta hartaintani olen tahtonut tuoda julki. Uskon ytiminä on aina, silloin kuin se sukeltaa syvimmille, epäusko. Esim. Luther on käsitykseni mukaan suuren epäuskon raatelema sielu. " (Kirjeitä, s. 106). 

Kommentit 

Asko Korpela