| Novellin loppuluvuissa tapahtuu se, mitä moni lukija on pitkin
matkaa jo uumoillut: kirjailija tekee Järvelinistä sankarin.
Hän on komeasti miesjoukon älykkäin, kaukaa viisas säästäjä,
joka tilaisuuden tullen sijoittaa säästönsä parkin
rakentamiseen ja siirtyy pelkästä työmiehestä kapitalistiksi.
Järvelin valmistelee loppukohtaustaan huolellisuudella, joka tuo
mieleen lännenfilmien pyssysankarin. Ennen loppukohtausta askarrellaan
vaitonaisesti, harjataan pyhätakki, puetaan se päälle, kaivetaan
arkusta paksu lompakko ja pistetään se povitaskuun. Sankarin
ei sovi puhua turhia, sankarin pitää toimia, suunnitelmallisesti
ja eleettömästi. Muut arvailkoot, mitä tapahtuu – ja lopuksi
ihailkoot.
Onko jo hieman naiivia?
Kirjailijan sympatiat ovat sekä Alastalon salissa että Pitäjän
pienemmissä selkeästi ja varauksettomasti parkinrakentajien puolella.
He ovat viisaita vastuunkantajia, joiden työ tuo pitäjään
taivaan mannaa, työtä ja vaurautta. Entisajan nokialaisia? (Nokiasta
puheen ollen: HS esittää 2.11.2000 luettelon Suomen 50 suurituloisimmasta
henkilöstä vuonna 1999. Kaikki ovat Nokian työntekijöitä.
Sijalla 30 on mielenkiintoinen nimi eli Kilpi Matti Jaakkima Volter Espoosta.
Hänen syntymävuotensa on 1940 ja ammattinimike Nokian tutkimuskeskuksen
johtaja. Mitä todennäköisimmin kyseessä on Volter Kilven
pojan Jaakkima Kilven poika.)
Näissä loppuluvuissa liikutaan kuitenkin jo siinä rajoilla,
meneekö kirjailijan ihailu hieman naiiviuden puolelle. Järvelin
on esimerkki, jota muut alkavat ylenpalttisesti kehua ja ihailla. Melkein
kuin taikaiskusta laiskat miehet alkavat muuttua uutteriksi. Isä-Esakin
ponkaisee auttamaan vaimoaan ja tytärtään viljasäkkien
kantamisessa.
Naiset puolestaan ovat menossa jauhamaan viljaa, koska he alkavat
leipoa leipää parkin rakentajille ja hankkia näin rahaa.
Ja eikös sinne auttamaan ole jo rientämässä poika-Esakin
kaikesta merimiesrehvastelustaan huolimatta? Suurisuinen Vileeni ei sentään
vielä ala muuten toimia, mutta puhuu hyvin laveasti, kuinka kohta
alkaa tapahtua häneltäkin. Novelli päättyy tunnelmaan,
jossa alkaa olla kunnon tekemisen meininki loputtomalta tuntuneen laiskottelun
jälkeen.
Sujuvaa kelkankääntämistä
Näin pohjalaisen taustan omaavana ja pohjalaista sielunrakennetta
ehkä hieman tuntevana on ollut kiintoisaa lukea, kuinka notkeita kelkankääntäjiä
ja vaihtuviin tilanteisiin sopeutujia monet Kilven hahmot ovat.
Esimerkiksi Antti Tuuri on kuvannut kirjoissaan mainiosti pohjalaisia
miehiä. Heille on usein ominaista pitäytyminen omissa kannoissaan
hulluuteen saakka. Kun pohjalainen mies käskee ”akkansa” olla hiljaa,
hän tarkoittaa sitä ja akan on pakko totella. Muuten voi tulla
vaikka kirveestä. Ylistalon Esa sen sijaan saattaa ärjäistä,
mutta vetää sitten saman tien niskansa kyyryyn ja ottaa kaikki
haukkumiset vastaan kuin uitettu koira.
Järvelinin itsepintaisessa sivulleen vilkuilemattomuudessa on pohjalaisia
piirteitä. Kirja ei kuitenkaan kerro, miten Järvelin olisi käyttäytynyt,
jos hän olisi asian päätettyään huomannutkin jossain
vaiheessa olevansa väärässä. Luultavasti Järvelin
olisi muuttanut kantaansa. Pohjalainen mies sen sijaan on sellaisessa tilanteessa
usein pysynyt kannassaan katkeraan loppuun saakka. Joustamattomuus on aina
ollut ”pohjalaisen miesluonteen” trauma.
Yksi tunnetuimpia pohjalaisia miehiä on ollut presidentti Kyösti
Kallio. Hän sattui olemaan järkähtämätön
raittiusmies eikä osannut joustaa kannastaan myöskään
presidentin linnassa. Linnassa ei hänen presidenttiaikanaan tarjottu
maitoa väkevämpää. Talvisodan lopussa Kallion pohjalaisuus
olikin sitten hyvin traagista. Hänen oli äärimmäisen
vaikeaa antaa periksi musertavan ylivoiman edessä eikä hän
pakkotilannetta sitten enää kestänytkään.
Kovin toisenlaisilta kuin pohjalaiset tuntuvat nämä Kilven
varsinaissuomalaiset hahmot. Itse asiassa joustava tilanteen mukaan pelaaminen
näyttää olevan yhteinen piirre Kilven hahmoille. Kaikkein
kovinta parkin rakentamisen vastaista meteliä pitänyt Pukkilakin
alkoi lopulta hämmästyttävän helposti pitää
lähes yhtä kovaa meteliä parkin (parkkien) puolesta. Vileeni
puolestaan suorastaan kehuu, kuinka hän taipuu isompiensa edessä.
Kovin sujuvasti Vileeni kääntelee kelkkaansa jopa Järvelinin
suhteen. Ensin hän kerskuu, kuinka ei astu siihen laivaan, jonka retariksi
Järvelin ryhtyy. Hetken päästä hän kumminkin liehakoi
Järveliniä niin ylenpalttisesti, että tämä hermostuu
siihen. Muitta mutkitta Vileeni siinäkin tilanteessa sitten kääntää
kurssia.
Talon naisille kurssin kääntäminen istuu ikään
kuin paremmin kuin rehvasteleville miehille. Naisethan ovat kaiken aikaa
hoidelleet toimeliaasti käytännön asioita. Niinpä Liisa
alkaa nytkin heti parkkirakentamisen tajuttuaan toimia siihen suuntaan,
että parkin rakentamisesta otetaan hyödyt pois – vaikka hän
ensin tapansa mukaan pitääkin mekkalaa, ettei parkkihommasta
mitään hyötyä ole.
|
o AJK kotisivu