3-Esan hovi kesäteatterissa 

Luvut 9-12
Tietäen Kilven hyvin perusteelliseksi kirjailijaksi, alan epäillä nyt, että tämä paljon puhuttu naisasia on tarkkaan laskelmoitu. Hyvät lukupiiriläiset, kävikö teille näin: ensin jotenkin suopeasti suhtauduitte Ylistalon tuvan laiskotteleviin miehiin. Sitten aloitte kiihtyä. Ajattelitte, että pitäisi sentään jokin kohtuus olla siinäkin, kuinka uutteria naisia kohdellaan, ettei vain sängyssä maaten naljailla heille. Entä nyt? Eikö käynytkin niin, että tunsitte vahingoniloa, kun lurjukset saivat köniin oikein kunnolla? Omana ilmapuntarinani toimi Salla Korpelan teksti. Aluksi Salla jotenkin sieti laiskoja jönttejä, mutta sitten alkoi adrenaliinitaso veressä nousta ja Salla keksi osuvan terminkin "Ylistalon Esa ja hänen hovinsa". Tuollaiset "hovit" ovat tuttuja paitsi kirjallisuudesta, myös ihan oikeasta elämästä. Yleensä kumminkin isäntien perässään vetämät rempat ovat olleet juoppoporukkaa. Ehkä nyt risoo vielä enemmän, kun todetaan, että vetelykset ovat selvin päin.
 

Naamat ikkunassa 

Asko Korpela lupaili perustaa lukupiirin sivuille erityisen huumoriosaston. Yksi ehdotukseni siellä käsiteltäväksi asiaksi olisi tämä Esan hovin naamat-ikkunassa-episodi. Mainiota kesäteatterin draamantajua kirjailijalta. Hevoslauma laukkaa vapaana vainioilla. Kaksi naista yrittää tavoittaa niitä. Mukaan rientää kaksi miestä. Taustalla naapurin talo, josta hevoset ovat karanneet. Draama tapahtuu kirjailija Pentti Haanpään termiä käyttääkseni "väljän taivaan alla". Tulee mielenkiintoinen kontrasti, kun sitten "Esan hovi" kuitenkin ahtautuu seuraamaan näytelmää ahtaasta ikkunatilasta tapellen, siihen kukin nenäänsä toisia tönien tunkemalla. Tämmöisiä pikku kärpäsiäkö ne äsken niin rehvastelevat miehet ovatkin? Miksi he eivät mene avaralle pihalle katsomaan näytelmää?
 

Ja turpiin tulee 

Naisten puolesta tunteitaan osoittaneet lukijat saavat näissä luvuissa hyvitystä tuskalleen. Alastalon Eevastiina antaa pihaansa ratsastaneelle Poika-Esalle muitta mutkitta selkään. Kilven huumori kukkii taaskin. Selkäsauna nimittäin annetaan ensin nokisella uuniluudalla Poika-Esan naamaan, sitten hutkitaan luudan toisella päällä takamuksille. Sivujemme yleisessä osassa kirjoitin Kilven Kivi-vaikutteista. Aivan selvältä näyttää, että siellähän se Eevastiinankin taustalla on Aleksis Kiven Männistön muori tai hänen Venlansa. Eevastiinan imussa nousee myös Ylistalon Liisa alistetun mökinmuijan roolistaan: siellä puukengät lentävät Esaa kohti ja ruma sana sanotaan niinkuin se on. Hellan lettas kun on nälkä 

Kun Liisa käy roitimassa hiilihangolla Alastalon hevosia selkään, niin alkaa tulla paha aavistus: kuinkahan Isäntä-Esan käy, kun Liisa pääsee tupaan. Oikeastaan kummallista, että ei käy kuinkaan: "Emäntä, jonka aina oli oltava toimelias ja laskettava kaikki askeleensa, oli nimittäin juoksujen jälkeen jo kyykkysillään tyhjän puuvajan suilla ja hapsi samassa helmoihinsa lastunkuonaa ympäriltä, jotta oli sytettä padan alle tuvassa, kun sinne pääsi ja oli lämmitettävä jäähtynyt papukeitto." (s. 103-4).

Niinkö siis, että velvollisuus ennen kaikkea? Ja se velvollisuus on mieslauman ruokkiminen. Tämä kesäteatterissa välillä virkistäytyvä hovihan kantoi huolta monta kertaa näytelmän aikana ja ennen sitä vain siitä, että kukas nyt ruokaa pöytään tuo, kun naiset juoksevat hevosten perässä. Jokohan pikkuiset seuraavassa luvussa saavat syödäkseen? 
 

Herkkupaloja 

Kun aikoo poimia näytteitä Kilven mehevistä sanonnoista, kokee "seisovan pöydän efektin": tarjolla on niin monenlaista hyvää, että on vaikea valita. Maistiaiset olisivat lähes yhtä herkullisia, vaikka valinta tehtäisiin sokkona. Tässä kumminkin muutama makupala:
  • "Hosu-Kalle siis, ainainen kitakiiskinen ja väkäleuka" (s. 71).
  • "...siivet löngällä istuu nuokkuu äijäkuusen, järäkuusen latvoissa" (s. 73).
  • "...Rusko...navakan niistäjä valtaviiston kihimillä..." (s. 74).
  • "...Teemu...kuin ruokoruuhi kuukulastissansa pohjukan periltä airojensa vedoilla ja pyräyksien pyyhkeistä tietämättömänä matkaa tehden." (s. 74).
  • "...Vileenin enemmät harputtelut ja liirumin veisut." (s. 79).
  • "...Poika-Esan oli jo käsi...hivuhiljaa kohoomassa..." (s. 79).
  • "koipivan ihmissätkän ripeydet" (s. 80).
  • "...uro ja komeakin istui pian ja ratsasroteviltaan uhkeana uljaalla konkarillaan jalosääret roikoillansa..." (s. 82).
  • "Meinaamiset ovat äijällä entiset, vaikka ruppeukset jo torkahtelevatkin!" (s. 83).
  • "...Järvelin, oli niitä tyveniä tykeväverisiä miehiä..." (s. 85). 
  • "poika-Esa on höntti ja tupakuhnus sängyssä ja sisällä, niinkuin isänsäkin, mutta ulkoilmoissa ja tuulen nuusteilla potkasee hänellä verissä piru ja varren vietereissä seitsemän hemmettiä: katsokaa raatoa ja lakoselkää, kun on kreivinpoika ja pystyperi ravurilla ja Ruskolla, vaikka suitsia vailla ja paljain kynsin!" (s. 85).
  • "...upottaa saalistavaa turpaansa heinien helpiviin hekumiin..." (s. 88).
  • "Sama huuditon kiusanvesa ja kurittamaton pojanmukula jo koltuissa ja luukkuhousuissa mäen kirkuilla ja navettaladon kananpesillä muinen, kuin trompuissa nyt ja hosuttavissa merimiehen verkaisissa omenapuiden kräksijänä ihmisten trekoleissa öisin ja kaakinhirtenä ja laiskan matona hevosten ja viattomien luontokappalten selissä päivin!" (s. 91).
  • "Pitää ihmisen vielä vanhanakin suuttua pelkän pojan rakkarin ja voitelemattoman junkkarin vuoksi..." (s. 92).
  • "...Teemu ja Polle...suopealotkoisin korvaparein..." (s. 93).
  • "Olihan semmoinenkin aika tosiaankin joskus ollut, jolloin Teemunkin raskas ruumismaja oli viskellyt keikkojansa laitumen lakeoilla ja nakellut ilmoihin kevytmielistä kaapaa tammahevosten ihmeiksi, ja jolloin oli havituksiin ruunan tähtiotsan takana kangastellut ihmeellisempiäkin asioita maailmassa ja verevämpiäkin tavoiteltavia elämässä kuin tuoksuvan heinätukon rehukas viuhka nyt jo melko lahonneiden hampaiden möykyteltäväksi." (s. 102).

Kuinka käy kielen? 

Näitä lukiessa nousee ryppy otsaan. Kuinka suomen kielen käy? Tuleeko kielestämme jonkinlainen huonon englannin ja huonon suomen aneeminen sekasotku. Eikö oikealla kielellä pitäisi olla aito ja elävä yhteys siihen elämäntapaan, josta se on syntynyt? Minusta tuntuu, että suomen kielen ystävien täytyy nyt ponnistella. Pitää tehdä työtä kielemme puolesta. Ei pidä hyväksyä väitettä, että esimerkiski Kilven kieli on "vaikeata". Kilpi-asiantuntija, professori Pirjo Lyytikäinen, joka on tehnyt väitöskirjan Kilvestä, sanoi Kustavissa, että ei hän osaa enää sen kummemmin ihmetellä Kilven kieltä. Hän on siihen niin tottunut. Näin harrastelijana minusta tuntuu, että ei Kilven kieleen tottuminen sittenkään kovin hirveästi vaadi. Tuntuu, että alan jo tottua, vaikka olen tutustunut Kilpeen vasta viime tammikuusta alkaen. 
 

Kommentteja 

Asko Korpela 

VN: Hyvät lukupiiriläiset, kävikö teille näin: ensin jotenkin suopeasti suhtauduitte Ylistalon tuvan laiskotteleviin miehiin. Sitten aloitte kiihtyä. Ajattelitte, että pitäisi sentään jokin kohtuus olla siinäkin, kuinka uutteria naisia kohdellaan, ettei vain sängyssä maaten naljailla heille. Entä nyt? Eikö käynytkin niin, että tunsitte vahingoniloa, kun lurjukset saivat köniin oikein kunnolla? 
AJK: Kävi juuri niin ... ja niin oli tekijäkin sen varmaan tarkoittanut. Hänhän meitä pyörittää pikkusormensa ympäri mielin määrin. Kyllä tuohon olisi hyvin vaikea mennä muuta viisastelemaan. Kyllähän nämä Esat jonkinmoisia rodeo-sankareitakin ovat ja suorituskyvystään on kerrottu muunkinlaista näyttöä, mutta kyllä se mielikuva syntyy, että jokaisen menestyvän miehen takana on nainen. Nainen ja äiti ansaitsee totisesti paikkansa sekä elämän synnyttäjänä että sen ylläpitäjänä, vaikka kipakkaa kieltä voimanaan käyttääkin! Kuvaavia ovat sellaiset kohdat, kun rehvakas poika-Esa hyppää hevosen selästä toiselle puolelle kuin missä Alastalon emäntä on ja se miten isäntä-Esa vastoin odotuksia sittenkin vakusta nousee. Ja ehkei se ole vain kielen työntävä voima, vaan myös lopulta naisen vetovoima, miehessä aito rakkaus parempaa puoliskoaan kohtaan. Ei yhtään häpeällinen eikä väheksyttävä motiivi, vaikkei sitä aina sanoiksi puettaisikaan, teot puhukoot. Kyllä minusta sitä tässäkin on, isäntä-Esassa selvästi, eikä pojastakaan kokonaan äidin kunnioitus puutu. Näin väittäisin.
VN: Naamat ikkunassa 
AJK: Tätä minäkin huvittuneen ajattelin: ukot tönimässä ja tungeksimassa ikkunaruutujen takana - todellinen minikatsomo. Ei vain oma ajatukseni pihalle saakka lentänyt, ikäänkuin näin vain pienemmän osan asiasta. 
VN: Ja turpiin tulee 
AJK: Tässä on jo melkein sellainen maku, että muka joka asiasta on jotakin sanottava, mutta 'hiis hänestä'! Tämäkin on Vesalta niin makea kohta, että sitä on pakko nuolaista. Ennen tytöt koulussa sanoivat, että rakkaudesta se hevonenkin potkii, jos niitä sattui tönimään. Epäilen, että Liisassa on vähän samaa. Se on vielä sittenkin se sama kesäviikonloppujen sankariratsastaja tämä ukko-Esa. Omat vikansa on, ja motkotusta ansaitsee, mutta kyllä sen papunsakin on saatava. Velvollisuus, rakas velvollisuus, yhdessä on vuoskymmenet eletty ja yhdessä eletään vastakin.
VN: Kuinka käy kielen? 
AJK: Ja vielä tästäkin... Viittaan vain Vesan omaan kommenttiin Pekka Pihlannon tekstin johdosta: 'Savimullan hehkoilla'... Tämähän on yksi niitä päänautintoja! Nämäkin herkkupalat.

Asko Korpela 20001020 (20001020) o o AJK kotisivu