4 Rodeon jälkinäytös papupadan äärellä 

13 Rodeosankareiden paluuta juhlitaan lehmänlääkepullolla 

Kyllä minun mielestäni Esat, isä ja poika tehtävästään suoriutuvat ainakin yhtä hyvin kuin Suomen olympiajoukkue Sydneyssä. Homma tulee hoidetuksi melkein loppuun, Ruskon osalta ihan loppuun. Minä en ainakaan ymmärrä, miksi poika-Esa saa satikutia Alastalon Eevastiinalta. Alastalon hevoset olivat karanneet, Esa tuo Ruskon takaisin. Kiitokset ansaitsisi. Vai onko sittenkin niin, että veräjän remppaisuus on Ylistalon vika ja satikuti tulee siitä. Mutta eihän Alastalo siinäkään tapauksessa mitään menettänyt, päin vastoin hevoset murkinoivat ilmaiseksi. - Minulle ei selvinnyt. Pitäisiköhän tutkia uudelleen? - Vai selittäisikö kukaan? 

Kun Liisa-emäntä ja Milja-tytär ovat viimeistelemässä hevos-afääriä, Esalla on mainio tilaisuus juhlistaa offensiiviaan loppuhuikalla lehmänlääkepullosta. Se on tietyssä kaapissa. Kaikki menee muuten hyvin: pullosta löytyy pohja, mutta pieni huolimattomuus on koituva korvien turmioksi. Emäntä palattuaan huomaa, että kaapilla on käyty ja lehmänlääke on mennyt 'hotkon kulkutuksiin' (s 145). Sitä ennen kuitenkin läsnä olijat tuntuvat todellakin tekevän sitä, mitä demokratia edellyttää meiltä: riemuitsevat siitä, kun saavat huikat edustajansa välityksellä. Puheet siitä kääntyvätkin sen mukaisiksi, Hosu-Kallelta niin pahasti överiksi, että seuraavassa luvussa käy niinkuin otsikossa sanotaan.. 

14 Hosu-Kalle killuu vyöstään naakelissa 

Poika-Esan saldo hevoshommasta on lopulta kaikkea muuta kuin tyydyttävä: Alastalon emäntä on luudallakin pyrkinyt voitelemaan. Tästä Hosu-Kalle mainittelee. Ja jos olisikin vain tämä, saattaisi kääntyä siirtoeräksi seuraaviin kertoihin, mutta kun on se sontaluukkuriehakin vielä, erityisen paha tikki. Alastalon puolella on nimittäin muutakin kuin hevosia, on myös piikoja, ja eräs heistä, navetta-Sandra kiinnostaa sekä poika-Esaa että Hosu-Kallea. Kun poika-Esa menee parhaissaan sunnuntai-aamuna tapaamaan Sandraa tämän kustannuspaikalle, tuikkaa Hosu tukevan pöngän navetan ovelle. Muuta ulospääsyä ei ole kuin sontaluukun kautta. 

Mutta ennenkuin niin pitkälle päästään, kerää Kalle kylältä navetan taakse katsomon ihastelemaan kookkaan Esa-pojan punnerrusta luukun lävitse. Ja tietenkin kokkapuheet höystävät näytäntöä. Ei voi olla jättämättä Esan mieleen ankaraa rätinkiä Hosu-Kallen tilille. Ja niin pitkä mies nostaa pienen seitsenleiviskäisen Kallen 'selkähöylällä ja honkaseinän kolumilla' killumaan vyöstään tukevaan tammivaarnaan. Minkäs teet? Ei onnistunut Joukahainen nostamaan itseään tukasta vetäen suosta, eikä ole Hosu-Kallesta itsensä naulasta nostajaksi. Siinä killuu kunnes taas emäntä hätiin ennättää. Mutta eihän ole emännästä pojan pinteestä päästäjäksi, tässä ei tervästä kielestä ole apua. Lopulta kuitenkin vetoomus järkimies Järveliniin auttaa. "Sinäkin, järkimies! .. annat koohojen hypellä seinille kuin päättömät kukonpojat!" 

Tämä puree Järveliniin, mutta piippuvähti pitää ensin toimittaa verkkaan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Sillä aikaa emäntä ennättää hieman ripittää naulassa killuvaa. Mutta Kallen paha sisu panee vastaamaan uhmakkaasti ja niin Kallen puolelle jää vain Järvelin. Vyön solki auki ja niin kompuroi Hosu-Kalle taas trompuillaan. Pienellä opetuksella Järvelin kuitenkin toimitustaan höystää: "Merimiehen pitää aina malttaa mielensä eikä koskaan hätiköidä, vaikka sitte itse piru olisi vinkumassa korvaläven juurella!" 
 

15 Elukan lääke ja piimä kirvoittavat emännän terävän kielen 

Vihdoin ollaan sitten pääsemässä papusopan ääreen. Mitä muuten tämä papusoppa oikein on? Minulla on sellainen mielikuva, että Länsi-Suomessa sillä tarkoitetaan hernekeittoa. Pitääkö paikkansa, Pirkko Perävainio ja Pekka Pihlanto? Ei kai papu, tuo myrkyllinen herkku, ole Suomessa koskaan keiton muodossa kansan ruoka ollut. Itse olen tutustunut siihen Unkarissa. Kun sanon myrkyllinen, se tarkoittaa, että papuja pitää käsitellä kuin korvasieniä, keittää avoimessa kattilassa useassa vedessä kunnolla, mutta oikein valmistettuna, ah mikä kerkku, ihan niinkuin hernekeittokin! 

À propos, huomaankin, ettei reseptisivuillani ole lainkaan papusopan reseptiä, vaikka on monta hernekeittoa. Pitää laittaa myös papusoppa! 

No, nämä meidän miehet pääsevät vihdoinkin lusikkapuuhiin. Puheetkin kääntyvät sopuisemmiksi. Kaikki menisi varmaan ihan hyvin, mutta emäntä: "Kuka julmettunut taas on käynyt kaapissa sorkkimassa?" leikkaa rauhaisia ilmoja emännän kimivä kysymys kuin timanttikiven sirahteleva viilto lasiruudun sileöitä pintoja. Seuraa ankara penkominen kaapissa ja pullon löydyttyä ja tultua todetuksi tyhjäksi, ankara ripitys isännälle, joka ilman esitutkintaa todetaan syypääksi. Hätäpäissään isäntä vielä sohaisee piimäkoolista aika laimiskan pöydälle. Suihin imaistu viina ja pilluun sohaistu piimä saavat näin aikaan hirmuisen metakan. Isäntä luimistelee ja kyyristelee, kunnes  menettää malttinsa ja täräyttää nyrkkinsä pöytään: "Suu pilivinniin ja kieli järjen tikkiin, ämmä, tai tuleekin toinen elämä seileihin!" 

Taas vähän loiskahtelee isäntä-Esan ja Iso-Vileeninkin välillä, jälkimmäisellä kun vanha suola Liisa-emännän Esalle menettäneenä tuppaa vähän janottamaan. Lopulta kuitenkin täysi 'mako' tekee tehtävänsä ja tasaa kipakantilit. 'Käsivarret ovatkin jo kuin tähän tarpeeseen asetetut vakaasti ja kyynäspäätanassa lapakalleen pöydän reunaa vastaan ja kurkku röyhtäisty valmiiksi aterian jäljiltä.'
 

16 Parkista piti puhua, mutta nälvimisiin kääntyy 

"Sanoitko sinä,  mitä puhelit, että Alastalon Herman ajattelee laiva-aluksen pykäämistä?" virkahtikin Esa samassa ja kiinnitti harmaansiniset silmänsä niin vereällä kiinteydellä pöydän päässä istuvaan Järveliniin, ikäänkuin olisi mikä äskeisin jutunhaka ollut tuoreiltansa lupsaan painettava ja säppilenkin upiin. "Hjah, hullut rehkivät, eivät pitemmälle pääse kuin minäkään: omiin housuihinsa!" Siinä se nyt taas parkki vilahtaa, mutta pian taas unohtuu, kun parkkitouhun mahdollisia seurauksia ryhdytään puimaan. 

Joudutaan siihen, missä jo muutaman kerran on ennenkin oltu. Emäntä päivittelee värikkäästi isännän saamattomuutta, intoutuu niin ankaraan pauhuun, että Järvelinkin menettää malttinsa ja vaatii Esalta: "Pidä muijasi suu vähemmällä, niin että miehetkin tässä saavat sananvuoron!" Mitä on Järvelinillä sanottavana? Ei muuta kuin muistutus, että hän on tästä asiasta jo kerran puhunut ja se puhe pitää. 'Niin saita ja harmittavan tarkka sisuvärkkiensäkin ja sielunratastensa viljelemisessä, että raskitsikos edes naurun hilvaa tuhlata nirsoihin suupieliinsä...' näin päivittelee Vileeni ja vielä pahempiakin päästelee ihan ääneenkin, mutta Järveliniä hän ei saa suukopuun kanssaan, vaikka muut hänen parhaita veistelyitään naurunremakoin säestävätkin, 'muut, jotka olivat tarpeeksi tyhmiä tai tietämättömiä irvistelläkseen silloinkin, kun liika puheenpito meni liikoihin'. 
 

Kommentit 

Pirkko Perävainio: papusoppa on hernekeitto 

PP:  Varsinaissuomalaisessa ruokaperinteessä hernekeitto tunnetaan papusoppana. Seuraavassa on tämän perinneruuan ohje, joka on julkaistu vuonna 1977 Varsinais-Suomen maatalouskeskuksen toimesta. 

Papusoppa l. hernekeitto 

  • ½ l vihreitä tai keltaisia herneitä 
  • 3 l vettä 
  • (porkkanaa) 
  • ½ - 1 kg sianlihaa tai lihaisia luita tai savuluuta 
  • suolaa 
  • (meiramia) 
Kuivat herneet puhdistetaan, huuhdotaan ja pannaan likoamaan yöksi kylmään veteen. Herneet ja liha pannaan kiehumaan liotusvedessä ja keitetään kunnes herneet ovat pehmeitä. Keitto maustetaan ja liha leikataan palasiksi ja ne tarjotaan keitossa. Jos käytetään luita tai savustettua lihaa, ne pannaan kiehumaan puolikypsään keittoon.

Papusoppaa käytettiin tavallisena arkiruokana, mutta se kuului myös useihin nimikkopäiviin. Paavalin pauveja kävivät köyhimmät hakemassa niiltä, joilla herneitä oli. Yleensä heille niitä myös annettiin. Siansorkkia keitettiin silloin papusoppaan, samoin laskiaisena monilla paikkakunnilla. 
 

Pekka Pihlanto 

PP:  Siitä papusopasta. Papu on tosiaan saaristossa käytetty nimitys herneestä. Hernepelto on siis papumaa. Isoisälläni Hemming Pihlmanilla (1875-1964) oli tapana sanoa, että tie papumaan kautta ei ole koskaan väärä. Se tarkoitti sitä, että "papuvarkaissa" oli lähes luvallista käydä. Niinpä me kävimmekin ja usein sulloimme verryttelyhousujen tromput täyteen pavunpalkoja ("paunpaloi" Velkuan murteella). Tätä tapahtui joskun 1940- luvun loppupuolella ja 1950- luvun alkupuolella  - rikos on siis jo vanhentunut. 

Asko Korpela 20001027 (20001027) o o AJK kotisivu