Tapio Rintanen
22 Puolittain onnellinen loppu

Pamuk: Nimeni on Punainen

Kirjan päätös ei ole yhtä tasapainoinen kuin klassisissa saduissa. He eivät eläneet onnellisina elämänsä loppuun saakka, sillä Seküren todistuksen mukaan Kara ei ollut onnellinen. Ainakin osasyynä tähän oli Oliivin iskujen aikaansaama pysyvä vammautuminen. Varma lähde eli huhu antaa ymmärtää, että Seküren kaltaiset naiset suostuvat vain miehille, joita ylenkatsovat. Jos Kara vaistoaa tämän tai edes epäilee sitä, onnellisuus on kaukana. Miehen kärsiessä rujoudestaan Seküre puolestaan ylistää jatkuvasti omaa kauneuttaan.

 

Historiallisia tapahtumia

Ilmeisesti on tarkoitus ruotia myös tämä osa. Tämän laajan alueen, Lähi-Itä, Keski-Aasia ja Intia, historiaa ei ainakaan koulutietojen pohjalta pysty juuri lainkaan hahmottamaan. Korpifilosofin vaivainen kotikirjastokaan ei ole tässä avuksi. Muistan kyllä, että edesmenneiden vanhempieni punavuorelaiskämpässä on hyllyssä moniosainen teos Kansakuntien vaiheet. Siinä on myös kyseisten seutujen historiasta verraten laaja katsaus. Olisi kuitenkin Allahin suoman kesän resurssien tuhlausta viettää edes lyhyttä suven aikaa Helsingissä.

Kirjamme tapahtumaluettelo ei ole kovin laaja. Tämä on ymmärrettävää, jos se on sisältynyt jo alkuteokseen. Turkin peruskoulussa varmaan annetaan oman maan ja lähiseutujen historiasta hyvin perusteellinen kuvaus. Suomalaiselle lukijalle olisi ollut syytä tarjota paljon yksityiskohtaisempi katsaus, mukaan lukien myös taidehistoriallinen osuus ja viitteitä kirjallisuuteen ja tarustoon (Alif, Ba …). Seküre viimeisessä puheenvuorossaan yrittää kyllä täydentää luetteloa viimeisten sulttaanien osalta.

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän


Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Tapio Rintanen ja kopion Asko Korpela



Asko Korpela 20050717 (20050717) o  SP-osoite o AJK kotisivu o Pamuk