Rintanen Tapio
08 Ester ja Seküre

Pamuk: Nimeni on Punainen

Kas tässä taas nämä naiset! Tosiaankin, romaanissa ei taida ainakaan tähän mennessä esiintyä muita merkittävissä osissa. Aikakauden ja itäisen kulttuurin huomioon ottaen siinä ei ole mitään ihmettelemistä.

Ester, portugalilaisten juutalaisten jälkeläinen, vaeltava tekstiilikauppias, palvelee tiedonvälityksellään jälleen kahta herraa ja yhtä rouvaa. Rouva tosin kouluttaa poikiaan lähipostin kuljettajiksi. Osaltaan syynä on Seküren aiheellinen epäily viestien vuotamisesta kilpailevan sulhasmiehen tietoon.

 

Pragmaattista ja lihallista rakkautta

Seküresta kilpailee kaksi miestä. Hän toteaa yllättävästi rakastavansa molempia. Järkevää onkin säädellä tunteitaan näin. Hasanin vaurastuminen on lisännyt hänen houkuttelevuuttaan. Elämä Hasanin kanssa voisi olla taloudellisesti varmemmalla pohjalla verrattuna Karan epävarmaan ja ehkä vaaralliseenkin asemaan epäsovinnaisen kirjan laatijana.

Rakkauden järjetön puoli näyttäytyy salamyhkäisen kohtaamisen luomassa röttelöromantiikassa. Tapaaminen hirtetyn juutalaisen talossa avaa hetkessä uuden maailman molemmille. Kara näkee ensi kerran kahteentoista vuoteen Seküren kasvot. Rouva tuntee miehen fyysisen läheisyyden vetovoiman. Vaikuttaa siltä, että tässä on nyt lopullinen ja suuntaa antava ratkaisu. Kadonnut aviomies unohtuu lopullisesti ja kohtaaminen on sitoutumisen sinetti. Vaan naisen aivoitukset ovat arvaamattomat. Hieman arkaillen liitän tähän kiteeläisen ystäväni tavan takaa hokeman paikallissanomuksen: naisen mieli on kuin lampaan saparo.

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän


Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Tapio Rintanen ja kopion Asko Korpela



Asko Korpela 20050411 (20050411) o  SP-osoite o AJK kotisivu o Pamuk