|
Voivoteltuaan tyttärensä mielentilaa Eno vetää jalkaansa jäniksennahkaiset pussihousut ja hankkiutuu Siro efendin hautajaisiin. Hautausmaa on kohtalaisen etäällä siunausmoskeijasta. Tilaisuuksissa ja niiden välisellä vaelluksella tavataan tuttavia, joista jokunen ansaitsee ystävän arvonimen. Mestari Osman kylläkin antaa ymmärtää, ettei kaipaa Enon seuraa.
Paljastuuko rikollinen?
Murhaajan monologi tai paremminkin ajatuskooste rajaa roiston kolmeen miniatyristiin, mutta tarkempaa nimentää vältetään huolellisesti. Muuan kohta antaa pohdinnan mahdollisuuksia: tämä veijari tietää Enon aikomuksesta luopua kirjan tekemisestä. Se kerrottiin nimenomaan Perhoselle. Tosin on mahdollista, että muutkin kuulivat sen tai tieto on heti levinnyt.
Väärä raha
Näköjään kirjassa on välillä epähenkilöiden puheenvuoroja. Taannoin puu, nyt raha, tuonnempana kuolema ja hevonen. Ovatko nämä kevennyksiä tai pilaa vai vievätkö ne tarinaa jollain tavoin eteenpäin? Joka tapauksessa tällä Venetsiassa väärennetyllä myntillä on takanaan värikäs vaellus aina suusta peräaukkoon, neitosen rintojen välistä juustoharkon sisään. Nyt hän on Haikaran kukkarossa, merkinneekö tuo mitään?
Turkkilaista filologiaa
Teoksen alkukielen opinnot eivät pahemmin etene, tarjolla on ollut lähinnä paikannimiä. Niissäkin riittää ihmettelemistä. Käytössä ovat kirjaimet ü ja y, jopa peräkkäin. Mitä eroa niillä on?
Oman kielemme kosketuskohdat turkkiin ovat ainakin viime vuosituhansina olleet vähäisiä. Viime Metsälehdessä mainittiin tosin suomen kielen sanan tavara tulleen venäjän välityksellä jostain turkinsukuisesta kielestä. Tässäkin valossa on omalaatuista, että joskus viime vuosisadan alkupuolella julkaistiin Turkissa melkoisen menestyksen saanut kirja nimeltä Valkoliljojen maa, jossa väitettiin kansojemme olevan sukulaisia keskenään.
|
o AJK kotisivu
o Pamuk