|
Toisessa lukujaksossa alkavat osaset vähitellen asettua paikoilleen.
Koiran monologi on kyllä vielä irtain laatta. Äkkiä
kirkastuu myös kirjan arvoituksellinen nimi. Johan oppikoulussa Viljo
Tolvanen opetti, että Kara Kumin aavikko turkmeenien asuma-alueella
on nimeltään Punainen Hiekka. Samalla käsitys Karan päähenkilöydestä
vahvistuu, ainakaan hän ei voi maata kaivon pohjalla.
Kirjan teksti on hyvin soljuvaa verrattuna Russellin kapulakieleen ja
James Joycen lauseloputtomuuksiin. Kihelmöivää uteliaisuutta
herättävät tavan takaa esiin tulevat arabialais-persialais-turkkilaisen
kulttuuriperinnön termit ja nimet. Oletan, että tavoistaan poiketen
Asko ei lue tätä kirjaa alkukielellä.
Verityö
Väkivaltainen tapahtumasarja kaivon äärellä kuvataan
murhaajan näkökulmasta. Mikäli yhtään ymmärrän
rikosten luokittelua, tämä on selvä murha, tapoksi sitä
tuskin kutsuisi edes islamilainen tuomioistuin. Se tosin painottaisi teon
motiivia, vaikka tässä tapauksessa tuskin toimittiin uskonnon
hyväksi. Murhaajan vaikuttimia luultavasti tarkastellaan yksityiskohtaisesti
tuonnempana.
Uudelleenlämpiävä
rakkaustarina
Päähenkilö Kara on nuoruudessaan rakastunut mestarinsa ja
enonsa tyttäreen. Kun asia tuli ilmi, talon ovet sulkeutuivat. Syy
jää epäselväksi; mahtaako Koraani kieltää
tämänasteisten sukulaisten avioliiton. Nuorukainen hakeutuu alansa
hommiin Tabrisiin, etäisyys jokseenkin tasan 1500 km, pestin kesto
12 vuotta. Tänä aikana tytär on avioitunut, mies lähtenyt
teille tietymättömille ja perhe muuttanut isänsä taloon.
Pääkaupunkiin palannut Kara käy talossa enon juttusilla,
mutta pälyilee levottomana ympärilleen. Ja sitten itämainen
lemmenleimahdus: ratsastus valkealla hevosella, palkollisen välittämä
viesti, molemminpuolisena kaukotervehdyksenä katsekontakti granaattiomenapuun
juurelta rakastetun avoimeen ikkunaan. Onhan tämä aivan muuta
kuin tekstiviesti, autonrämä ja kamerakännykkä!
|
Palautetta
Asko Korpela: Asko ei lue...
| Asko: |
"Oletan, että tavoistaan poiketen Asko ei lue tätä kirjaa
alkukielellä."
Hyviun oletettu! Muistaakseni tämä on vuoden 1964 jälkeen
neljäs kirja, jota en pysty lukemaan alkukielellä. Mutta usko
tai älä, mielessä välähti se pirullinen ajatus,
että tästähän sen voisi aloittaa, turkin kielen opiskelun.
Jos nyt yhtäkkiä jostakin saisin turkinkielisen laitoksen, saataisin
olla niin hullu, että aloittaisinkin. Näin olen useampia kieliä
aloittanut, yleensä kuitenkin nimenomaan Seitsemän veljestä
olen lukenut lause kerrallaan tutulla ja tuntemattomalla kielellä.
Kuitenkin ainakin kaksi kieltä sitten olen vannonut, etten enää
uusia aloita. Ei siinä mitään järkeä ole.
Kara - punainen, kiitos. Ihan kuin puolet mysteereistä olisi avautunut.
Tolvanen - (kovan jätkän; totisesti toisin sanoin) mainessa oli
jo silloin. Vahvistusta vielä viisikymmentä vuotta myöhemmin! |
Anne: Lisää maantiedettä
Anne:
20050314 |
Hei, kun tässä Pamukin kirjan sivuilla eletään lumisia päiviä Istanbulissa, niin miten usein mahtaa noilla leveysasteilla olla lunta?
Hauskaa, että tuo punainen selkeni, mietin sitä jo moneen kertaan.
|
|
o AJK kotisivu o Pamuk