Oliivin tyyli
Kara vakuuttaa Oliiville, että mestari Osman on osoittanut hänelle
tämän tyylin. Oliivi kiistää ja lisää painokkaasti,
että hänestä olisi kauheampaa omata oma tyyli kuin olla
murhaaja. Kara selittää Oliiville, että tyyli on jotakin,
joka on piillyt miniatyristin menneisyydessä ja muistissa ja kun miniatyristi
kerrankin saa tilaisuuden tehdä jotain, mitä mestari Osman ei
vahdi, miniatyristin oma tyyli tulee esiin.
Oliivi kertoo, miten hänen äitinsä oli lohduttanut häntä,
kun hän oli lannistunut saamastaan kurituksesta. Äiti oli kertonut,
että on henkilöitä, joita kuritus ei lannista, joiden sisällä
oleva Saatana ei kuole. Nämä henkilöt oppivat tulemaan toimeen
Saatanan kanssa, ovat ovelampia kuin muut, aavistavat ajoissa selkänsä
takana punotut juonet ja oppivat tekemään parempia kuvia kuin
muut. Oliivi kuitenkin kiistää edelleen piirtäneensä
outoturpaista hevosta.
Kara ilmoittaa Oliiville, että Haikara ja hän aikovat tutkia
koko luostarin löytääkseen Oliivin mahdolliset kätköt.
Oliivi leikkii mukana, esittelee paikkoja ja antaa jopa avaimen johonkin
suljettuun oveen, joka tosin johtaa vain seinättömään,
raunioituneeseen tilaan. Hän jopa ilkkuu, etteivät etsijät
ole löytäneet hänen salaista aarrettaan ja esittelee itse
sen heille. Aarre on Oliivin henkilökohtaisia tavaroita ja pussi venetsialaisia
kultarahoja.
Kara palaa jälleen kidutusteemaan Oliivi huomaa, että uupumus
ja huolettomuus on vallannut heidät. He katselevat ruokottomai kuvia
ja muistelevat yhteistä oppipoika-aikaansa. Oliivia itkettää,
kun hän kertoo halunneensa aina kuvittaa lehmän suuran, jossa
Herralta pyydetään armeliaisuutta syntisten virheitä kohtaan.
Oliivi sekä itkee sydämestään että tuntee syylliyyttä
siitä, että on vain itkevinään!
Vaikuttaa siltä, että Oliivi on ollut ihastunut Perhoseen
tämän ollessa kuudentoista ikäinen. Kiintymys vaikuttaa
vieläkin, Oliivi on ollut mielissään, kun Perhonen ei ole
yhtä innokkaasti jahdannut hänen salaisuuksiaan kuin Kara ja
Haikara.
Viimeinen välien selvittely
Kesken menneiden muistelun Oliivi keksii tokaista: "Joko me kuolemme, koska
isämme ja mestarimme Osman kavaltaa meidät tai sitten me kavallamme
hänet." Muut hyökkäävät Oliivin kimppuun ja vaativat
saada nähdäkseen kauan etsityn viimeisen kuvan. Taistelun tuoksinassa
joku nappaa Karalta kuuluisan Behzatin ja Osmanin sokaisseen neulan, jolla
hän on uhanut Oliivia ja puhkaisee Oliivilta molemmat silmät.
Oliivi on kauhuissaan ja kertoo, miten hän tappoi Siro efendin ja
Enon, näyttää viimeisen kuvan ja saa vielä hyvitystä
mielelleen nähdessään, miten järkyttyneinä ja
vastahakoisen ihailevasti muut katsovat kuolemaa ja tuhoa aiheuttanutta
kuvaa. Oliivi oli maalannut maailman keskipisteeseen keskelle kuvaa oman
muotokuvansa!
Oliivi onnistuu vielä kerran vapautumaan Karan ja muiden miniatyristien
otteesta, haavoittaa Karaa ja pakenee piilopaikastaan. Oliivi on aikonut
satamaan päästäkseen sieltä pakenemaan, mutta mielijohteesta
poikkeaa vielä ateljeehen. Siellä odottaa sapelilla aseistautunut
henkilö, joka surmaa hänet.
Oliivi muisti, mitä oli joskus tuntenut katsellessaan tuntikausia
kaunista kuvaa: jos katsoo kauan, mieli siirtyy kuvan aikaan. Nyt kaikki
ajat olivat muuttuneet siksi. Loputon odotus tuntui Oliivista yhtäkkiä
niin kipeältä ja ahdistavalta, että hän halusi pois
tästä ajasta.
|
o AJK kotisivu o Pamuk