|
Romaanin nimi
Lukijalle paljastuu, että punainen väri on kaikkialla. Kirjan alusta saakka olen ounastellut, että sillä tarkoitetaan verta, mutta nyt selviää, että kuvissa käytetty kallisarvoinen muste on myös punaista ja lukijalle kuvataan musteen, siis puneen, valmistusprosessikin."Oh miten ihanaa on olla punainen!" Punainen esittää kertomuksessaan kysymyksen, joka jälleen sopisi hyvin Russelin pohdintoihin: "Mestarini, miltä punainen tuntuu sille, joka ei ole sitä koskaan nähnyt?" Filosofisten pohdintojen lopuksi Punainen vakuuttaa "Olen kaikkialla, vaikka sokeat sen kiistävätkin."
Sekuren suunnitelmat
Toimintasuunnitelma on valmis, kun Sekure herää isänsä kuolemaa seuraavana aamuna:Ester on jo aamuhämärissä kiidättämässä kirjettä Karalle. Kara noudattaa kutsua ja romaanin päähenkilöt tapaavat siis keskellä kirjaa hirtetyn juutalaisen talossa.
Sekure on huomannut, että murhaaja on vienyt sulttaanin tilaamasta kirjasta sen viimeisen kuvan. Sekure haluaa Karasta suojelijan itselleen, lapsilleen ja isänsä toimittamalle kirjalle. "Nyt kun isä on kuollut, minua ei omista kukaan". Itse asiassa Sekure kosii Karaa. Kara suostuu ja suostuu vieläpä asetettuihin ehtoihin, jotka koskevat elatusapua, lasten kasvatusta ja isän murhaajan etsimistä. Huomiota herättää Sekuren taloudellinen ajattelu, ei mitän romanttista lirkutusta, vaan selvät avioehdot elatusapua myöten!
Seuraavaksi Sekure kertoo, miten avioero on mahdollista järjestää. Meikälainen eli hanafilainen tuomari ei suostu nopeaan eroon, mutta onneksi löytyy Uskudarista ratkaisu.Siellä tuomari tietyin edellytyksin myöntää eron tuotapikaa.
Kara vauhdissa
Jos "laitlalainen" isoäitini eläisi ja lukisi Karan edesottamuksista, hän varmaan toteaisi tästä luvusta "Kara karas". Hurjaa vauhtia tämä sulhaskandidaatti toteuttaakin tarvittavat rahanvaihdon, todistajien lahjomisen ja tuomarin suostuttelun. Kuten hän itse toteaa, meno muistuttaa hippaleikkiä! Kun eletään miniatyristien maailmassa, hippaleikkikin kuvataan miniatyristien keinoin kuvina.
Kun tämä islamilainen Las Vegas, Uskudar, on ratkaissut ero-ongelman, alkaa uusi tohina: hääjärjestelyt.
Häihin kuuluu ehdottomasti hääkulkue, jonka perimmäinen tarkoitus on viedä morsian kotoaan miehelään, tapa tuttu jo Kalevalasta! Nyt hääkulueen tarkoitus on toimia kuulutuksena. Kun hääkulkue tekee kierrostaan, Kara pälyilee ympärilleen nähdäkseen, onko Hasan joukkoineen hyökkäämässä kulkueen kimppuun. Morsiamenryöstökin osoittautuu siis yleiseksi tavaksi. Muistettakoon, että Birger Jarlin aikana täällä pohjoisessa tapa kriminalisoitiin.
Kulkueen saavuttua takaisin Enon talolle seuraa hääjuhlallisuuksien makaaberein vaihe: Eno puetaan seuraamaan vihkimistoimitusta, jotta morsiamen holhooja olisi paikalla! Hääaterian päätteeksi morsiuspari käy suutelemassa vainajan kättä, muka saadakseen siunauksen.
Lukujen nimistä
Asta viittasi jo lukutehtävän alussa, että kirjan lukujen nimillä täytyy olla jokin muukin tehtävä kuin esitellä kyseistä lukua. Kirjassa on 59 lukua. Näin melkein keskellä teosta minua alkaa vaivata sama ajatus: keskellä teosta esitellään kirjan nimiolio "punainen" ja seuraavaksi esiintyvät taas teoksen kaksi keskeisintä henkilöä. Tästä teoksen keskeltä katsoen lukujen nimissä on jonkinlaista, tosin löysää symmetriaa. Uusia hahmoja on tulossa hevonen, mestari Osman, kaksi dervissiä, Saatana ja Nainen. Alkupuolella esitellyistä Orhan, Siro efendi, koira, puu ja raha eivät enää esiinny lukujen nimissä. En osaa vielä päättää, onko tämä laskelmoitu rakenne ärsyttävä vai tenhoava. Joka tapauksessa se herättää ihmettelemään, kuten Asta jo totesikin, muodostavatko lukujen nimet jotakin, jota voisi pitää erillisenä viestinä tai jopa itsenäisenä teoksena!
|
o AJK kotisivu
o Pamuk