21 Kara, murhaaja ja muut miniatyristit kohtaavat
Tyyli on aitouden merkkiMurhaajaksi epäilty Oliivi on rukoilemassa hylätyssä luostarissa kun Kara, Perhonen ja Haikara saapuvat paikalle. Oliivi on ilahtunut tai ilahtuvinaan tapaamisesta. Kara vaatii selvitystä Oliivin piirtämistä aiheista. Hevosen turpa nousee taas esille. Oliivi ihmettelee, miten hän olisi voinut piirtää oudon turvan, kun hän on tehnyt satoja kuvia aivan normien mukaan. Kara väittää Osmanin tuntevan Oliivin tyylin. Oliivi taas inttää, että hänellä ei ole tyyliä, mutta sitä ei voi edes itse välttämättä tietää. Kun miniatyristi piirtää normista poikkeavalla tavalla, se on perinteisessä taiteessa virhe, mutta frankkien pilaamassa maailmassa siitä syntyy muista erotteleva, tavoiteltava ominaisuus. Länsimaisessa taiteessa tyyli on ilmeisen arvokas asia - sen perusteella taiteilija erottuu omintakeisena tusinataiteilijoista. Esimerkiksi jazz-musiikissa hyvällä muusikolla on tunnistettava tyylinsä; aluksi vain kopioidaan vanhoja mestareita, mutta vähitellen syntyy oma tyyli. Eiköhän kaikilla yksilöillä ole omat jokapäiväiset tapansa ilmaista itseään, jotka erottavat heidän itsellisiksi persoonallisuuksiksi. Emme pidä jotakin roolia vetäviä ihmisiä aitoina, ja teeskentelijöitähän he ovatkin. Olemme siis Pamukin tarkoittamassa mielessä vahvasti "frankkilaisia".Menneitä muistellaanLuostarista ei löydy mitään epäilyttävää. Oliivi itse paljastaa kätkönsä, jossa on muun muassa kultarahoja ja varastettua lehtikultaa. Oliivi yrittää todistella syyttömyyttään sanomalla, että jos hän olisi ollut murhaaja, etsitty viimeinen kuva olisi ollut tässä kätkössä. Mutta jos kuva olisi ollut siellä, ei Oliivi olisi tietenkään paljastanut kätköä. Oliivi itkee miniatyristien ja koko ammattikunnan surkeutta. Jos henki ei mene erzurumilaisten käsissä, sulttaanin kiduttajat tekevät heistä raajarikkoja. Frankkilainen menetelmä tunkee sulttaanin ateljeehen ja heidän taiteensa sekä elämäntyönsä unohtuu. Sitä murhaajakin suri Enon luona juuri ennen murhaa. Itku vaihtuu menneiden muisteluksi: miten kovaa oli olla oppipoikana, mutta oli uralla ollut hauskojakin vaiheita, kuten passan kauneimman vaimon joukolla tapahtunut lempiminen.Murhaaja sokaistaanMurhaaja jatkaa Oliivin jälkeen ammattiveljien muistelun kuvausta - mutta vaihtuuko siinä kertoja lainkaan? Yllättyneenä murhaaja, joka on kertoillut jostakin kuvitetusta murhajutusta, huomaa että Kara ja kaksi miniatyristia alkavat kuiskutella keskenään. He epäilevät tätä lukijoiden edessä itseään murhaajaksi tituleeraavaa veljeä ja käyvät hänen kimppuunsa. Mies kaadetaan maahan ja häneltä kovistellaan tunnustusta. Kara heristää samaa neulaa, jolla Osman sokaisi itsensä tajuttuaan, että sulttaani teettää tästä eteenpäin kuvat frankkilaisella metodilla ja koska Osmanin rakkaat oppilaat olivat kavaltaneet hänet tekemällä hänen selkänsä takana tällaisia kuvia. Käsikähmän tuoksinassa murhaajan molemmat silmät sokaistaan. Todella julmaa tämä turkkilaisten touhu!Murhaaja tunnustaaNyt murhaaja alkaa tunnustaa. Siro oli kertonut hänelle nähneensä Enon kirjan viimeisen kuvan - sen tekeminen oli suuri synti ja sen ansiosta he joutuisivat kaikki helvettiin. Syntiä olivat perspektiivin käyttö, kalifin esittäminen saman kokoisena kuin koira ja Saatanan kuvaaminen herttaiseksi. Pahinta kuitenkin oli sulttaanin kasvojen maalaaminen frankkilaiseen tapaan yksityiskohtia myöten. Murhaajan mukaan kuitenkin Siro vain teeskenteli olevansa peloissaan ja halusi pelotella kertojaa. Murhaaja osoittaa Enon kaiken pahan alkujuureksi. Hän teetti kaikilla osia viimeisestä kuvasta niin, että kukaan ei nähnyt kokonaisuutta. Hän tartutti heihin synnintunnon - aivan aiheettomasti, sillä hän tiesi, että kuvissa ei ollut mitään heidän uskontonsa vastaista. Kuten murhaaja alkusivuilla paljasti, hän tappoi Siron miniatyristien ja ateljeen suojelemiseksi. Siro aikoi ilmeisesti kiristää miniatyristeja, ja murhaaja oli tarjoavinaan tälle palkkiosi rahaa. Lopulta Siro päätyi kaivoon. Murhaaja tappoi Enon, koska tämä halveksi häntä ja väitti, että hänellä oli tyyli - rappion ja kunniattomuuden merkki.Viimeinen kuva ja murhaajan loppuLopulta murhaaja kaivaa esiin viimeisen kuvan. Siinä on kaikkea tavanomaista, mutta keskelle, paikalle jolle piti tulla sulttaanin muotokuva, murhaaja onkin piirtänyt oman kuvansa - se ei ole kovin näköinen, mutta kuitenkin! Murhaaja mainitsee nyt kertomuksessaan Perhosen ja Haikaran - hän on siis todellakin Oliivi. Oliivi nappaa Karalta tikarin ja julistaa se kädessään, että frankkilaisen tyylin opettelu kestää vuosisatoja. Heidän tehtävänsä oli siis toivoton. Jos Enon kirja olisi valmistunut ja toimitettu Venetsian dogelle, he olisivat joutuneet naurunalaisiksi. Oliivin puheista saa sen kuvan, että hän aikoo jatkaa uraansa Intiassa. Hän haavoittaa tikarilla Karaa, vaikka juuri ennen iskua sanoi säästävänsä tämän Sekuren ja poikien tähden. Oliivi aikoo laivalle, joka veisi hänet Intiaan, mutta hänen kohtalokseen tulee nostalginen poikkeaminen mestari Osmanin ateljeella. Sekuren ensimmäisen miehen veli Hasan on siellä vaanimassa Karaa, joka oli joukkoineen hyökännyt hänen taloonsa. Oliivi joutuu sijaiskärsijäksi: terävä sapeli katkaisee hänen kätensä ja kaulansa.Avoimia kysymyksiäTarina alkaa olla lopuillaan. Enää on jäljellä Sekuren kertomus. Miniatyristit näyttäisivät pelastuvan kun murhaaja on paljastettu ja tavannut kohtalonsa. Miten pahasti Kara haavoittui ja miten käy hänen avioliittonsa? Miniatyristien maailma muuttuu peruuttamattomasti kun frankkilainen taide valloittaa sen. Pystyvätkö he vastaamaan muuttuneisiin olosuhteisiin?
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Asko Korpela 20050711 (20050711) o 
o AJK kotisivu o Pamuk