Pihlanto Pekka 
03 Kirjeenvaihtoa ja miniatyyreja

Pamuk: Nimeni on Punainen

Kuva kertoo stoorin

Kirjan juoniasetelma on mukavasti vakiintunut. Tarina on varsin yksinkertainen ja selkeä, mutta ei suinkaan ikävystyttävä. Pamuk loihtii esiin istanbulilaisen arkipäivän suorastaan nautittavalla tavalla. Erikoiset käänteet, kuten puuta koskevan kuvan (!) kertomus ja minatyyritaiteen hienouksien esittely pitävät lukijan valppaana. Niin, todellakin meille jo tutun koirankuvan vieressä riippuva puun kuva kertoo vaiheistaan ryöväreiden kynsissä. Kuulemme hävyttömän selityksen sille, miten puusta katkesi yksi oksa. 
 
 

Ei nainen tarkoita sitä, mitä kirjoittaa

Juutalaiseukko Ester tulkitsee Karalle viemäänsä Sekuren torjuvaa kirjettä, jonka hän salaa luetutti itselleen. Ei Sekure sitä tarkoita, mitä kirjoittaa, päättelee eukko pienistä vihjeistä. Sekuren oma kertomus lukijalle - jonka yhteydessä hän kuitenkin tähdentää, että ei voi meille kaikkea paljastaa - osoittaa Esterin päätelleen oikein. Kirjeessä olleen kuvan Kara oli aikoinaan jäljentänyt tunnetusta rakkausminiatyyrista ja piirtänyt rakastavaisille omat sekä Sekuren kasvot - ja vielä varmemmaksi vakuudeksi kirjoittanut heidän nimensä hahmojen alle. Kun rakkaus paljastui, köyhä sukulaispoika karkotettiin paratiisista. Sekure muistelee myös romanssiaan miehensä kanssa. Hän on jo sopeutunut tämän poissaoloon. Elämä miehen isän ja veljen kanssa kävi raskaaksi kun taloustyöt ja jopa kauppareissut sälytettiin hänelle. Viimeinen pisara oli se, että miehen veli alkoi lähennellä. Ei auttanut muu kuin palata poikineen isänsä taloon. 
 
 

Kara kirjoittaa kirjeen ja vierailee ateljeessa

Kara viettää unettoman yön pohtiessaan suhdettaan Sekureen. Avioliittohaaveet ovat heränneet. Aamulla hän kirjoittaa kirjeen Sekurelle ja Ester saa taas tehtävän. Kara tutustuu vanhan kunnianarvoisan Osmanin ateljeeseen, jossa hän itsekin aikoinaan työskenteli. Miniatyyritaide käy yhä tutummaksi. Siro efendin katoaminen tulee puheeksi, joten murhajuttukaan ei unohdu. Siron kanssa samaan työryhmään kuuluvia Perhosta, Oliivia ja Haikaraa ei tavata, sillä nämä tekevät etätyötä kotonaan. Kara tutustuu tekeillä olevaan Surname -kirjaan, joka kuvaa seraljin prinssien ympärileikkausjuhlaa. Karaa kiinnostaa mikä erottaa todellisen miniatyristin riviminiatyristista. Osmanilla on kolme vaikeaselkoista kysymystä esitettäväksi nuorelle miniatyristille. Vastausten pitäisi paljastaa, onko tässä ainesta.

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela



Asko Korpela 20050309 (20050309) o SP-osoite o AJK kotisivu o Pamuk