21 Loputkin salat julki
Ovela OliiviOliivi rukoilee - tai on rukoilevinaan - hylätyssä luostarissa. Hän ottaa tulijat vastaan avosylin, mutta kovasti laskelmoiden. Hän ei myönnä tehneensä hevoskuvaa, vaikka mikä olisi. Myöskin hän kiistää tietävänsä mitään puuttuvasta viimeisestä kuvasta. Todisteeksi hän esittää salaisen aarrekätkönsä raunioituneen keittiön uunin tuhkien alla. Sieltä löytyy vain vaihtovaatteita, yllättävän paljon kultaa, muutamia muistoesineitä ja ammattiin liittyviä välineitä - sekä nippu ruokottomia kuvia, joita sitten yhdessä katsellaan. Oliivihan oli lähdössä matkalle Intiaan heti kun kutsu vain kävisi: tässäkö matkatavarat?Oi niitä aikojaKuvien katseleminen muuttaa tunnelman yllättäen haikean nostalgiseksi. Rikosten selvittely unohtuu, sen sijaan puhutaan kuvista, joita olisi aina haluttu tehdä, oppipoikavuosista iloineen ja murheineen, mestareista, unohtumattomista kuvista. Oliivi itkee ja huokailee synnintunnossa, Perhonen lohduttaa, Kara ja Haikara kääntävät keskustelun kevyempiin aiheisiin. Oliivin syyllisyys tuntuu varmistuvan sekä itse tilanteen että hänen sanavalintojensa ja tarkan havainnointinsa tähden, mutta ei lukija voi olla varma asiasta kuitenkaan.Murhaaja selätetään ja sokaistaanKun murhaajan sisäinen ääni saa puheenvuoron, muuttuu tunnelma taas. Hän tajuaa itsekin antaneensa lukijalle syitä epäilyyn - toisin sanoen Pamuk nappaa taas kertomuksen langan käsiinsä ja kehittelee taidokasta juttuaan edelleen. Entisaikojen hämmästyttävän yksityiskohtainen muistelu jatkuu, kunnes joudutaan vaarallisiin aiheisiin. Miehet tajuavat olevansa suuren muutoksen kynnyksellä, kukaan ei oikein tiedä miten loppujen lopuksi tulee käymään. Niinpä he alkavat puhua vanhojen tarujen kuolemankohtauksista. Murhaajan mielestä petos on väistämätön: joko mestari Osman kavaltaa heidät tai sitten he mestarinsa. Pian sen jälkeen toiset käyvät varoittamatta hänen kimppuunsa ja vaativat tikarilla uhaten viimeistä kuvaa nähdäkseen. Kara heiluttelee myös töyhtöneulaa ja puhuu kunniallisesta ratkaisusta, mutta toiset nappaavat neulan häneltä.Loppujen lopuksi joku (olisiko ateljeen johtajan paikkaa tavoitteleva
Haikara?) tuikkaa neulan murhaajan molempiin silmiin. Tämä huutaa,
kauhusta ennen muuta, ja tilanne laukeaa. Tässä kuitenkin sokaisun
syy on aivan toinen kuin taannoin mestari Osmanilla. Nyt kysymyksessä
on vielä elämässä kiinni olevalle taiteilijalle kuolemaa
pahempi rangaistus, eikä vanhuksen viimeinen oma valinta ajan karatessa
hänen kontrollistaan.
Tunnustus ja murhien logiikkaEdelleen jonkinlaisena toiminnanjohtajana olevan Karan vaatimuksesta molemmat murhat selvitetään nyt juurta jaksain. Aikaa on kyllä, sokeutuminenhan tapahtuu hitaasti, jos ollenkaan. Siro efendi oli murhaajan mielestä tapettava, koska hän oli heikko pelkuri, ja sitä paitsi teeskenteli tyhmempää kuin olikaan. Häneen ei voinut luottaa. Eno puolestaan oli miniatyristien synnintunnon ja helvetinpelon isä, hänestä epäilykset tarttuivat muihinkin. Miniatyristithän eivät itse asiassa edes tienneet, mitä olivat tekemässä, mutta Eno efendi toimi tieten tahtoen. Hän oli hyvin perillä Koraanin kuvantekokiellosta, mutta valmisteli silti viimeiseksi kuvaksi sulttaanin muotokuvaa. Sitä ei toki ollut tarkoitus ripustaa julkisesti katsottavaksi, vaikka se aukeaman kokoinen olikin, mutta sittenkin liikuttiin vaarallisilla vesillä. Sitä paitsi meddah kahvilassa teki rohkeasti juuri niin kuin ei saisi: hän nosti kuin nostikin kuvat seinälle. Kuitenkin murhaajan mielestä Eno samalla nautti "vaarallisesta" kirjahankkeestaan, kenties jopa levitti itse juoruja siitä. Samoin Eno oli "sokeasti ihastunut" frankkilaisten mestarien "typeriin perspektiiveihin ja potretteihin".Ilmeisesti murhaaja siis itse haluaa olla viime kädessä perinteelle uskollinen, vaikka murhasikin Siron vielä uuden hankkeen turvaamiseksi. Ristiriitainen ihminen - vai valehteleeko hän vieläkin, niin meille kuin itselleenkin? Enon ennalta suunnittelemattoman murhan syyksi hän mainitsee kaksi asiaa: mestari Osmanin pakottamisen kopiointiin, jota tämä ei halunnut ja kehuksi tarkoitetun vastauksen hänen omasta tyylistään. Muistaakseni murhaaja oli kyllä silloin h-hetkellä ihan tyytyväinen saamaansa vastaukseen, vasta Enon seikkaperäinen kuvaus kaiken katoavaisuudesta sai hänet tarttumaan mustepulloon. Aivan tarkasti murhaaja ei kykene murhista kertomaan. Hän ei pysty
näkemään itseään murhaajana! Minusta hänen
puheisiinsa ei nyt voi alkuunkaan uskoa, hän kiemurtelee kuin mato
päästäkseen ongenkoukusta. Välillä on kuitenkin
rehellisyyden hetkiä. Eräänä sellaisena hän näyttää
muille viimeisen kuvan, jonka keskelle hän on sulttaanin sijasta sijoittanut
oman muotokuvansa. Tässä vaiheessa on jo selvää, että
murhaaja on Oliivi, joten Pamuk luopuu peittelystä ja alkaa puhua
henkilöistä heidän omilla nimillään.
Turha paeta!Pitkässä monologissaan Oliivi kuvaa eksistentaalista yksinäisyyttään ratkaisujensa jälkeen. Siinä mielessä hän on astunut pitkän harppauksen kohti länsimaita ja nykyaikaa, mutta ei vain pääse irti omista juuristaan. Hän seisoo vedenjakajalla tajuten senkin ilmiselvän asian, että frankkilaisella kuvanteolla on myös satojen vuosien perinteet, että heidän kömpelöt yrityksensä todennäköisesti herättäisivät lännessä vain huvittuneisuutta. Tämä on realismia: itsekin kolusin äskettäin Venetsian ja Firenzen taidemuseoita seuraten renessanssin vähittäistä kukkaan puhkeamista. Oliivi tajuaa tehneensä vääriä ratkaisuja, mutta näkee vielä yhden pakotien. Hän survaisee Karaa tikarilla, tarttuu nyyttiinsä ja pakenee luostarista kohti aamulaivaa, joka veisi hänet Intian kaani Akbarin hoviin.Vielä tässäkin vaiheessa murhaajan rikkinäinen, lähes jakomielinen persoonallisuus jatkaa kehkeytymistään lukijan silmien edessä. Käsi käyttää tikaria muka omia aikojaan, Perhonen hyvästellään suukotellen, mutta omista kyynelistä tietoisena, Takertuen pieneen toivonhituseen näön säilymisestä jo puhkaistuissa silmissä hän kulkee tuttuja katuja, käy katsomassa vanhoja paikkoja ja lopulta saapuu ateljeehen, jossa odottaa Hasan punaisen sapelinsa kanssa. Verinen tikari riittää todisteeksi, tuomio lankeaa saman tien. Putoavan pään viimeisiä ajatuksia seurataan piinallisen tarkasti. Tähän loppuu juoksu.
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Asko Korpela 20050716 (20050716) o 
o AJK kotisivu o Pamuk