Pirkko Koskela
17 Sulttaanin aarrekammiossa

• Mykät hevoset
• Sinetöidyt kalleudet
• Kääpiö ja mestari Osman
• Karan vaihtuvat mielialat
• Dervissien tarina
• Palautetta
• Lähetä palautetta!

Mykät hevoset

Aamuhämärissä Kara palaa seraljiin yhdessä mestari Osmanin kanssa. Mielessään hän näkee kuvan vanhasta dervissistä ja hänen auliista oppipojastaan: uusi side on syntynyt. Perheonni saa odottaa, hevoskuvat ovat nyt valmiit tarkasteltaviksi. Mutta yhdelläkään ei ole sieraimissaan salaista merkkiä - kuvat eivät kerro mitään uutta, vaikka hienoja ovatkin. Mestari tunnistaa kyllä tekijät, mutta ei murhaajaa. Sulttaanin saapuessa mestari tekee rohkean vedon. Hän väittää, ettei miniatyristi voi keksiä täysin uutta viivaa, vaan se on muistuma jostakin muinaisuudesta. Siksi on päästävä sulttaanin aarrekammioon, tutkimaan valtakunnankalleuksia satojen vuosien ajalta. En käsitä, miten se auttaisi murhaajan selvittämisessä, vaikka näin olisikin. Tosin Haikara oli saanut kuvia kopioiduksi aarrekammion lukkojen takaa lahjomalla vartijakääpiön, hänellä oli siis välillisesti tilaisuus omaksua niistä myös vaikutteita tahtomattaan. Mutta kenties mestari Osman vain tajusi nyt tarjoutuvan tilaisuuden päästä itse katsomaan noita legendaarisia kuvia? Ehkä hän tiesi tehtävän mahdottomaksi ja viimeisten päiviensä hupenevan käsistä?

Sinetöidyt kalleudet

Sisäänmeno on juhlavaa, Karaa suorastaan kauhistuttavaakin. Kaikkeinpyhimpään pääsee vain murtamalla sinetin, mutta ovi lukitaan ja sinetöidään uudelleen siksi aikaa, kun tutkijat ovat sisällä. Iltarukouksen aikaan on odotettavissa ulospääsy ja täydellinen ruumiintarkastus. Mukaan tulee vain aarteet parhaiten tunteva henkilö, vanha vartijakääpiö Cezmi aga. Kylmä, kostea ja pölyn peittämä kammio on oudon pimeänpunaisen valon vallassa. Tavarapaljous on hautautunut pelottavaan hiljaisuuteen. Läheskään kaikkia esineitä ei edes pysty tunnistamaan! Kara hämmästelee, mutta mestari Osman käy tyynesti töihin: missä ovat kirjat?

Kääpiö ja mestari Osman

Kara muuttuu nyt statistiksi tässä oudossa näytelmässä, jossa mestari Osman esittää toivomuksia ja kääpiö täyttää ne asiantuntevasti. Yhä uudet kuolemattomat kohtaukset nousevat esiin kullatuilta ja helein värein maalatuilta lehdiltä. Mestari selaa, ilahtuu, yllättyy ja järkyttyy itsekin yhä uudelleen samalla kun hän näyttää Karalle loputtomasti uusia yksityiskohtia. Hän myös uppoutuu syvälle oman taidekäsityksensä syövereihin: koko hänen elämäntyönsä kulminoituu ja kirkastuu teeseiksi näinä hetkinä. Kun ovet illansuussa avataan, mestari ilmoittaa aikovansa katsella kuvia aamuun asti. Poislähdöstä ei puhettakaan! Kääpiö jää ilman muuta myös, vain hänen avullaan tämä syväsukellus yhä uusiin kerrostumiin on mahdollista. Entä Kara?

Karan vaihtuvat mielialat

Päivän aikana Karan tunnelmat ovat kovin toisenlaiset kuin vanhan mestarin. Aluksi hän on suorastaan innokas ja mykistynyt tämän ihmeiden onkalonm aarteiden äärellä, mutta hänen ajatuksissaan säilyy koko ajan yhteys ulkomaailmaan. Mestari Osman katsoo sisäänpäin ja menneisyyteen, Kara taas kaipaa Seküren luo ja haluaisi vain saada tehtävän suoritetuksi. Toki hän taiteen tuntijana nauttii ihmeellisten kuvien katselustakin, mutta rajansa kaikella. Ei hän kyllästymättä jaksa katsoa yhä uusia toisintoja samasta aiheesta, ei aina edes vilkaista hevosten turpaa, vaan vaeltelee välillä toisiinsa avautuvissa huoneissa katsellen sotasaaliin, kankaiden, kalleuksien, aseiden ja muiden esineiden loputonta määrää. Mestarin huudahdukset kutsuvat hänet aina takaisin, mutta tulosta ei vain synny. Kun ovet avataan, Kara tuntee voimakkaana ihanan elämän kutsun ulkopuolelta, mutta velvollisuudentunto, siis häpeä ja syyllisyys, pakottaa hänet jäämään. Päällimmäisenä on kuitenkin huoli siitä, miten Seküre pärjää yksin kotona poik ien ja vasta korjatun ikkunanluukun kanssa!

Dervissien tarina

Tarinan myötä pääsemme kuitenkin ulos aarrekammiosta, aivan kuten kahta dervissiä esittävä frankkitaiteilijan tekemä kuvakin on kopioituna (...Haikaralle?) päässyt. Kuva on säilynyt toistasataa vuotta, vaikka dervissit kuolivat sylikkäin lumimyrskyssä pian sen tekemisen jälkeen. Ja koska se tehtiin frankkien tapaan, he voivat yhä elävien kaltaisina kertoa tarinaansa! Suunkäyttäjänä tosin on taaskin se kahviloiden stand up -koomikko, meddah.

Jälleen kerran herjataan hoca efendiä, vähän frankkilaisia taiteilijoitakin, sillä eivät he totuutta tavoita, paikalla olevia miniatyristejä ja heidän viehtymystään kauniisiin poikiin - ja ylistetään kahvin juonnin ihanuutta. Ilmeisesti rohkeat puheet kuuluivat asiaan näissä esityksissä, niiden varjolla voi sitten vähän sivallellakin. On käynyt aika selväksi, että nämä kuvien välipuheet ovat juuri niiden Eno efendin salaisen kirjan kuvien juttuja: kuvat, joilla ei vielä ollut tarinaa, kertovat sitä kuitenkin. Samalla niiden jutut kutoutuvat tiiviisti tämän laajemman opuksen kudelmaan: nämäkin kaksi dervissiä voisivat olla vaikka ivamukaelma Karasta ja mestari Osmanista...

Palautetta 

Lähetä palautetta!