Murhaajan monet murheet
Seuraavassa luvussa murhaaja kertoo omalla äänellään
tajunneensa heti koko jutun. Hän on tietoinen Siron taskuun unohtuneista
luonnoksistakin. Siispä hevosen kuva kilpailua varten piirrettiin
kieli keskellä suuta, se ei paljasta mitään. Murhaajallamme
on jakomielinen olo ja hän pakenee jälleen kerran kaupungille,
ihmisten pariin. Surumielisten krouvista hän löytää
yhtä epätoivoista seuraa: oopiuminpolttajia, roistoja, kerjäläisiä
jne. Keittokulhoonsa uppoutunut herra saa niskaansa taidehistoriallisen
esitelmän, josta tuskin tajuaa paljoakaan kahdenkympin koulutuksellaan.
Onnen salaisuus on murhaajan mukaan olevaisen maailman herkeämätön
tarkastelu avoimin aistein. (Tuon olisin kyllä valmis allekirjoittamaan).
Itsekin hän yritti matkan varrella hakea onnea mm. maustepuodin värikirjosta,
mutta se onni haihtui nopeammin kuin etikkasäilykkeen tuoksu.
Vastakaikua ei kirjurilta tule. Murhaaja pakenee yksinäisyyteen
ja työhön hylättyyn luostariinsa, mutta rauhattomuus ajaa
hänet sieltä taas meddahin kahvilaan, jossa miniatyristit kokoontuvat.
Siellä hän heittäytyy esittämään kelpo seuramiestä,
mutta hänen sielunsa toinen puoli pysyy julman hiljaisena -se kärsii
ja rakkaus on sille vieras.
Lohduttautuakseen murhaaja kertoo tarinoita, jotka hän suuntaa
vihreäsilmäiselle kalpealle oppipojalle, koska viattomuus on
nyt hänen silmissään kallisarvoisempaa kuin mikään
muu. Itse hän on sen jo menettänyt. Toinen tarina kertoo jälleen
kerran sokean ja näkevän kuvantekijän vertailusta, ja siitä,
kuinka tosi mestari kykenee piirtämään jumalaisen hevosen
täysin riippumatta silmäinsä todistuksesta. Meddah keskeyttää
tarinoinnin, tänä iltana on vuorossa tarina Saatanasta. Kuvaa
piirtäessään murhaaja pohtii tuskaisesti, että sana
minä on Saatanasta lähtöisin. Itämaista mentaliteettia
siis!
Edelleen ihmettelen, mistä meddah tietää, mitä kuvia
Enon kirjan on määrä sisältää. Onko katujen
tehokas viidakkopuhelin ainoa mahdollinen selitys? Kuka puhuu jatkuvasti
sivu suunsa? Kuka miniatyyrimaalareista lyö rahoiksi raakkikuvillaan?
- Haikaran tyyliin tuo kai parhaiten sopisi, hänhän ei edellisen
analyysin perusteella kuvia kumarra.
Inhimillinen Saatana
Saatanan puheenvuoro levittää eteemme hyvin inhimillisen sielunvihollisen.
Vihdoinkin hän saa tilaisuuden valottaa muutamia ikiaikaisia väärinkäsityksiä,
jos kohta myöntääkin, että suuri osa häntä
koskevasta perimätiedosta on myös totta. Tämä entinen
enkeli lankesi ylpeyden syntiin, eikä suostunut kumartamaan ihmistä,
jota piti itseään alempiarvoisena. Paratiisista karkoituksen
hän onnistui muuttamaan ehdonalaiseksi virantoimitukseksi maan päällä
hamaan tuomiopäivään saakka, tavoitteenaan kostaa mahdollisimman
monelle Aatamin perilliselle tuomionsa kovuus. Mutta rajansa kaikella:
ihmisillä on omat halunsa, eikä kaikkea pahaa voi laittaa paholaisen
syyksi. Ihmisten ilmavaivat johtuvat aivan muista syistä!
Edelleen tämä satiirinen kommentaattori tarttuu muutamiin
päivänpolttaviin aiheisiin omia kuviaan koskevan aasinsillan
kautta. Erzurumin saarnaaja saa jälleen muutaman tölväisyn,
ja frankkilaisten kuvantekemisen perusteita käsitellään
vähän laajemminkin. Esitys, joka alkoi kauniilla kuvauksella
Saatanan lempijutuista, päättyy lupaukseen tulevasta tarinasta
parhaaseen jatkokertomustyyliin.
Päättämätön Seküre
Seküre-rouva herää pahasta unesta hikisten poikiensa keskellä.
Kynttilän valossa hän hiippailee taas katsomaan Karaa, joka voipuneena
päivän tapahtumista nukkuu sikeästi yksin kylmässä
vuoteessaan. Uskon puute vaivaa Sekürea monessakin mielessä.
Hän epäilee Karan viattomuutta, naimisiinmenon järkevyyttä
ja Karan rakkautta. Koetellakseen miestä hän esittää
kaikenlaisia äkkinäisiä vaatimuksia, ja kiukuttelee ja temppuilee
kuin pikkutyttö, eikä itsekään oikein tunnu tietävän,
mitä haluaa. Kuitenkin juuri säikky Seküre pitelee ohjat
käsissään loppuun asti: hän antautuu pimeässä
suudeltavaksi, koska se on ihanaa, mutta osaa lopettaa ennen kuin tilanne
ryöstäytyy hallinnasta. Karalla ei ole helppoa, hän haluaisi
vain saman peiton alle lämpimään. Tietysti olisi kätevää,
jos vaimo pystyisi myös kertomaan murhaajan henkilöllisyyden,
hänhän on tirkistellyt heitä kaikkia salaisesta kolostaan.
Turha toivo, suudelmien höysteeksi Kara saa vain tylyjä sanoja
ja huvittuneisuutta. Merkillinen ihminen tämä suloinen Seküre,
lie neekö lintu vai kala!
|
o AJK kotisivu o Pamuk