15 Hevosen arvoitus
Kirje Sekürelta ja mitä siitä seurasiKaran ja mestari Osmanin työskennellessä henkensä edestä heille tuodaan lähetys suloiselta Sekürelta, joka ei suinkaan ole jäänyt kotiin kyynelöimään, vaan on neuvokkaasti saanut puhutuksi Siro efendin leskeltä haltuunsa vainajan taskusta löytyneen ruttuisen hevospiirroksen. Nopeaa päättelyä: koska Siro itse ei kultaajana koskaan piirtänyt hevosia, on paperin oltava murhaajan käsialaa. Sama mies on arvatenkin tehnyt myös lopullisen hevoskuvan, minkä vertailu pian vahvistaakin. Mutta kuka hän on? Kuva saa nyt aivan uusia merkityksiä, mikä lisää sen arvoa ja myös kauneutta. Taiteilijan salaista puumerkkiä etsitään suurennuslasin ja hovineidon menetelmän avulla, ja lopulta se löytyy turvasta, sierainten seutuvilta. Meille ei tarkkaan kerrota, mikä juttu se on, jotain perinteestä poikkeavaa selvästi kuitenkin. Virhe tai ei, löytöä seuraa massiivinen etsintäoperaatio. Satoja eri miniatyristien piitämiä hevosia virtaa katsojien (ja lukijan) silmien editse, mutta arvoitus ei ratkea, kuva on uniikki.Sulttaanin saapuessa illansuussa on pakko hakea uusi lähestymistapa.
Julistettakoon siis maailman kauneimman hevosen piirustuskilpailu! Murhaaja
paljastaa varmasti itsensä tavoitellessaan palkintoa. Mikäpä
siinä, tuumii maanpiirin herra, mutta heittää kuitenkin
lähtiessään pahaenteisen kommentin. Sulttaanin intresseissä
ylimpänä on vaikutuksen tekeminen Venetsian vääräuskoisiin.
Muutaman miniatyristin kiduttaminen ei hänen vaa'assaan paljon paina,
jos se edistää asiaa.
Oliivin uljas orhiOliivin suoriutuminen tehtävästä kuvattaan ensimmäiseksi, vaikka ilmeisesti kaikki epäillyt saavat tehtävän samanaikaisesti, iltarukouksen aikaan. Hän ounastelee ansaa, mutta tyhjentää mielensä ja ryhtyy piirtämään. Tahtomattaankin hän nauttii tehtävästä ja samaistuu piirtämäänsä eläimeen, jonka kuvaa anatomisen tarkasti, mutta eloisasti. Liekö merkitystä sillä, että hän piirtää harkiten juuri kriittisen turvan ja myöhemmin sieraimet ja satulaliinan, vaikka muuten käsi vetää viivaa rohkeasti ja vaistonvaraisesti..Perhosen pullea pollePerhosta harmittaa, ettei värejä saa käyttää: juuri siinä olisi hänen vahvuutensa. Miellyttämisenhaluisena hän pohtii ennen aloittamista, kenen arvosteltavaksi kuva on menossa. Myös palkintosumma kiinnostaa häntä, aivan aiemman luonneanalyysin suuntaisesti. Työ vie kuitenkin myös Perhosen mennessään, ja hän piirtää takajaloilleen nousseen vahvan ja onnellisen hevosen, aisteihin vetoavan, mutta vanhojen mestarien tyyliä kunnioittavan taidonnäytteen.Haikaran harkittu hepoVarovainen Haikara pohtii asiaa joka puolelta, psyykkaa itseään, piirtää suvereenisti useammankin hevosen, mutta voitonhimoisena päätyy lopulta lahjomaan sanansaattajan ja kopioimaan mallivihkostaan parhaan heppakuvan. Hänen kättään ohjaa järki, ei tunne. Lahjusrahatkin ovat vääriä: Haikaran motiivina on vain ja ainoastaan taloudellinen hyöty. Itseluottamusta häneltä ei puutu, hän on illuusioitta se, mikä on, ja halveksii muita itse sulttaania myöten. Jos tämä on rehellistä sisäistä yksinpuhelua, niin Haikara ei ainakaan voi olla murhaaja. Toisaalta murhaaja tietenkin yrittäisi hämätä tässäkin tilanteessa. Kopiointitekniikalla ei ainakaan synny kohtalokkaita lipsahduksia!
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Asko Korpela 20050613 (20050613) o 
o AJK kotisivu o Pamuk