12 Juhlan jälkeen
Uusperheen käskynjakoVieraiden mentyä pihalla eletään proustilainen täydellisen kokemisen hetki, kaivolla juovan varpusen päähöyhenetkin erottuvat uunin kajossa. Sitten alkaa arki jälleen. Seküre antaa pojille käskyn totella Karaa uutena isänään ja Karalle yleisiä kasvatusohjeita. Tunteet vellovat, mikään ei ole ihan yksinkertaista. Yö on kylmä. Sopimuksen mukaisesti hääyön huumasta ei ole puhettakaan: Seküre nukkuu poikiensa kanssa, Karalle petataan ties minne. Murhaajahan on vielä vapaalla jalalla. Arkisissa askareissa on oma lohtunsa, mutta ahdistavista ajatuksista on vaikea päästä eroon. Ei auta nyt puhua hengistä ja kummituksista! Pojat eivät missään nimessä saa enää poistua huoneesta. Seküre katselee kuvia, toteaa uudelleen murhaajan vieneen sen viimeisen. Äkkiä hän päättää, että Karan on myös nähtävä kuvat - siis kuitenkin hetki kahden, jos vaikka ruumiinhaju sieraimissa. Pientä tuupiskelua: mieli tekisi, mutta isän ruumis, Hayriye ja pojat saavat toimia paineventtiileinä. Palattuaan takaisin Seküre tajuaa, että Hayriye on todellinen riskitekijä monessakin mielessä, ja varmistelee omia asemiaan taaskin hämmästyttävän selväpäisesti. Poikien kuvaus on todella hienoa ja oivaltavaa: Pamuk on selvästi onnistunut säilyttämään yhteytensä lapsen kokemusmaailmaan.Yöllinen välienselvittelyLevoton uni vaihtuu valveeseen kivien jymähdellessä taloa kohti. Outoja ääniä, pihaporttikin kuuluu aukeavan. Säikkynä Seküre lähtee selvittämään mitä oikein on tekeillä. Kyseessä eivät ole pahat henget, ei edes isäparan piinattu sielu: Kara ja Hasan selvittelevät välejään portin luona. Hasan syyttää, Kara puolustautuu salaten Eno efendin murhan. Tottelemattomuutensa seurauksena pahan kerran pelästynyt Sevket sen kuitenkin pian kiljunnallaan paljastaa. Vaikka poika patistetaan takaisin petiin, vahinko on jo tapahtunut. Hasanin puhe muuttuu yhä uhkaavammaksi. Sekürekaan ei enää malta pysyä vaiti syytösten sadellessa puolin ja toisin. Vihan ja vilun vallassa erotaan pimeässä, mitään näkemättä ja ymmärtämättä. Kaikki kiertyy taas kerran sulttaanin kirjan kuvien ympärille.Hevonen puhuuTaaskin on kuvan puheenvuoro: nämä sanalliset miniatyyrit katkaisevat tarinan juoksun kuin kuvasivut, kuitenkin samalla tarinaa täydentäen. Nyt hevonen pohdiskelee niitä näitä hevosen kuvaamisesta ja hepona olemisesta. Miksi samanlaisuus olisi ihanne, kun luonto varioi loputtomasti? Ja miksi, oi miksi hevonen pannaan liikkumaan kuin jänis tai vainukoira? Mitä pahaa on todellisessa hevosessa, joka syö ja jolla on ruokoton takamus? Niinpä, vaikea on luontokappaleen ymmärtää ihmisten aivoituksia...Isäkultani on poissaKara tuijottelee kuvia kaiken yötä odottaen Sekürea, mutta eihän tämä tule. Itse kuvista hän ei juurikaan piittaa, niihin liittyy liiaksi murhetta. Aamulla sitten avataan luukut ja tuuletetaan oikein kunnolla huutaen, kiljuen ja itkien isän, ukin ja apen kuolemaa seremoniallisesti julki kaikelle kansalle. Kara tarkkailee itseään sivusta: suru on aitoa, mutta siinä on myös juhlan tuntua mukana - Seküre kuuluu nyt hänelle! Sevketin pieni totuudentorvi hukkuu yleiseen meteliin. Yleisöä on naapurustossa aivan riittävästi. Nyt voidaan vihdoin myös valmistella ruumista asiaankuuluvasti tulevaa hautausta varten. Vielä yksi kultaraha vaihtaa omistajaa imaamin luona.Kara valtakunnan sydämessäSeuraavaksi kuolinviesti on vietävä palatsiin: sulttaanin kirjan kohtalosta on myös kysymys. Kara käyttää suhteita ja onnistuukin pääsemään ylieunukin puheille. Seraljin mahtavuus tekee Karaan valtavan vaikutuksen, ja tahtomattaan hän alkaa itkeä ja kertoo kaiken kiertelemättä ja seuruksista piittaamatta. Nyt on kaikki korkeammassa kädessä - ylieunukkihan on sulttaanista seuraava, ja sulttaanin jälkeen on enää itse Jumala. Ylieunukki puhuu jo hautajaisjärjestelyistä, ja huojentunut Kara pälättää julki loputkin epäilyksensä. Saman tien hän tosin katuu puheitaan, ja ylieunukkikin siirtyy ikävämpiin aiheisiin. Kuvista puuttuu yksi, ja lehtikultaa on annettu enemmän kuin kuvissa on käytetty. Entä puuttuvat tarinat: onko tuhlattu myös aikaa? Jälleen toistetaan, että murhaaja on vienyt sulttaanin kuvan. Punainen on kuitenkin katseltavien kuvien joukossa, se se ei siis ollut. Kuvat jäävät ylieunukille, Enon kuolinsyy päätetään salata toistaiseksi. Rauhoittunut Kara poistuu palatsialueelta. Ainakaan vielä hän ei joutunut syytteeseen.
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Asko Korpela 20050514 (20050514) o 
o AJK kotisivu o Pamuk