Pirkko Koskela
11 Kaiken keskellä Punainen

• Elämän ja kuoleman väri
• Seküre panee töpinäksi
• Mahdoton tulee mahdolliseksi
• Toteutuneita toiveita
• Palautetta
• Lähetä palautetta!

Elämän ja kuoleman väri

Punaisen värin tärkeys ja valmistamisen vaikeus tulevat tarkoin selvitetyiksi tässä romaanin keskikohtaan sijoitetussa ryöpytyksessä. Punainen on kaikkialla, hyvässä ja pahassa. Se on huomioväri, lämmin väri, joka aina nousee esiin taustastaan. Vanhojen mestarien mielestä on vain yksi punainen, sävyillä kikkailu on turhanaikaista pelleilyä. Mikähän lienee tämän huutomerkin merkitys - tuleeko nyt jotain todella tärkeää, vai vaatiiko teoksen symmetria tähän tällaisen jutun? Punainen vain on siinä edessämme, sokeita olemme, jos emme sitä näe...

Seküre panee töpinäksi

Nukuttuaan yön Seküre pistää tuulemaan. Salainen tapaaminen Karan kanssa on välttämätön: Hayriyen ja Esterin avulla se järjestyy tuotapikaa. Hämmästyttävän kylmästi ja asiallisesti Seküre selostaa tilanteen, oman hankalan asemansa sekä ratkaisumallin reunaehtoineen. Nyt ei keimailla eikä armastella: yksin jäänyt naisihminen tarvitsee suojelijan, ja Seküre haluaa sen olevan Kara. Rakkaus hoituu kyllä aikanaan, rauhallisen elämän tuoma onni on tärkeämpää. Sen takaamiseksi tarvitaan ensiksi lainvoimainen avioero ja sitten äkkiä häät. Karalta kysytään toki, josko hänellä on jotain suunnitelmaa vastaan, mutta lammasmaisen lauhkeasti hän suostuu kaikkeen: "Selvä. Minä otan sinut." Lapsuudesta tutut käyttäytymiskaavat nousevat esiin kriisin hetkellä. Seküre pitää ohjat tiukasti käsissään, mutta pillahtaa lopulta kuitenkin tahattomaan itkuun: ei hänkään ihan terästä ole. Niinpä tiukka neuvottelupalaveri päättyy hellään syleilyyn, vaikka ympärillä on vihollisten valtakunta.

Mahdoton tulee mahdolliseksi

Vaikka Seküre on hankkeen strategi, Karasta tulee sen toimeenpanija. Aika paljon hän saakin olla jalan päällä, ennen kuin väärät todistajat on hankittu, tuomarit lahjottu, Hayriyelle annettu tarpeelliset ohjeet vihkitilaisuuden järjestämiseksi ja Eno-vainajan naamioimiseksi ja vihkijäimaami hankittu. Kaiken kukkuraksi Seküre vaatii vielä hääkulkuettakin! Kyllä siinä kuluu venetsialaisia kultarahoja, eikä ole ihme, että sulhasmies varaa itselleen rauhaisan tuokion parturintuolissa. Yhtäkkiä löytyykin pieni taivas kaiken kiireen ja vaaran keskeltä. Onni ei kuitenkaan kestä kauan: Sevket-pojan välityksellä Seküre toistaa pontevasti uhkavaatimuksensa hääkulkueesta, ja rentoutunut Kara ymmärtää nyt paremmin idean pohjimmaisen viisauden: näin kaikki on mahdollisimman julkista ja peruuttamatonta. Parturikin pääsee mukaan, kun morsianta lähdetään noutamaan, samoin pari vanhaa lapsuudenystävää.

Toteutuneita toiveita

Seküre on vihdoin Karan morsian. Hääpuku on tulipunainen, ja punaisia ovat myös siihen kuuluvat huntu ja nauhat. Kulkue on vaatimaton, mutta hevoset kuitenkin lumivalkoisia, ja yleisö, joka koostuu torikauppiaista ja puodinpitäjistä, on asiaankuuluvasti haltioissaan. Mekastava lapsilauma juoksee kintereillä kolikoiden toivossa: mikä mainio henkivartiokaarti siltä varalta, että entinen appiukko ja Hasan saisivat asiasta kuultuaan väkivaltaisia ideoita! Karakin rauhoittuu katsellessaan morsiamensa tyyntä iloa.

Kotona odottaa kyllä järkytys: Karan mielestä ruumiinhaju tuntuu kaikkialla. Johtuisikohan huonosta omatunnosta? Vieraat eivät tunnu huomaavan mitään, ja huomaamattoman tuuletuksen jälkeen outo vihkitoimitus sujuu kuin rasvattu. Kynttilöiden valaisemassa huoneessa on toteutuvinaan kuolevan isän viimeinen tahto, ja Karakin intoutuu hermostuksissaan varsinaiseen teatterisuoritukseen. Pian sitten aprikoosipilahvin ja yrttimaustetun lampaanpaistin tuoksu vetää vieraat muuanne, ja vastavihitty pari voi pimeässä nurkassa hetkeksi vajota kuumiin suudelmiin. Tämä kohtaus piirtyy selvimmin Karan muistiin, vaikka sen jälkeen juhla jatkuukin vielä pitkään niin naisten kuin miestenkin puolella. Islamilaisista häistä syntyy varsin värikäs ja yksityiskohtainen miniatyyrikuva ainakin minun mieleni lehdille.

Palautetta 

Lähetä palautetta!