|
Kuolemanspiraali
Eno efendi tajuaa oitis miniatyristimurhaajan tunnustuksen jälkeen tilanteensa vaarallisuuden. Yksin tyhjässä talossa, selkä seinää vasten. Tuttu on osoittautunut tuntemattomaksi, Eno myöntää sekä varomattomuutensa että ymmärtämättömyytensä itselleen. Alkaa lähes tanssillisesti etenevä hidas kohtaus, jossa pelataan aikaa ja tunnustellaan maaperää, samalla kun kuvio hahmottuu yhä selkeämmin kuolemanspiraaliksi, jonka loppupisteessä raskas mustepullo murskaa Enon kallon. Ei murhaaja halua kuulla, että kaikki hänen vaivansa on joka tapauksessa turhuuksien turhuutta. Kauneimmatkin kuvat katoavat, ja kuka silloin kysyy, oliko niiden tekijä suuri mestari vai suuri syntinen? Uusi aika on ovella, vanhan on väistyttävä.
Sitten saamme seurata muhamettilaista kuolemaa online. Valon enkeli ja Saatana tavoittelevat molemmat kuolevan sielua, joka lopulta on vain mehiläisen kokoinen. Pieni muistuma Kalevalasta yrittää tunkea esiin: siellä sorruttiin hyisiin vesiin, täällä Turkissa päällimmäinen tuntemus on tuskallinen jano vailla lievitystä. Maassa maan tavalla ilmeisesti. -Taustalla murhaaja penkoo vimmatusti papereita etsien viimeistä kuvaa. Löytyykö vai ei?
Murhaajan itsetunto
Joku sanoi lehdessä, etteivät murhaajat loppujen lopuksi ole kiinnostavia tyyppejä, heillä on vain aina joku trauma, jota yritetään peitellä. Luusereita siis. Tämä meidän miehemme Istanbulissa vaikuttaa aika tyypilliseltä tapaukselta. Hän ei usko omiin kykyihinsä, vaan haluaisi saada kehuja muilta. Hän muistaa elävästi muinoin kärsimänsä vääryydet. Hän nostaa itseään halventamalla muita. Hän väistää vastuun kantamista teoistaan etsimällä syitä ulkopuolelta. Hän pelkää hirveästi, mutta mitä - pienuutensa paljastumistako?
Itsensä kohtaamista? Kadotusta? - Kun Eno lopulta kuolee, hän saa rauhan. Murhaaja on rauhaton, teko ei tuo helpotusta kuin hetkeksi. Riskit vain kasvavat entisestään.
Naisen logiikka
Lumituiskussa kotiin palaava Seküre kohtaa kadulla aavemaisen miehen: murhaaja poistumassa rikospaikalta. Sekasortoisten tunteidensa vallassakin rouva aikatauluttaa elämäänsä: huomenna aamupäivällä viimeistään kaikki on selvää. Toisin käy: isän verinen ruumis löytyy oudon hiljaisesta talosta. Joku käy vielä äänistä päätellen kesäateljeessa pihan perällä: olisiko viimeinen kuva siiellä? Koirat haukkuvat yhä pahaenteisesti.
Kyllä, Seküre kauhistuu. Kyllä, hän suree. Mutta hän kykenee myös määrätietoiseen toimintaan: pikkupojat eivät saa nähdä tätä hirveyttä, jäljet on siivottava. Jaloista kiinni vain, riuskasti raahaten Seküre saa ruumiin keinotelluksi piha-ateljeehen vaikka valmiiksi ruhjottu pää koliseekin portaissa. Murhaaja ehti ilmeisesti nipin napin alta pois. Hätäistä luuttuamista, kuumeista pohdintaa: kuka heistä se on? Seküre-rouvalla on varsin selkeä kokonaiskuva tapahtuneesta.
Palvelija ja lapset palaavat. Pelottelun avulla äiti junailee asiat mallilleen: lapset nukkumaan, ukki on sairas ja nukkuu myös: pitää rukoilla ettei hän vain kuole. Äiti kertoo satuja ja kummitusjuttuja. Lopulta voi palvelija-rakastajattarelle paljastaa karut tosiasiat. Lisää sekasortoa, mutta Seküren aivot toimivat yhä. Hän tunnustaa kaihtelematta olleensa Karaa tapaamassa, mutta olikohan se sittenkään viisasta. Kuolemantapaus on salattava toistaiseksi. Naiset itkevät yhdessä, mutta epäilevät myös toisiaan koko ajan. Samalla kotia järjestellään siihen kuntoon kuin mitään ei olisi tapahtunut ja etsitään jonkinlaisia viitteitä murhaajan henkilöllisyydestä. Pimeä talo on täynnä uhkaa. Pelottaa. Hayriye haluaisi tulla nukkumaan yhdessä muiden kanssa, mutta Seküre ei anna: vallankäyttöä vai äidinvaistoa? Mitähän aamu tuo tullessaan?
|
o AJK kotisivu
o Pamuk