03 Peli kehittyy
Monenlaisia sääntöjäPamuk kehittelee tarinaansa kuin korttipeliä, tai miksei myös lautapeliä, jossa eri nappuloilla on erilaiset säännöt. Kortit on nyt jaettu ja suurin osa nappuloista aseteltu laudalle. Seuraavaksi on arvioitava vastapelaajien aikomuksia ja ennakoitava niitä heidän ensimmäisistä siirroistaan. Sen voi tietenkin tehdä vain taitojensa pohjalta ja omat lähtökohtansa huomioon ottaen. Pääsemme nyt tutustumaan tähän vaiheeseen eri henkilöiden pääkopan sisältä käsin. Heidän persoonansa saa puolihuolimattomasti lisää yksityiskohtia näissä yksinpuheluissa siinä missä tarinan miljöökin. Jännäksi jutun tekee se, että puheenvuorot on kuitenkin aina osoitettu näkymättömälle kuulijalle, vähän kuin oltaisiin oikeudenistunnossa. Sitä, onko kuulija aina sama henkilö, ei oikein vielä pysty sanomaan. Juutalaiseukko Ester, tuo kauppakujien lukutaidoton lemmenlähetti, puhuttelee lukijaa vastaanpanemattoman suorasukaisesti. Laajan elämänkokemuksensa nojalla hän lukee kirjeen piiloviestit ja tekee oikeat johtopäätökset: Sekürehän ilmestyy ikkunaan juuri oikealla hetkellä, vaikka kirjeessä ei ole mitään sen suuntaistakaan ohjetta. Mielenkiintoinen kysymys jää avoimeksi: kenellä hän luetutti kirjeen? Joku tuntematon sai nyt tietoonsa asioita, joita kenties voidaan myöhemmin kehitellä edelleen.Seküren kortitSeküre paljastaa puheenvuorossaan itsestään varmasti enemmän kuin tarkoittaakaan. Hän ei taida olla kovin hyvä pokerinaama, vaan huiputtaa hiukan itseäänkin. Jopa pikkupojat osaavat lukea hänen merkkejään: sokerileipiä ja hienoja puseroita sekä kohdetta hakevia hellyydenpuuskia. Hän on jossain mielessä ihan nykyaikaisten siskojensa kaltainen: ei halua alistua valmiisiin kuvioihin, vaan kaipaa oikeutta päättää omasta elämästään. Mallit vain ovat vähissä: miniatyyrimaalausten naiset eivät katso kohti, paitsi niissä kuvissa, joita pidetään huonoina ja vähän arveluttavina. Maailma on miesten, ainakin kodin seinien ulkopuolella. Viisas nainen pärjää silti pienellä viekastelulla, kunhan hoitaa korttinsa oikein. Sekürekin selvisi hellan ja langon sängyn välistä hopeakyntteliköt kainalossaan.Kuvat eksyksissäPuu, joka putosi tarinasta kuin lehti puusta on arvatenkin taas sen vääräleukaisen stand up-koomikon puheenvuoro kahvilasta. Jälleen herjataan länsimaisten vaikutteiden pelkoa, kiihkouskonnollisuuden varjolla toteutettavaa sensuuria ja sananvapauden rajoittamista sun muuta sellaista. Kerrotaan myös ihan ilman sarvia ja hampaita, kuinka suuri mahdollisuus vallanpitäjillä on vaikuttaa valtakuntiensa kulttuurielämään. Ei mitään uutta auringon alla: kuinkahan monta kertaa viidensadan vuoden kuluessa taiteilijat ovat joutuneet etsimään turvapaikkaa ja rahoitusta vierailta mailta vallan tai vallanpitäjän mielen muuttuessa? Tässä kerrotaan nyt miniatyyrimaalareiden hajaantumisesta elantoaan etsimään, ja uutterasta työstä olemassaolevan osaamisen tason säilyttämiseksi. Mitenkäs se pimeän keskiajan alkaminen Euroopassa?Kara sulttaanin ateljeessaOnko Kara juuri se kirjojen ystävä, jonka työhön verhotusti viitataan? Jonkinlainen valistuksen agentti? Tällä hetkellä hän on kyllä viettiensä vietävänä: nuoruudenrakkaus elpyy kohisten keski-ikäisen kirja-alan ammattilaisen suonissa, mies änkyttää ja yrittää ymmärtää itseään ja naistaan. Työ kutsuu kuitenkin. Enon kehotuksesta hän lähtee tutustumaan sulttaanin ateljeehen, jossa on itsekin aikanaan ollut oppipoikana. Taaskin muistot pyrkivät mieleen, mutta tarkkanäköisestihän havainnoi myös ajan kulua ja asioiden muuttumista. Vanha mestari Osman järjestää hänelle kiertokäynnin, joka paljastaa talon pysähtyneisyyden tunnelman monitahoisesti. Täällä tehdään työtä perinteitä kunnioittaen, oma persoona ja luovuus unohtaen. Signeerausta ei tarvita kun työ tehdään Jumalan kunniaksi - niinhän goottilaiset kirkonrakentajatkin ajattelivat. Oman nimen voi vaikka unohtaa: vanha mestari on nimennyt nuoremmat uudelleen hihasta vedetyn tuntuisilla nimillä. Nämä ovat kuitenkin salassa lähteneet mukaan Eno efendin ja sulttaanin salaiseen hankkeeseen, mutta tekevät siksi töitä kotonaan. Siellä voi tehdä uudenlaisia kokeiluja, ateljeessa pitäydytään vanhaan - joka tosin tuottaa loistavia kuvia sekin.Mestari Osmanin taidekäsitysVanha mestari vastaa Karan puolivahingossa heittämään kysymykseen vakavissaan. Hänen teesinsä ovat seuraavat: 1. Persoonallista tyyliä ja signeerausta ei tarvita 2. Taideteosta ei saa irrottaa viitekehyksestään 3. Kaiken taiteen tehtävä on palvella uskonnollisia päämääriä Yksilöllisyys ei tosiaankaan ole kunniassa Orhan Pamukin Istanbulissa. Näköjään se voi olla suorastaan hengenvaarallista. Eikö Siro efendin kantti kestänytkään? Seküren sanoin "hän on miniatyristeista se, jolla on kaikkein rumin ja köyhin sielu". Lähtikö hän leikkiin pelkästään ruhtinaallisen palkkion toivossa? Kara näyttää vähitellen saavan jonkinlaisen salapoliisiroolin, ja kuten tavallista, samalla selvitellään hänen yksityiselämänsä sotkuja. Edelleen olen näkevinäni tässä kaikessa myös kytköksiä Nyky-Turkkiin, siis siihen maahan, missä poliisijoukot mukiloivat oikeuksiaan vaativia naisia kansainvälisen naistenpäivän aattona televisiokameroiden edessä…
|
||
PalautettaAsko korpela: Puulla onkin siis osansa!
|
||
Lähetä palautetta! |
Asko Korpela 20050313 (20050313) o 
o AJK kotisivu o Pamuk