02 Uusia näkökulmia
Minäkö murhaaja?Ei tämä tietenkään ole onsimmäinen kerta, kun murhaajan mietteisiin pääsee tutustumaan jo ennen arvoituksen ratkeamista. Murhatun tuumailuja en kyllä muista ennen lukeneeni. Tämän kertomuksen tappaja tuntuu toimineen hetken mielijohteesta, mutta vakain tuumin ja harkiten. Tekoaan hän puolustelee filosofoimalla, että vain tyhmät ovat viattomia; useimmilla ei vain ole ollut tilaisuutta tappaa. Levoton on miehen mieli silti, hän pistäytyy koirakahvilassa ja kuljeskelee kaupungilla Karan lailla, mutta kovin toisenlaisin miettein. Hän on tappanut pitkäaikaisen ystävän ja työtoverin, ilmeisesti jollakin tapaa sulttaanin salaisen kirjahankkeen tähden. Uhkasiko murhattu paljastaa koko porukan uskonkiihkoilijoille -jokin kirjaprojektissa sotii varmaankin ikivanhoja perinteitä vastaan. Tyyliseikoista keskusteltiin pitkään ja hartaasti ennen kuin karkea kivi murskasi kultarahoja ahneuksissaan etsivän Siron kallon.Eno efendiTarina etenee episodista toiseen hypähdellessään vähän niin kuin Joycen Dublinissa risteilevien polkujen kuvaus, ja tyylikin kertoo kuvattavista. Sukulaisvierailulle saapunut Kara on enonsa silmissä aivan toinen mies kuin se edellisen lukujakson vieraantunut vaeltaja. Tässä on nyt pätevä ammattilainen, nuoruuden haihattelut näyttävät haihtuneen ja vanhempien kunnioitus on kohdallaan. Miesten keskustelu on pidättyväistä, mutta samalla saadaan lisätietoa niin enon tyttären Seküren elämänvaiheista kuin kirja-asiastakin. Näköjään on tarkoitus tehdä siinä mielessä vallankumouksellisia kuvia, että maalarit saavat keksiä miniatyyrien aiheet omasta päästään sen sijaan, että kuvittaisivat klassisia tarinoita. Eno kun on Venetsiassa käydessään päässyt näkemään länsimaiseen tyyliin maalattuja muotokuvia ja jäänyt koukkuun. Itsekin olen ihmetellyt, miten elävinä jotkut Dürerin tai Holbeinin ihmiset katsovat ulos kehyksistään satojen vuosien takaa - puhumattakaan sitten monista myöhäisemmistä, sanotaan nyt vaikka siitä yhdestä pariisilaisrouvasta tässä viimeisimmässä Edelfelt-näyttelyssä. Kuva voi siis kertoilla ihan omia tarinoitaan, ja ilmeisesti se ei sovi islamin kurinalaisuuteen. Mielenkiintoinen mies tämä eno efendi. Jotenkin hän jo aavistaa, että yksi hänen miniatyristeistaan on surmattu. Huhut ja uutiset leviävät Istanbulissa nopeasti. - Kara on keskustelun kuluessa vaitelias, hän kuulostelee talon ääniä. Onko Seküre viereisessä huoneessa?Lapsen silminKesken kaiken huoneeseen pyrähtää Seküren 6-vuotias poika Orhan. Ei taida olla sattumaa, että kirjailija on antanut pojalle oman nimensä, niin todentuntuiselta pikkupojan kuvaus vaikuttaa. Korva poimii erehtymättä mielenkiintoisimman paljon puheen joukosta, kahvi tuoksuu, hiilipannu lämmittää. Kaikki patistelevat pois jaloista, ensin ukki, sitten komerosta yllätetty vierasta vakoileva äiti. Aikuisten jutut ovat aika käsittämättömiä: äiti kirjoittaa kirjelappusen, sitten palvelija lähetetään olemattomille asioille. Isoveli kurmottaa pienempäänsä, tulee sota, yksinhuoltajaäiti kiivastuu, molemmat pojat joutuvat pimeään komeroon. Hetkeksi vain, sitten pois tieltä keittiöön. Ulkona tapahtuu jotain, vieras taitaa olla lähdössä. Äitiä ei nyt taida kiinnostaa sekään, että kultaajaparka on tapettu.Kuvia rakkaudestaJa samaan aikaan toisaalla Kara kuuntelee enoaan, tutkailee tuttuja esineitä, joita poikansa kasvoissa mieleennoussut rakastettu kenties on kosketellut, miettii kuvan ja onnen olemusta, kunnes on aika satuloida ratsu ja lähteä. Kyllä hevonen varmaan on tärkeä isäntänsä jatke, koska sen kuvaus on niin eloisaa…vaikka jaksavat jotkut tosin autoistaankin puhua… Lumisella kadulla Kara tapaa nyytti-Esterin, isokokoisen juutalaiseukon, joka kaivaa uumenistaan kirjelapun ja antaa myös toimintaohjeet. Loppukohtaus onkin sitten kuin vanhoista tarinoista tai miniatyyrimaalauksesta: jäinen ikkunaluukku aukeaa, katseet kohtaavat 12 vuoden jälkeen surullisen puun lumisten oksien lomitse, ja varmemmaksi vakuudeksi kirjeessäkin on lähes samanaiheinen kuva. Se on menoa se.Lisää särmiä siisOikein kovasti pidän tästä Pamukin tavasta koota palapeliään, tai käännellä prismaansa. Koko ajan mennään jonnekin, ei aina suoraviivaisesti, mutta paikallaan ei poljeta. Asioilla on monta puolta, on monia tapoja tarkastella todellisuutta. Jo näin lyhyen lukujakson aikana on tutustuttu katuelämään, erilaisiin ammatteihin, Koraanin sisältöön, perhekuvioihin ja lastenkasvatukseen ja ties mihin. Ja vielä monta sataa sivua jäljellä - niinhän sitä aina hyvistä kirjoista ajattelee. Kaikkein hauskinta on silti se, etten ollut kirjailijasta edes nimeä kuullut, ennen kuin vilkaisin, joko uusi lukupiirikirja on valittu!
|
||
PalautettaAsta Manner: Koira ja toisinajattelija
|
||
Lähetä palautetta! |
Asko Korpela 20050306 (20050306) o 
o AJK kotisivu o Pamuk