01 Kolme särmää
Kalmon kehotus kaivostaEnsimmäisellä sukelluksella törmää nimittäin tyytymättömään vainajaan, joka haastaa lukijan selvittämään murhansa arvoituksen ja kostamaan puolestaan. Samalla tarjoutuu tilaisuus pelastaa koko islamilainen maailma hirvittävältä tuholta. Kiitokseksi tämä sulttaanin miniatyyriateljeen paras kultaaja lupaa paljastaa kuolemanjälkeisen elämän salaisuudet; nyt hän on merkillisessä välitilassa, jossa on tietoinen ruumiinvammoistaan ja tukalista olosuhteistaan muutenkin, mutta tuntee tuskaa vain sielun tempoilusta hautaamattoman ruumiinsa vankilassa. Samalla kerrotaan myös Koraanin ja muiden islamilaisten lähteiden paratiisikuvauksista: totta näkyy olevan se, mikä taannoin lehdessäkin sanottiin - että siis yksilöllistä autuutta länsimaiseen tapaan tavoittelevat myös muhammedinpojat, kun taas varsinaisissa idän uskonnoissa paratiisillinen tila on yksilöllisyydestä vapautuminen ja maailmansieluun sulautuminen. Ainakin minusta nuo tuuhealehtiset hedelmäpuut ja kulta- ja hopeapaviljongit virtaavien vesien partaalla tuovat mieleen pyhäkoululaulut, ja kai ne suurisilmäiset huuritkin jollain lailla enkeleihin vertautuvat, vaikka tehtävät taitavat olla toisenlaiset.Karan kotiinpaluun kaihoTuo kaivossa viruva äijä vaikuttaa mielipiteiltään aika jyrkältä ja vanhakantaiselta. Silmä silmästä ja hammas hampaasta-idean lisäksi hän ihailee vilpittömästi kiihkomielistä saarnaajaa, joka julistaa jonkinlaista fundanentalistista uskonpuhdistusta ja vaatii tapainturmeluksen lopettamista, kuten tässä seuraavassa luvussa selviää. Kaiken pahan alku ja juuri ovat ulkomaiset vaikutteet: kahvi, luostareissa soiva musiikki ja tanssivat dervissit. Tämän kaiken kakkosjakson sivullinen sankari Kara saa kuulla vanhan kotikaupunkinsa kaduilla kuljeskellessaan. Hän on palannut Istanbuliin enonsa pyynnöstä ammattiasioissa, mutta vanhat muistot pyrkivät valtaamaan mielen. Kadut ovat muuttuneet, talot tulleet korkeammiksi, rahan arvo laskenut, mutta ketjussa roikkuva parturinvati piirtää entisen rakastetun kotikadulla yhä vanhaa kaartaan ja jalat löytävät itsestään tutut paikat. Äidin haudalla itkettää, illansuun suru koskettaa, rakastetun kasvot ovat jo unohtuneet, mutta kaupungin äänet kaikuvat tutusti päässä. Kara suhtautuu uusiin asioihin varsin kiihkottomasti nähtyään maailmaa laajemmalti kuin katkeroitunut säilykekauppias: hän syö maksaa ja poikkeaa kahvilaan kuuntelemaan kiertelevää tarinankertojaa.Koiranleuka kahvilassaNyt tämä juttu lähtee todella lentoon! Koirankuvan suulla anarkistinen koiranleuka irvailee vähän kaikkea. Osansa saavat niin kiihkoileva saarnaaja (taas!) kuin länsimaiden liehakoijat. Koira on järjellisempi luontokappale kuin ihminen konsanaan, syyttä halveksittu, vaikka nauttii vapauden riemuista ja voi purra ketä haluttaa. Koiran kuvauksessa kahvinjuonnin synnistä otetaan kaikki irti, ja lukijalle alkaa valjeta, että kyse voikin olla sananvapaudesta ja kokoontumisoikeudesta. Rahvas ei saisi luulla kaiken maailman piskien puheita todeksi! Koraanin kertomuksistakin löytyy sopiva: seitsemän nuorukaista nukkui Ruususen unta, rahan arvo laski sillä välin - mutta luolan suulla vartioi koira! Lopussa tarinankertoja pilkkaa jopa itseään: koirankin on syötävä, ja saadakseen mielimäänsä voi joutua palvelemaan myös roistomaista isäntää. Tuntuu, että pitäisi tuntea Turkin oloja paremmin. Tämä haiskahtaa nyt kovasti poliittiselta satiirilta, vaikka onkin sijoitettu 1500-luvun eikä 1900-luvun lopulle…
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Asko Korpela 20050302 (20050302) o 
o AJK kotisivu o Pamuk