|
Koko tarina olikin takauma.
Koko tarina olikin takauma. Viimeinen luku kertoo meille ensin Seküren sanoin murhaajan kuoleman jälkeiset tapahtumat. Seküre kokee koston suloisena ja lopettaa pelkäämisen: maailma on nyt avoin elää ja rakastella miehensä kanssa. Elämänmenon kerrotaan vakiintuneen. Kara sai työtä, miniatyristit koristelivat mattoja sun muita, eikä kuvien tekemistä kaivattu.
Seküre kertoo kertoneensa tarinan Orhanille, joka voisi kuulemansa sekä kirjeiden ja muiden papereiden perusteella kirjoittaa tarinan. Orhan (Seküren poika ja/tai Pamuk) on tarinan sittemmin siis kirjoittanut. Saamme vielä lopussa varoituksen olla uskomatta ihan kaikkea, koska Orhaniin ei Seküren mukaan voi luottaa, mitä tulee äitinsä kauneuteen tai Karan tyhmyyteen. Hyvä tarina menee totuuden edelle.
Kirjallisuuden käsittelyssä voidaan pohtia kertojaa paljonkin. Tämän teoksen kertojissa onkin monenlaista. Perinteistä kaikkitietävää kertojaa ei ole, vaan kukin kertoja kertoo minä-muodossa omalla vuorollaan. Kertojat kertovat paitsi teoistaan myös sisäisistä tuntemuksistaan. Erityistä on myös se, että kertojat puhuttelevat lukijaa tai kuulijaa. Heillä on siis yleisö, jolle kerrotaan suoraan. Tämä on keino saada lukija mukaan teokseen, mutta kuka oikeastaan on se yleisö, jolle tarina kerrotaan. Sekin mielestäni vaihtelee. Kahvilan maddahin jutuille on selvä yleisö, mutta kenelle puhuvat Ester tai Osman?
Kertojan luotettavuus on myös yksi kerronnan kysymyksistä. Mielenkiintoista on, että tämän teoksen lopussa kaikkien kertojien tarinoiden kertojaksi esiin tuotu Orhan osoitetaan epäluotettavaksi. Kertojahan on tavallaan häivytetty teoksen aikana, koska kunkin osuuden kertojaksi on nimetty joku henkilö. Miksi siis lopussa paljastetaan varsinainen kertoja ja miksi hänen luotettavuutensa osoitetaan kyseenalaiseksi? Vai onko asialla edes merkitystä?
Loppupäätelmäksi ei voi muuta sanoa kuin että hyvä tarina. Paikoin monimutkainen, hieman pitkäpiimäinenkin, mutta monin paikoin mielenkiintoinen ja mukaansatempaava. Kaikki kansiliepeessä luvatut aiheet tulivat käsiteltyä: miniatyyrimaalaus, taiteilijan rooli, kuolema ja rakkaus. Lisäksi lukija saa värikkään kuvan 1500-luvun arkielämästä ja jonkinlaisen käsityksen islamin uskonnon tulkinnoista. Uskon, että Turkissa ja muualla teoksen maailman alueella lukijat ymmärtävät vielä paremmin lukuisia tarinoita. Suomalaisille lukijalle osa vanhoista tarinoista menee eksotiikan piiriin, eikä niiden tarkoitusta pysty ymmärtämään. Olen monesti näissä kommenteissani maininnut, että kirjassa on elokuvallisia kohtauksia. Kirjan luettua voikin jäädä odottamaan filmiä. Täytyy vain toivoa, että työhön tarttuu joku, joka pystyy toteuttamaan teoksesta muutakin kuin vauhdikkaan murhatarinan. Tosin pelkkänä murhamysteerinäkin kirja on mielestäni suositeltava.
|
o AJK kotisivu
o Pamuk