Minna Torvinen-Artimo
21 Murhaajan kohtalo

Pamuk: Nimeni on Punainen

Kappaleen luvuissa puhuvat siis Oliivi ja

Kappaleen luvuissa puhuvat siis Oliivi ja murhaaja, joiden nyt tiedämme olevan sama henkilö. Kuitenkin murhaajan sanoista voimme päätellä, että Oliivin sisällä on kuin kaksi minää, joiden äänet vuorottelevat. Tästä tuli mieleeni eilen illalla lukemani Teuvo Pakkalan novelli Sairasvuoteella, kokoelmasta Lapsia. (Vaikka olen lomalla, teen vähän töitäkin syksyä varten) Novellissa pienen tytön sisällä on toinen, joka huutaa "uiiiii, uiiii" ja panee maailman pyörimään. Jonkinlainen jakautunut persoonallisuus siis. Lieneekö Oliivikin kehittänyt - tai hänelle kehittynyt - toinen persoona, joka tekee kauheita? Ehkä kyseessä on mielen keino pysyä edes jonkinlaisessa kunnossa sairauden tai kauhutekojen aikana?

Luostarin raunioissa kirjan toiminnallinen juoni, eli murhan selvittäminen, saa ratkaisunsa. Miniatyristeja yhdistää kuitenkin epävarmuus tulevaisuudesta, ja he kokevat veljeyden tunteen muistellessaan oppipoikavuosiaan. Jopa Kara pystyy osallistumaan näihin muisteloihin. Kuten Oliivi, myös murhaaja muistelee menneitä. Aika kultaa, ja muistojen maailma tuntuu paljon paremmalta nykyiseen verrattuna. Tuttu tunne jopa nelikymppiselle… Oliivi taitaa tuntea katumusta, ainakin jossain määrin. Hän itkee ja siteeraa Koraanin kohtaa, jonka haluaisi kuvittaa. Säkeessä anotaan Jumalalta armoa. Oliivi huomaa kaiken päättyvän: vanhat menetelmät vaihtuvat frankkilaisiin tai miniatyristeilta viedään raajat. Hän itkee tosissaan ja samalla havaitsee itkevänsä sitä, että on itkevinään.

Tässä jaksossa siteerataan enemmän sitä Koraanin kohtaa, jossa puhutaan näkevästä ja sokeasta. Tämä kohta "Eivät sokea ja näkevä ole samanveroisia" on laajalti kirjassa siteerattu ja keskusteltu, sehän on myös yksi alun sitaateista. Samassa yhteydessä esitetään muitakin vastakohtapareja: pimeys ja valo, varjo ja kuumuus sekä elävät ja kuolleet. Ne eivät ole samanveroisia. Ymmärtäisin sanan samanveroinen tässä yhteydessä nimenomaan vastakohtaisuutta kuvaavana, erilaisuutena, mutta en eriarvoisuutena. Kirjan mittaan olemme saaneet lukea, miten tätä kohtaa on tulkittu kirjaimellisesti, jopa niin, että yksi mestari teloitettiin, kun epäiltiin hänen aikeitaan tämän Koraanin suuran suhteen. (luku 46)

Sitten taas alkaa tapahtua: Muut ottavat murhaajan kiinni ja lyövät. Tappelun aikana myös suudellaan, mikä tuntuu kummalliselta. Kara sokaisee murhaajan silmät, jolloin tämä vihdoin paljastaa, miten on tappoi Siron. Murhan motiivina oli yrittää pelastaa oma ja ateljeen nahka. Siro panikoi syntisten kuvien takia. Vanhan perinteen mukainen kuvien teko voitiin käsittää vain kalligrafian koristeeksi, mutta uusi tapa tehdä kuvia niiden itsensä takia oli siis paha. Enon murhan motiivi oli ymmärtääkseni sama: mestari Osmanin ja ateljeen puolustus. Lisäksi Oliivi ei voinut sietää, että Eno kiitti häntä omasta tyylistä. Asiasta, johon Oliivilla on ristiriitainen suhde, toisaalta hän halusi omaa tyyliä, toisaalta se merkitsi rappiota.

Tässä jaksossa vihdoin näemme kohutun kuvan. Mukana ovat kaikki kirjan aikana mainitut kuvat, mutta keskellä onkin sulttaanin kuvan sijaan Oliivin kuva. Kuva saa kaikki hiljaiseksi, ja Oliivi käyttää tilaisuutta hyväkseen iskeäkseen Karaa tikarilla. Oliivi haluaa paeta frankkilaisia menetelmiä ja suunnittelee lähtöä itään. Hän onnistuu iskemään Karaa vielä uudestaan ja pakenee. Onnettomuudekseen hän tapaa ateljeen nurkilla Hasanin, joka tappaa paljoakaan kyselemättä. Pitkä tarina saa ratkaisunsa nopeasti yhdessä luvussa. Murhaaja saa palkkansa, mutta ei sankarimme Karan vaan epämiellyttävän Hasanin kädestä. Ratkaisu on kirjaan sopiva, mutta jos tästä tehdään elokuva (jossa Karaa näyttelisi Orlando Bloom), niin todennäköisesti Kara olisi se, joka hoitelisi murhaajan.

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän


Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Minna Torvinen-Artimo ja kopion Asko Korpela



Asko Korpela 20050712 (20050712) o  SP-osoite o AJK kotisivu o Pamuk