Minna Torvinen-Artimo
19 Karan koettelemukset

Pamuk: Nimeni on Punainen

Mestari Osman näyttää luopuneen murhaajan

Mestari Osman näyttää luopuneen murhaajan etsinnästä, mutta Kara vielä haluaa jatkaa. Häntä ajaa toive päästä kotiin viettämään tavallista perhe-elämää. Sattumalta Kara löytääkin hevoskuvan, jossa on sama virhe kuin murhaajan tekemässä kuvassa. Kuvassa on kiinalaisia vaikutteita, jonka perusteella Osman tekee päätelmänsä: murhaaja on Oliivi. Sitä ennen Osman puhuu taas tyylistä. Kullakin ateljeella on oma tyylinsä, johon miniatyristit sitoutuvat, jopa niin, että sokaisevat itsensä, jos ja kun tulee hetki, jolloin joku uusi valtaapitävä haluaa muuttaa tyyliä.

Osman pohtii myös ateljeen tulevan johtajan nimitystä. Asia menee hänen tärkeysjärjestyksessään jopa murhan edelle. Ateljeen tyyli ja järjestys ovat hänelle tärkeämpiä kuin oikean murhaajan löytyminen tai syyttömien kiduttaminen. Kara joutuu jälleen pettymään: uusi isä-hahmo ei osoittaudu sellaiseksi, jota hän olisi tarvinnut.

Illalla mestari jää aarrekammioon, mutta Kara poistuu neula housuissaan. Hän saapuu tyhjään kotiin. Pihavarpunenkin on poissa. Ei muuta kuin kaikkitietävän Esterin puheille. Ester viettää leppoisaa koti-iltaa linssikeiton poristessa, mutta ei pääse ruokailemaan. Seküre on lähtenyt kodistaan vanhaan kotiinsa, koska Hasan on puhunut palturia ex-miehen kotiintulosta.

Kara järjestää aseistetun joukkion hakemaan vaimoaan. Onneksi Hasan ei ole kotona. Tilanne ei kuitenkaan ratkea helposti. Seküre etsii Esterin mukaan ensisijaisesti isää pojilleen, ja yö yksinäisessä talossa oli hänelle liikaa. Karalle luetellaan taas ehtoja, jotta Seküre palaisi kotiin. Seuraa oven hakkaamista, itkua ja huutoa. En ymmärrä naisten ajatuksenjuoksua siitä, kuka avaa oven. Miten niin väkisin vieminen olisi paras vaihtoehto? Ester kuitenkin keksii ratkaisun: Orhan avatkoon oven.

Saattue lähtee pimeille kujille. Matkalla he kulkevat vanhan tutun kahvilan ohi. Kahvilassa on tappelu. Karan tielle nousee koko ajan uusia vastoinkäymisiä. Hän näkee kahvilassa jonkun, ehkä Oliivin. Mutta ensin on hoidettava naiset ja lapset: Seküre ja pojat viedään piilopaikkaan ja Ester kotiinsa.

Tämän jakson vaimonhakuepisodi on vauhdikas, mutta hieman irrallinen. Ihan kuin murhatutkimuksessa ei olisi Karalle - ja lukijalle - tarpeeksi. Vai onko niin, ettei olisi uskottavaa, että kaksi naista ja lasta viettäisivät paria päivää pitempää aikaa yksin talossaan? Murhaaja on kuitenkin paljastunut, ja uskon, että Kara pyrkii viemään sulttaanin eteen juuri oikean murhaajan. Hän ei ole niin sitoutunut ateljeehen, että noudattaisi Osmanin suunnitelmaa.

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän


Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Minna Torvinen-Artimo ja kopion Asko Korpela



Asko Korpela 20050707 (20050707) o  SP-osoite o AJK kotisivu o Pamuk