|
Pitkässä luvussa mestari Osman käy läpi monet
Pitkässä luvussa mestari Osman käy läpi monet kirjassa esitetyt teemat. Tarina uzbekkikaanista je mestareista käsittelee sekä "väärän viivan" ongelmaa että sokeutta. Osman kiittää Jumalaa tilaisuudesta nähdä loistavat kuvat ja jopa legendaariset mestari seikki Alin tekemät kirjat, joista toinen on tehty ulkomuistista. Osman pohtii taiteen tekemistä, sen kurjuutta ja ihanuutta. Behzatin tekemän kuvan löytyminen saa Osmanin sanomaan ääneen sen, mitä koko kirjan ajan on ounasteltu: kaikki vanha on ohi, uutta on tulossa tilalle.
Osman näkee kahdenkymmenenviiden vuoden jälkeen legendaarisen Shahnamen, mutta hän ei pysty keskittymään kirjaan kuten haluaisi. Hän olisi halunnut tutkia kuvaa tunteella eikä järjellä, mistä tuli mieleeni eilinen (27.6.05) FST:n ohjelma, jossa elokuvakriitikko kertoi, että melodraamat, kauhuelokuvat ja porno luokitellaan samaan, koska ne kaikki pyrkivät saamaan katsojassa aikaan fyysisen reaktion. Siksi kriitikot, jotka haluavat järkeillä, eivät pidä em. elokuvista. Jo ohjelmaa katsoessani tuli mieleeni nykytaide, joka käsittääkseni myös usein pyrkii munaskuista tulevaan reaktioon. Samaa ajattelutapaa edustaa tässä myös mestari Osman, vaikka hänen katsomansa kuvat ovatkin hyvin perinteisiä. Kuitenkaan ei niitäkään soisi liikaa analysoitavan.
Mutta analysoitava on. Kuvien tutkiminenko vai mikä saa Osmanin käyttäytymään oudosti? Pitkässä luvussa mestari Osman käy läpi monet kirjassa esitetyt teemat. Tarina uzbekkikaanista je mestareista käsittelee sekä "väärän viivan" ongelmaa että sokeutta. Osman kiittää Jumalaa tilaisuudesta nähdä loistavat kuvat ja jopa legendaariset mestari seikki Alin tekemät kirjat, joista toinen on tehty ulkomuistista. Osman pohtii taiteen tekemistä, sen kurjuutta ja ihanuutta. Behzatin tekemän kuvan löytyminen saa Osmanin sanomaan ääneen sen, mitä koko kirjan ajan on ounasteltu: kaikki vanha on ohi, uutta on tulossa tilalle.
Osman näkee kahdenkymmenenviiden vuoden jälkeen legendaarisen Shahnamen, mutta hän ei pysty keskittymään kirjaan kuten haluaisi. Hän olisi halunnut tutkia kuvaa tunteella eikä järjellä, mistä tuli mieleeni eilinen (27.6.05) FST:n ohjelma, jossa elokuvakriitikko kertoi, että melodraamat, kauhuelokuvat ja porno luokitellaan samaan, koska ne kaikki pyrkivät saamaan katsojassa aikaan fyysisen reaktion. Siksi kriitikot, jotka haluavat järkeillä, eivät pidä em. elokuvista. Jo ohjelmaa katsoessani tuli mieleeni nykytaide, joka käsittääkseni myös usein pyrkii munaskuista tulevaan reaktioon. Samaa ajattelutapaa edustaa tässä myös mestari Osman, vaikka hänen katsomansa kuvat ovatkin hyvin perinteisiä. Kuitenkaan ei niitäkään soisi liikaa analysoitavan.
Mutta analysoitava on. Kuvien tutkiminenko vai mikä saa Osmanin käyttäytymään oudosti. Hän alkaa raaputtaa silmiä pois kuvista. Teemana on jälleen näkeminen ja sokeus. Suuri mestari Behzat sokaisi itse silmänsä saavutettuaan virheettömyyden. Samanlaisia sokeutumistarinoita on useampia, ja kun Behzatin käyttämä neula löytyy, lukija alkaa aavistella huonoa. Huonosti käy: Osman sokaisee itsensä samalla tavalla kuin Behzat. Osmanin hahmo saa yllättävän suuren painoarvon. Miksi hän käytti neulaa? Hän muisteli koulutustaan ja omaa tapaansa kouluttaa sekä katseli kidutuksesta kertovaa kirjaa. Tunsiko hän syyllisyyttä? Kävikö muuttuvan maailman paine liian kovaksi? Vai eikö Osman halunnut muuttaa omaa tapaansa piirtää? Miten nyt käy murhatutkimuksen?
|
o AJK kotisivu
o Pamuk