|
Tässä katkelmassa puhuvat murhaaja ja Saatana, joten kalmanhajuiselta kuulostaa. Murhaaja kertoo ymmärtäneensä heti, mistä kilpailussa on kyse. Virheen mahdollisuus hermostuttaa. Hän pohtii omaa taiteilijan olemustaan: onko hän ateljeen tyylin vai oman sisäisen tyylin tekijä? Identiteettikriisi ja ehkä myös syyllisyys ajaa hänet taas kotoaan kaduille. Kurjien kahvilassa hän syö, kaalikääryleitä (kuulostaa tutulta ja hyvältä) ja valehtelee kahdenkympin kirjurille olevansa Behzat.
Olen tähän asti luullut, että Behzat on paikka, mutta Behzatin mestarit ovat varmaankin yhden suuren mestarin oppipoikia. Kuvan olemuksesta taas kerran puhutaan. Kirjuri ei ole murhaajan mielestä tarpeeksi oppinut keskustelukumppani. Murhaaja jatkaa hylättyyn luostariin ja yrittää piirtää omaa kuvaansa. Hän ihailee frankkilaisia, mutta myös kiroaa näiden temput. Maailma on muuttumassa, ja itseään hyvänä taitelijana pitävälle miniatyristille muutos on varmaan kovempi kuin hänen halveksimalleen kirjurille.
Murhaajaa kulkee kahvilaan ja käyttäytyy kuten ennen. Hän laskee leikkiä ja kertoo tarinoita. Tarinat kertovat kuvien tekemisestä, kuinkas muuten. Sokeus ja kuvien näkeminen ovat taas teemoina. Minua hämää edelleen tämä sokeuden ihannointi.
Illan tarina on Saatanan suusta. "Saatana on se, joka keksi sanan minä!" ajattelee murhaaja. Itsekeskeisyys ja ryhmän noudattaman perinteen vaaliminen ovat ristiriidassa, ja ne ovat olleet murhaajankin käytöksen taustalla. Milloin hän on kokenut puolustavansa perinnettä uusilta vääriltä tyyleiltä, milloin hän haluaisi olla kuten lännen taitelijat, omaperäinen ja tunnustettu.
Saatana ei olekaan niin karmea hahmo kuin etukäteen kuvittelin. Saatanahan on tässä suorastaan humoristinen puolustaessaan itseään. Totta kai hän yrittää johtaa ihmisiä lankeamaan, mutta joka pierusta hän ei ole vastuussa. Saatana ei halunnut kumartaa ihmistä, ja on siksi nyt siinä asemassa missä on. Frankkilaiset ovat vieneet hänen mielestään ihmisen kumartamisen liian pitkälle tehdessään kuvia seinille ripustettavaksi. Kahvilan meddah taitaa olla varsin huolellinen valitessaan tarinoidensa sanoman. Tässä hän moittii frankkilaisia taitelijoita, mutta muistini mukaan ainakin hevosena hän ei tuominnut länsimaista kuvantekotapaa. Jokaiselle jotakin vai oman aseman varmistelua?
Seküren yölliset syytökset
Seküren aivoitukset kummastuttavat taasen. Yöllä herätessä, painajaisunen jälkeen, ei toki kenenkään ajatus ole selkeä, mutta kyllä Seküren käytös ja puheet ovat outoja. Enon kuolema on hänen ja Karan välillä, mikä on ainakin Karalle hyvä syy saada murhaaja kiinnin
|
o AJK kotisivu
o Pamuk