TorvinenArtimoMinna
08 Salainen kohtaaminen

Pamuk: Nimeni on Punainen

Esterin kertoessa toimistaan saamme hyvän kuvan

Esterin kertoessa toimistaan saamme hyvän kuvan arkielämästä. Ester kuljettaa edelleen kirjeitä Hasanin kautta, mutta Sekürepa ei enää käytä Esterin palveluksia kirjeen viemiseen. Hän järjestää poikansa toimittamaan suostumuksen tapaamiseen. Seküren hahmo on minusta vaikea ymmärtää. Hänen käytöksensä on välillä kuin lapsen, välillä harkitsevan aikuisen. Hän haaveilee Karasta kuin teinityttö ja ihailee tämän ulkonäköä.

Teinitytön lailla hän on vihainen isälleen, joka estää hänen pääsynsä uusiin naimisiin. Tosin Seküre on joutunut tekemisiin kirjan kanssa, ja on kentie aivan aidosti kyllästynyt projektiin, joka näyttää aiheuttavan ongelmia. Ainakaan hämärät kuolemantapaukset eivät auta Sekürea naimapuuhissa.

Hän on kahden lapsen äiti, joten hän osaa haaveilla seksistäkin. Sitten hän taas sanoo rakastavansa Hasania. Onko tämä todellista tunnetta vai puhuuko Seküre itselleen niin voidakseen tulevaisuudessa sanoa, että ainahan hän on Hasania rakastanut. Onhan hän kuitenkin isän ja apen armoilla tässä asiassan ja tulevaisuus voi tuoda tullessaan avioliiton Hasanin kanssa.

Kuvaus siitä, miten Seküre houkuttelee Sevketiä viemään kirjeen ja antaa pojalle korvapuustin on myös outo. Seküre jakelee korvapuusteja ja itkusilmäisiä halauksia vuorotellen pojilleen. Tosin Seküren lapset ovat kai aikansa etuoikeutettuja: he asuvat perheensä kanssa omassa kodissaan eivätkö ole kenenkään orjia tai oppipoikia.

Päästyään eroon orjasta ja pojista Seküre lähtee tapaamaan Karaa. Minua kummastuttaa henkilöiden tapa puhua yhtä ja tarkoittaa toista. Tässäkin kohtauksessa, jonka rakastavaiset ovat vaivalloisesti saaneet aikaiseksi, Seküre puhuu naimisissa olostaan ja miehestään. Hänen täytyy varmaan puhua niin muodon vuoksi, vaikka molemmat tietävät kohtauksen tarkoituksen.

Seküre näkee lemmenkohtauksen kuin ulkopuolelta, miniatyyrikuvana. Tästäkin mieleeni tulevat nuoret tytöt, jotka haaveilevat romanttisista kohtauksista elokuvien malliin. Aikuisena naisena Seküre tietää, mitä kiihkeästä halailusta seuraa, mutta hänen täytyy kaiketi kunniansa takia vetäytyä ja huutaa Karalle, vaikka onkin ihastunut Karan housujen sisältöön. Käyttivätkö miehet tuolloin housuja?

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän


Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Minna Torvinen-Artimo ja kopion Asko Korpela



Asko Korpela 20050411 (20050411) o  SP-osoite o AJK kotisivu o Pamuk