Olen uusin lukupiirin jäsen. Kiitos Anne Rongakselle, että kertoi
minulle tästä piiristä ja suurkiitos Asko Korpelalle, että
hyväksyi minut vielä mukaan. Anne on luvannut auttaa minua laatimaan
esittelyn itsestäni, kunhan löydämme yhteistä aikaa.
Siihen asti keskityn käsillä olevaan teokseen.
Odotushorisontti
Kirjallisuuden vastaanottoa tutkineet nimittävät lukijan odotushorisontiksi
niitä odotuksia, joita lukijalla kirjaa aloittaessaan on. Odotushorisonttiin
vaikuttavat kaikki lukijan lukemat teokset ja hänen elämänkokemuksensa.
(Äidinkieli ja kirjallisuus Käsikirja, WSOY.) Kun opiskelijani
aloittivat kurssiin kuuluvan teoksen lukemisen, annoin heille tehtäväksi
kirjoittaa odotuksistaan. Nyt kun olen samassa tilanteessa kuin he eli
uuden kirjan ääressä, ajattelin noudattaa omia ohjeitani.
Annen kertoessa lukevansa lukupiirissä turkkilaisen Orhan Pamukin
kirjaa Nimeni on punainen, punainen-sanasta mieleeni tuli, että näinköhän
Turkissakin kirjoitetaan aikanaan kommunismiin hurahtaneiden kokemuksista.
Meillähän on viime aikoina ilmestynyt taistolaisaikoja kuvaavia
romaaneja.
Seuraavan kerran Annen nähdessäni minun oli pakko kysyä,
mistä kirja kertoo, koska ajatus lukupiiristä ja jokin kirjan
nimessä oli jäänyt vaivaamaan. Kun sain kuulla, että
kirja kertoo 1500-luvun osmanivaltakunnasta ja murhasta, odotushorisontti
"käynnistyi". Kirja kuulosti samantyyliseltä kuin Umberto Econ
Ruusun nimi. Täytyypä etsiä kirjastosta.
Nyt istun kesämökillä Pamukin kirja ja opiskelijoille
antamani tehtävät edessäni. Tarkoitukseni on tarkastella
kirjaa, sen kantta, takakansi- ja lievetekstejä sekä sisällysluetteloa,
jos sellainen on, ja miettiä, minkälaisen kuvan teoksesta saa.
Minulla Tammen Keltaisen kirjaston versio kirjasta.
Kirja on paksu, luettavaa siis riittää. Kannessa piirros tai
kaiverrus turbaanipäisistä miehistä huoneessa, jonka seinillä
on outoja kuvia, mm. pääkallo. Verhon takaa kurkistaa henkilö,
joka voisi olla nainen. Etukäteen saamani tieto kirjan miljööstä
toi mieleen paitsi Econ myös Mika Waltarin kuvaamat historiallisen
ympäristön. Kansikuva vahvistaa mielikuvaa eksotiikasta. Takakannen
teksti kertoo sen, että kirjassa "puhkeavat puhumaan myös esineet
ja ruumiit". Kuulostaa monimutkaiselta.
Etuliepeen teksti kertoo kirjan tapahtumista ja rakenteesta. Kirja vaikuttaa
entistä enemmän eksoottiseen ympäristöön sijoitetulta
dekkarilta. Takaliepeessä on kuva Pamukista ja tietoa hänen aikaisemmasta
tuotannostaan. Mies tuntuu käyttävän värejä kirjojensa
nimissä: Valkoinen linna ja Musta kirja. Kolmannen suomennetun teoksen
nimi on Uusi elämä.
Muiden kirjojen nimet saavat pohtimaan tämän kirjan nimeä.
Nimeni on Punainen. Sisällyksestä huomaan, että kirjassa
todella puhkeavat puhumaan sekä erilaiset henkilöt että
muut: koira, puu, raha, hevonen, dervissit (olen kuullut, mutta täytyy
tarkistaa vielä merkitys). Huomio kiinnittyy heti siihen, että
joitakin kutsutaan Perhoseksi, Haikaraksi ja Oliiviksi. Lienevätkö
ihmisten kutsumanimiä vai todella perhonen… tai oliivi? Onko tämä
Punainen henkilö, koska Punainen on kirjoitettu isolla kirjaimella?
Toisaalta sisällyksessä mainitaan isolla kirjaimella myös
Kuolema ja Saatana. Voisiko Punainenkin olla personoitu symboli. Ensimmäiseksi
tulevat mieleen veri tai rakkaus.
Alun Koraanisitaatit näyttävät olevan Jaakko Hämeen-Anttilan
suomennoksesta, mikä kertoo asiantuntemuksesta, mutta en enää
malta pohtia sitaatteja, koska kaiken tämän kirjan pyörittelyn
jälkeen on pakko päästä lukemaan.
Alkuhämmennys ja -ihastus
Luettuani kirjan kolme ensimmäistä lukua ja lukupiirin sivuilta
printtaamani muiden kommentit olen innoissani. Kirja tuntuu mielenkiintoiselta,
ja muiden kommentteja suorastaan ahmin. Piiriläisten lukeneisuus vaikuttaa.
Sain myös kommenteista tiedon dervisseistä, joten ei tarvinnut
tutkia omaa tietosanakirjaa. Uskon, että tästä kokemuksesta
tulee antoisa.
Itse kirja sitten - hämmentävää. Ensimmäisen
luvun kertojan tilanne elämän ja kuoleman välimaastossa,
tai maanpäällisen olon ja paratiisin välillä, on outo.
Tosin muistan lukeneeni kansanuskomuksista, joiden mukaan nimenomaan epäselvissä
oloissa kuolleet ovat niitä, jotka jäävät kummittelemaan,
kunnes heidän kuolemansa on selvinnyt. Näinhän on tilanne
myös Siro efendin kannalta. (Effendi on sanakirjan mukaan turkkilainen
arvonimi, herra. Siis herra Siro. häiritseeköhän muita sanan
siro suomenkielinen merkitys?) Siis Siro efendi haluaa paitsi murhansa
selvittelyä myös raakaa kostoa. Dekkareiden ystävälle
alku on lupaava, eikä salaliittoteoriakaan tunne hullummalta juonikuviolta.
Teksti on helppolukuista, vaikka kaikki uudet nimet hieman jäävät
vaivaamaan, enkä usko, että jaksan jokaista uutta termiä
etsiä. Onneksi tähän näyttää tulevan apua
teiltä muilta.
Tässä yhteydessä dekkarihulluille voin suositella Boris
Akuninin klassiseen tyyliin kirjoitettuja dekkareita, joiden miljöö
on muistaakseni 1700-luvun Venäjä. Näitä kirjoja lukee
mielikseen myös siksi, että suomentaja on ystävällisesti
kääntänyt tekstissä esiintyvät erikieliset huomautukset
ja myös selittänyt termejä ja henkilöitä. Se helpottaa
ainakin laiskaa lukijaa.
Kara ja koira
Toisen luvun kertoja Kara vaikuttaa Siro efendiä letkeämmältä
tyypiltä. (Tosin Siron olomuoto vaikuttanee…) En ole koskaan ollut
pois kotipaikkakunnaltani niin pitkiä jaksoja kuin Kara, mutta hän
kuvaa hyvin sitä tunnetta, miltä oma kotikaupunki tuntuu sen
jälkeen kun on nähnyt muitakin paikkoja: osa on entisellään,
osa on muuttunut, paikoin kaupunki on kutistunut, paikoin muuttunut hienommaksi
kuin ennen.
Läheisiä menettäneenä on pakko myöntyä
Karan sanoihin, että "ihminen vähitellen unohtaa kasvot, joita
ei näe". Ei näe, koska toinen on kaukana tai koska toinen on
kuollut. Mielenkiintoiselta tuntui myös hänen kokemuksensa, että
tästä eteenpäin hän ei voisi asua muualla kuin Istanbulissa.
Paluu kotiin on yleinen teema kirjallisuudessa. Kara on tullut kotikaupunkiinsa
enonsa kutsusta. Eno pyytää apua, eli tilanne ei ole aivan onnellinen.
Karan kaupunkikävelyn aikana tapaaman säilykekauppiaan (minkälaisia
säilykkeitä siihen maailmanaikaan oli olemassa?) puheenvuoro
sai minut uumoilemaan samansuuntaisia kuin Pirkko. Onkohan kyseessä
nykyolojen arvostelua: "torit ja basaarit vallannut väärä
raha - - ajoivat kadut vallanneiden tšerkessien, abhaasien, mingreelien
- - lailla ihmisiä kohti säädyttömyyttä - - Tuo
säädytön kapinalauma kokoontuu kuulemma kahviloissa, missä
se juoruilee yöt läpeensä. Nuo karvattomat otukset, sekopäiset
pilviveikot ja qalandarien jälkeläiset - - " Ainakin tämä
purkaus kertoo sen, ettei maailma ole muuttunut - aina tulee uusia tuulia,
joihin konservatiivien on vaikea suhtautua.
Varoituksista huolimatta Kara poikkeaa kahvilaan, jossa kuulee koiran
suulla esitettyjä arvioita kaupungissa vaikuttavasta saarnaajasta.
Koira-luvun kommentteja oli hauska lukea. Lisäykseni tähän
teemaan voisi olla kokemukseni maahanmuuttajien opettajana. Monet opiskelijoistani
pelkäävät koiria. Erityisesti Lähi-idästä
ja Afrikasta tulevat ihmettelevät, kauhistelevat tai joskus nauravat
kertoessani heille, että täällä suurin osa koirista
asuu sisällä, niillä on oma ruokakuppi ja joillakin jopa
oma peti. Kaikissa ryhmissä en edes kerro, että toiset laskevat
koiran omaankin sänkyynsä.
Kolmen ensimmäisen luvun perusteella edessä on mielenkiintoinen
lukukokemus. Toivon tosin, että kirjassa on dialogiakin. Jos koko
teos on henkilöiden päänsisäistä tai kerrontaa,
vaikkakin niin vetävää kuin koira-kertojan, niin se saattaa
alkaa tuntua puisevalta. Katsotaan.
|
o AJK kotisivu o Pamuk