02 Pelkoa, huumaa, rakkautta
Murhaaja totuttelee rooliinsaKieltäminen ja toisaalta uuden roolin maistelu kieppuvat murhaajan ajatuksissa. Murhaaja on joku lähipiiristä, yksi miniatyristien joukosta (siis Haikara, Oliivi tai Perhonen). Tutustumme häneen myös oikealla nimellä. Onko tässä jokin yllättävä loppu, kun vihdoin paljastuu, kuka on todellakin murhaaja. Minä en koskaan katso dekkareista loppuratkaisua. Kihelmöivää arvuutella ja odottaa ratkaisua.Murhaajan mielenliikkeissä tulevat esille monet psyykkiset puolustuskeinot eli defenssit. Hän projisoi muihin omaa toimintaansa. Kuka tahansa on varkain murhamies. "Vain tyhmät ovat viattomia." Mikä on murhan motiivi? Miten lapsuustoveri ja työtoveri muuttuu äkkiä niin vaaralliseksi, että hänet on ravattava pois tieltä? Murhaaja tappoi hengenhädässä. Persoonallinen tyyli ja persoonallisuuden kuvaaminen, tunnistettavan henkilön realistinen esittäminen ovat kuolemansyntiä osalle oikeauskoisia. Siro efendi oli paljastamassa hankkeen. Murhaaja haluaa puolustaa kaikin keinoin Enoa. Tekotapa oli hirvittävän raaka. Jopa murhaaja itse kuin ulkopuolisen silmin kuvaa tekoa miniatyristin herkkyyttä vasten ristiriitaisena. Murhaajan ajatuksissa vilahtaa sama, mitä itse ajattelin lapsena
ja mikä kaikille lapsille on tyypillistä: pahat tekoni/ajatukseni
näkyvät ulospäin. Kuvittelin jopa joskus, että aikuiset
pystyvät salakuuntelemaan lasten ajatuksia.
Eno - oppinut miesEnon maailma muodostuu ensisijaisesti kirjoista ja kirjojen kuvituksista. Hän hallitsee perinteen. Tuli mieleen, että miksi edelleen Turkissa tuohon aikaan käytettiin niin paljon varoja ja aikaa käsintehtyihin kirjoihin, vaikka kirjapainotaito oli jo yli 100 vuotta vanha (Gutenberg 1455).Eno on ihastunut oman aikansa venetsialaisiin mestareihin. Läntisessä
Euroopassa renessanssi ja sen rinnalla levinnyt humanismi olivat synnyttäneet
uuden taidelajin, muotokuvamaalauksen. Kiinnostuttiin ainutlaatuisesta
persoonallisesta ihmisestä. Kuuluisia tuon ajan venetsialaismaalareita
olivat Giovanni Bellini ja Tizia (mm. hänen maalauksensa Venetsian
dogista). Venetsia oli suuri merimahti noihin aikoihin ja hallitus oli
määrännyt, että jokaisen maustelastissa olevan kauppalaivan
oli kotimatkalla tuotava itämailta taideaarteita. Venetsialaismaalarit
saivat vaikutteita värimaailmaansa idästä. Alankomaista
saatu öljymaalaustekniikka mahdollisti koloristisen tyylin. Eno oli
puolestaan ihastunut esittävään taiteeseen. Paperille maalatussa
työssä eloisuus ja luonnollisuus eivät voi koskaan saavuttaa
öljyvärityön mahdollisuuksia. Eno kuvailee kuin huumattu
taide-elämystään Venetsiassa. Mukana on synnillisyyttä
- kielletyn hedelmän lumoa. Me emme enää kykene kaikkien
virikkeitten pommituksessa kohtaamaan vastaavi a elämyksiä. Joka
kykenee, on todella onnekas.
Pieni Orhan, kirjailija itsePamukin haastattelussa Dick Gordon kysyi kirjailijalta, onko hän itse tuo pieni Orhan. Kyllä, vastasi kirjailija. Orhan on kuin pieni pata. Imee korvillaan kaiken kuulemansa. Orhankin nappaa korviinsa hurjimman uutisen, kultaajaparka on murhattu.Muistan, miten mukavaa tuonikäisenä oli istuskella kiltisti
sohvan nurkalla sen näköisenä, kuin olisi omissa maailmoissaan,
ja kuitenkin tarkkaan kuunnella aikuisten juttuja. Muistan elävästi,
miten Koskelan Arja aloitti usein lauseet painokkaasti sanoilla Herra Jestas.
En ymmärtänyt tarkkaan, mitä se tarkoitti, mutta vaikutti
hienolta. Kuusivuotiaan maailma on tiukkaa taistelua ja taiteilua. Veli
kiusaa, äidin käskyt eivät aina ole järkeviä tai
kiinnostavia. Siinä iässä ei kuitenkaan jäädä
paikoilleen. Toiveikkuus vie eteenpäin. Kuinkahan pienen Orhanin käy?
Onnettomasti -vai onnellisesti - rakastunut KaraKara on aika hempeä mies. Yksinäisyys ja kaihomieli, ehkä jonkinlainen viaton unelmointi kuvastuvat hänen ajatuksistaan. Vaikka hän on jo hyvän matkaa yli kolmenkymmenen, ajatukset ovat kuin 17-vuotiaalla. "Tunsin maailman ihollani ja olin onnellinen." Voi miten tunteellista ja suloista. Mikä lienee syy, jonka varjolla Kara karkotettiin Seküren läheisyydestä. Tyttäret olivat tuossa kulttuurissa kauppatavaraa. Mutta miksi sitten tytär annettiin huithapelille sotilaalle? Nyt Kara näyttää menestystään: on kokemusta, on uusi kaftaani ja hopeasuitsinen hevonen.Näyttämölle astuu juutalaiseukko, nyytti-Ester. Istanbulissa oli tuohon aikaan paljon juutalaisia, sillä Espanja oli karkottanut verisesti juutalaisia mustan surman jälkeen. Juutalaiset eivät sairastuneet yhtä paljon kuin muut puhtaussääntöjensä säästäminä. Heitä pidettiin syypäinä ruttoon. Juutalaisia on vainottu läpi historian. Turkki otti vastaan heitä ja Istanbulin juutalaissiirtokunta oli suuri, osa heistä hyvin oppineita. Ei ole Euroopan ihmisoikeushistoriakaan kovin puhtoinen, vaikka nyt Turkkia ojennetaankin (aiheesta tietenkin). Ester välittää salaisen viestin ja Karan toiveuni toteutuu.
Hän näkee rakastettunsa kasvot. Meille vastaava ei olisi noin
kiihottavaa. Tuon ajan ympäristössä naisen näkeminen,
kuten jo aiemmin tuli Enon puheessa esille, oli harvinaista. Hänen
tyttäreensä rakastui läjäpäin nuoria miehiä,
vaikka kaikki eivät edes olleet nähneet Seküren kasvoja.
Nyt Karan ja Seküren tarina rinnastuu vanhaan satuun. Onko luvassa
satumaista onnea vai jatkuuko tuskallinen kaipaus ja pettymysten sarja?
Jakson sananselityksiäSivulla 33 Murhaaja mainitsee heratialaiset. Herat sijaitsee nykyisessä Afganistanissa. Sivulla 36 mainitaan samarkandin paperi. Samarkand on paperin historiassa merkittävä paikka, sillä: ”Paperi saapui Kiinasta Keski-Aasian karavaanireittejä pitkin Samarkandiin, josta se levisi kaikkialle arabialaiseen maailmaan. Myös paperinvalmistustaito levisi lähes samaa kautta: Samarkandin lähelle sijoitetut kiinalaiset sotavangit kertoivat paperinvalmistuksen salat arabeille 750-luvulla. Paperitehtaat alkoivat levitä 700-luvun lopulta lähtien, ensin Bagdadiin ja sitten arabien hallitsemaan Espanjaan. 1100-luvulla paperi tuli hyödykkeenä Italiaan, jolla oli kaupalliset suhteet arabimaailmaan.” (Lähde: http://www.coloria.net/mediat/paperi.htm) Sivulla 41 mainitaan frankit. Näillä viitataan ylipäänsä länsimaisiin ihmisiin, voidaan tarkoittaa ranskalaisten lisäksi esimerkiksi venetsialaisia tai muita nykyisen Italian alueen kansoja. Sivulla 49 mainitaan pilahvi. Se on itämainen mausteinen riisiruoka, jossa on yleensä kanaa tai lammasta.
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Asko Korpela 20050314 (20050314) o 
o AJK kotisivu o Pamuk