|
Kirjan kaksi pääteemoista eli rakkaustarina ja murhajuttu etenevät omalla varmalla, vaikkakin hitaalla, vauhdilla. Edellisessä jaksossa Ester koki vastuunsa Sekuren naittamisesta, mutta tässä jaksossa paljastuu, että todellinen vastuu on Sekurella.
Murhaaja tunnustaa ja näin jo kaksi henkilöä tietää kuka on murhaaja. Lisäksi nuo
puhumisen kaksi puolta - eli se mitä puhuu ja toisaalta mitä tarkoittaa - tulevat taas esiin. Lisäksi molemmissa kirjan luvuissa on yksi henkilö, joka yrittää ymmärtää.
Rakkautta?
"Kuuntelin kohteliaasti rakkaani värikylläisiä sanoja…" Kara joutui (kuten miehet usein?) kuuntelemaan kiukkupurkausta loukkaantuneen naisen suusta. Kara oli mietteissään ylpeä siitä, että hillitsi itsensä ja ylpeä myös siitä, että Sekure oli hänen matkojaan seurannut. Kara siis yritti ymmärtää.
Kiukkupurkauksen jälkeen Sekure alkoi kuitenkin puhumaan todellisesta huolestaan ja pyysi Karaa jopa valehtelemaan, että tämä oli nähnyt Sekuren miehen kuolleena. Sekurella on ilmeisesti aito huoli siitä, että pojilta puuttuu isä ja lisäksi hänellä on aito huoli isänsä keskeneräisestä kirjasta. Kuitenkin tämä kaikki huoli peitetään peliin ja tavanomaiseen rakastavaisten puheeseen - keskustelu oli siis aika poukkoilevaa. Puhutaan rehellisyydestä ja totuudesta ja paljon muustakin. Näyttäisi siisi siltä, että asia ei ole vielä läheskään loppuun käsitelty.
Vierailun tarkoitus Sekure vai tunnustus
Sekopäinen murhaaja vierailee nyt Enon luona ja itselleen hän selittää, että haluaa nähdä Sekuren. Kun murhaaja luuli, että ketään ei ollut kotona hän kävi tutkistelemassa Sekuren tavaroita ja taisi olla aika pettynyt, kun eno olikin kotona.
Tässä kohtaa kirjaa Pamuk on todella onnistunut tunnelman luomisessa. Aikaisessa vaiheessa Eno huomaa, että murhaajalla on jotakin muuta asiaa kuin mistä hän puhuu. Hän oli jopa varmaan aistinut kuolemankin mahdollisuuden. Raskas väripullo aiheutti pelkoa jo ennen kuin tunnustus oli tapahtunut. Samalla Eno kuitenkin osasi käsitellä hullua murhaaja ja oletettavasti oikeasti ymmärsi tätä ja huomasi, että vierailijan mielentila oli kaikkea muuta kuin hallinnassa. Ehkä hänellä oli kuitenkin taustalla vain kokemuksen tuoma tieto siitä, että taiteilijat saattoivat ottaa asioita hurjan raskaasti ja tämä kesken oleva kirjahan oli kaikkien huulilla. Kun tunnustus tuli, luku kuitenkin päättyi siihen, että murhaaja toivoi Enon armahtavan hänet. Enon tunteista ei tietenkään tässä luvussa puhuttu, koska otsikkona oli "minä olen murhaaja". Siitä huolimatta minulle jäi Eno enemmän mieleen kuin murhaaja (tai pitäisikö sanoa vielä enemmän).
|
o AJK kotisivu
o Pamuk