Tyyli on jotenkin on tuttua. Lukupiirin kirjat tulee luettua tarkemmin kuin muut ja niinpä väkisinkin tulee mieleen, että mitä lukupiirissä lukemaani kirjaa tämä tyyliltään muistuttaa. Lopputulemana pohdinnastani kuitenkin oli se, että ei mitään. Olen ollut mukana lukupiirissä Proustin kirjojen ja Tsypkinin kirjojen
verran. Proustia kirja ei voi oikein muistuttaa kahdesta syystä. Ensimmäinen
syy on se, että Proust käytti tajunnanvirtaa kirjoittaessaan;
lauseet olivat pitkiä ja monta kertaa lauseen alku kertoi aivan eri
asiasta kuin lauseen loppu. Toinen syy on se, että Proustissa oli
mukana paljon omaa elämää. Tämä ei oikein voi
Pumakin tapauksessa olla mahdollista, sillä kirjan tapahtumat ovat
aika kaukaa ja kirjan henkilöt tuntuvat olevan paljolti aikaansa sidottuja.
Tsypkin oli kirjoitettu "toisen" henkilön kuvaamana paljolti ja siinä
sivussa esitetty Tsypkinin oma (?) rooli oli tarinana vaatimaton. Onkohan
muille tullut samanlaisia tuntemuksia?
Karmea alkuSiro efendi makaa kuolleena kaivossa. Ilmeisesti erittäin arvostettu ammattimies, joka omien ajatusten mukaan on joutunut kateuden kohteeksi. Onko kateus todella näin julmaa? Kokevatko menestyneet ihmiset kateuden noin raskaana taakkana? Vai onko tässä vain kyse siitä, että ihminen hakee aina itselleen sopivan selityksen asioille, jotta eläminen itseään kohdanneen onnettomuuden tai epäoikeudenmukaisuuden jälkeen olisi helpompaa. Mitä Pamuk tällä hakee? En usko, että tätä kirjaa on kirjoitettu pelkästään murhan selvittämisen vuoksi vaan odotettavissa taitaa olla hyvinkin monitasoinen kirja..Toivon kipinäKirjassa esitellään seuraavaksi Kara, joka palaa syntymäkaupunkiinsa Istanbuliin. Lapsuudenmaisemiin palaaminen pitää sisällään usein myös odotuksia, toiveita jostain kauniista (jos lapsuus on ollut onnellinen) ja ainakin jostain tutusta asiasta. Muutokset voivat olla masentavia. "Olivatko kadut kutistuneet vai tuntuiko vain siltä?" lienee aika tuttu tunne monelle.Muutama vuosi sitten menin hiihtämään järvelle,
jossa lapsena hiihdin ja siellä oli yksi kallio, jota lapsena laskettiin
alas satoja kertoja. Silloin se tuntui isolta. Nyt mäki näytti
aika pieneltä, mutta tuntui kyllä isolta kun huonolla kunnolla
ja huonoilla suksilla yritin mäkeä kivuta ylös. Karankin
on ilmeisesti opittava uudelleen elämään syntymäkaupungissaan
ja ajan mittaan hän varmaan huomaa milloin asiat ovat todella muuttuneet
ja milloin asiat ovat todellisuudessa pysyneet ennallaan - aika kun vain
on osittain kullannut muistot !
Koiran rooli arvoitusJos ensimmäisen luvun kohdalla ihmettelin, että mikä on tarinan alun karmeuden merkitys, niin samaa tässä ajatus tässäkin tulee mieleen. Koiran asema nykyperheissä on jo yhtä tärkeä kuin muiden perheenjäsenten - jos nimittäin koira on perheeseen otettu. En voi sanoa, että pelkäisin koiria, mutta ehkä pelonsekainen kunnioitus on oikea tunne ja niinpä meillä ei ole koiraa. Toinen syy koirattomuuteen on myös se, että koira kaupunkioloissa tuntuu aika oudolta ilmiöltä. Halutaanko tässä kirjassa ottaa kantaa koiran asemaan?? Onko kyseessä ironia nykyajan koiraihmisiä kohtaan ?Lukustrategian valintaNäin malttamattomalle henkilölle kirjan alun pikkupalat tuntuvat ehkä pikkuisen hidastempoiselta, jos kirjan mahdollisesti tarjoamaa kokonaisuutta ajattelee ( meillä on edessämme lähes 600 sivuinen urakka). Päätinkin nyt miettiä näitä kirjan lukuja yksittäisinä ja vasta lopussa koota ajatukset yhteen - ellei Pamuk sitä tee puolestani. Tähän asti luettu lupaa aika paljon.
|
||
PalautettaPirkko Koskela: Koiran rooli
|
||
Lähetä palautetta! |
Asko Korpela 20050304 (20050304) o
o AJK kotisivu o Pamuk