Kirja päättyy mielestäni alakuloiseen ja moniselitteiseen
Seküren puheenvuoroon. Näinkö tässä kävi:
juuri ja juuri hengissä selvittiin. Poissa on Karan määrätietoinen
touhukkuus, poissa Seküren loistava johtajuus organisatoorisuus. Haavoja
jäädään nuolemaan, mutta kuitenkin rauha ja rakkaus
vallitsee.
59 Minä olen Seküre
Seküre on apaattisena ja unettomana piilopaikassa, johon Kara oli
mahdollisia murhamiehiä pakoon perheensä vienyt. Seküre
havahtuu yöllä epämiellyttävästä painajaisesta.
Silloin saapuu pahoin runneltu ja rättiväsynyt Kara. Hänen
surkea tilansa saa Seküren huudahtamaan niin karmealla tavalla, ettei
sitä edes unessa tapahdu. Mutta Karalla on todella huojentava uutinen.
Enää ei mitään pelättävää, lähdemme
välittömästi kotiin. Mies pysyy tuskin tolpillaan. Hevonen
hankitaan. Matkalla hän kertoo tapahtumat. Kaikki mysteerit ovat selvinneet.
Haavat lääkitään, mutta mahtaako selvitä hengissä?
Ester tuo lisätietoja, vahvistuksen Karan tietoihin. Oliivi on kokonaan
poissa pelistä. Hasanin terävä sapeli on välähtänyt
ja tehnyt tehtävänsä. Ehkä oli isku tarkoitettu Karalle,
mutta tällä kertaa se osuu tarkoitettua paremmin. Ihmetyttää
vain, että tämä tuomio ja sen täytäntöönpano
riittävät ilman minkäänlaista kommenttia laillisen
esivallan suhteen. Karan perheen kannalta onkin tietysti yhden tekevää,
millaisin muodoin asia ratkeaa. Pääasia on lopputulos.
Karan ja Seküren liitto sinetöidään haavojen vielä
verta vuotaessa Seküren antautuessa Karan ehdoilla. Onnellista perhe-elämää
vietetään tämän jälkee 26 vuotta. Muut kaikki
ovat onnellisia paitsi Kara, joka ei koskaan toivu haavoistaan. Kuitenkin
hänelläkin olisi täysi syy olla onnellinen rakastavan perheensä
huolenpidossa. Mutta hän on ja pysyy surullisena elämänsä
loppuun saakka. Kuitenkin hän Seküren kertomuksen mukaan viettää
melko värikästä elämää huveineen, töineen
ja salaisine taiteenharrastuksineen.
Minä olen Kara ja Pamuk
Kirjoittaako kirjailija aina itsestään tai/ja lähipiiristään?
Ehkä aika usein. Jotkut kertovat sen avoimesti ja kertovat myös
että sopivasti naamioivat nimien vaihdoilla ja yhdistelemällä
henkilöiden luonteenpiirteitä, niin etteivät nämä
itseään tunnista. Jo aikaisemmin arvelin, että Kara voisi
olla Pamuk itse ja Karan kohtalo Pamukin kohtalo. Mene ja tiedä. Kysymys
on siitä kuinka pitkälle naamioidaan ja muunnellaan. Mielestäni
tämä viimeinen luku vahvistaa Kara = Pamuk hypoteesia. Siinä
Pamuk kertoo Seküren suulla kohtalostaan: hakattuna ja raastettuna
hän raahautuu nipin napin hengissä maailmalta kotiinsa haavojaan
nuolemaan. Kirjan kaksi viimeistä lausetta mielestäni huipentavat
sydänverellä kirjoitetun tarinan juuri tältä kannalta.
"Älkää siis hyvät ihmiset uskoko Orhania (sic!), jos
hän onkin kuvannut Karan tyhmemmäksi, elämämme vaikeammaksi,
Sevketin tuhmemmaksi ja minut kauniimmaksi ja rivommaksi kuin totuus vaatisi.
Hän ei näet suinkaan kaihda valheita, jos on päättänyt
kirjoittaa hyvän ja uskottavan tarinan." Voisiko kukaan parempaa peiliä
Pamukin eteen asettaa!
|
o AJK kotisivu o Pamuk