Nyt on tultu siihen pisteeseen, ettei lukijaa enää millään
verukkeella voida jättää epätietoiseksi siitä,
kuka on murhaaja. Se on Oliivi. Mutta vielä tässä epilogia
edeltävässä loppuselvityksessäkin on monia tuoreita
vivahteita, niin että tekijän ote säilyy vahvana loppuun
saakka. Omassa mielessäni tämä asettuu tasoltaan kyllä
hyvin lähelle rikosromaaneista suurinta, Dostojevskin Rikosta ja rangaistusta.
Mutta mitään yhteistä näillä kahdella ei ole,
ei muuta kuin tekijän kynätyön loistokkuus.
57 Minua kutsutaan Oliiviksi
Kara ja kaksi miniatyristia Haikara ja Perhonen suuntaavat matkansa Oliivin
luo luostariin, jonne hän oli kotoaan paennut. Aluksi ollaan kuin
ei oltaisikaan. Muka samassa veneessä ja vaara uhkaa ulkopuolelta.
Kuitenkin eräänlainen pelon tasapaino vallitsee. Pelättävä
on joukossamme, vaikka rakkaita ystäviä olemmekin. Vaikka on
25 vuotta yhteiset kohtalot jaettu, on sittenkin jotakin jäänyt
myös jakamatta ja jokaiselle omaksi. Oma tyyli on luvattomuudellaan
kangastellut kiehtovana koko ajan mielessä. Näyttää
vähän siltä, että Oliivi kaikkein arimmin on omaan
tyyliin suhtautunut, ei ole uskaltanut ottaa askelta ja sen vuoksi on syntynyt
viha niitä kohtaan, jotka ovat sen tehneet. On patoutunut. Tukevaa
selkänojaa tälle asenteelle antaa uskonto, joka kieltää
ihmisen kuvaamisen ja vaatii orjallista perinteessä pysymistä.
Oliivi on pysynyt, ainakin omasta mielestään, synnistä vapaana.
Onko tässä sittenkin yhtymäkohta Dostojevskin Raskolnikoviin,
joka myös piti itseään erikoisasemassa. Hänelläkin
oli omasta mielestään oikeus tehdä tekonsa.
58 Minua kutsutaan murhaajaksi
Äsken Oliivi esiintyi Oliivina, nyt on murhaajan suunvuoro eli siis
Oliivi uudelleen. Tämäkin pitkä luku alkaa sillä että
puhutaan niitä näitä, puhutaan jopa teknisistä seikoista
miniatyristin työssä, värien sekoittamisesta ja muusta sellaisesta.
Muistellaan yhteistä työuraa, töitä, joita on yhdessä
tehty. Puhe kääntyy vähitellen kuolemaan. Mistä kuolemankohtauksesta
kukin pitää eniten?
Ja sitten yhtäkkiä kaikki käyvät murhaajan kimppuun:
kolme miestä siis yhtä vastaan. Tukala tilanne. Missä se
kuva on? Seuraa merkillinen näytös, jossa vuoroin lyödään
ja suudellaan tulisesti aidon rakkauden nimissä. Uhrin silmät
puhkaistaan julmasti. Näkö on menemässä. Melkein puistattaa,
kun itsellä on sama tilanne. Tähän asti on pelkkää
hyvää kuultu kaihileikkauksesta, mutta viime viikolla sattui
tilanne, että minulle kerrottiin: "Äitini on ollut kolmesti kaihileikkauksessa,
eikä näköä enää voida pelastaa." Siis sekin
mahdollisuus on olemassa.
Oliivilta vaaditaan selityksiä tapahtuneille: miten tapasit Siro
efendin sinä iltana? Miksi tapoit Enon? Tyylistä oli Enonkin
kanssa puhe. Eno tarkoittaa kehuna sen minkä Oliivi kokee moitteena.
Mutta niin kääntyy vielä tilanne, että Oliivi saa yliotteen
siepattuaan tikarin. Kara joutuu uhriksi. Olisi kai tässä sekin
mahdollisuus ollut, että Kara menettää henkensä, mutta
niin ei käy, vaan hän säilyttää henkensä
nipin napin, mutta saa elinikäisen näkyvän vamman. Tilanne
laukeaa. Luvun lopussa tapahtuu vielä täysin yllättävä
käänne. Murhamies mestataan ulkopuolisen toimesta. Se on Hasanin
tunnettu partaveitsen terävä sapeli, joka välähtää
ja Oliivin pää pyörii pusikkoon. Taas ilkeä takautuma
venäläiseen huippukirjallisuuteen. Bulgakovin romaani 'Saatana
saapuu Moskovaan' alkaa sillä, että miehen - kuka se nyt olikaan
- pää pyörii maata pitkin. Sen pään irroitti raitiovaunun
pyörä. Viimeiset sanansa ja tuntemuksensa murhaaja puhuu kuolleena
miehenä.
|
o AJK kotisivu o Pamuk