Asko Korpela
20 Rengas kiristyy lopullisesti

Pamuk: Nimeni on Punainen

54 Minä olen nainen
55 Minua kutsutaan Perhoseksi
56 Minua kutsutaan Haikaraksi
Palautetta
Lähetä palautetta!

Lopullisestiko, vai vieläkö keksitään mutkia matkaan? Minä ainakin voisin vielä odottaa mitä hyvänsä käännettä, jota ei ole tähän mennessä tullut ajatelleeksi, mutta joka sittenkin on ollut esillä ja on lopulta ainoa mahdollinen ratkaisu tähän kaksoismurhamysteeriin. Niin selkeästi tässä on lukija vierestäkatsojan rooliin laitettu ja niin taitavasti tekijä pyörittää lukijaa pikkusormensa ympäri.

54 Minä olen nainen

Jään aprikoimaan: Mikähän töksähdys tämä luku on? Ensin ymmärsin, että kysymtyksessä todellakin on joku nainen, suorastaan uusi henkilö. Mutta ei - ei ole nainen, vaan mies joka esittää naista. Esittää niin paljon, että jään ihmettelemään, esittääkö mitään muuta. Onko suorastaan transvestiitti? Ei ainakaan selkeästi sitäkään ole. Vai siihenkö viittaa omituinen lausunto, että on elämässään tuntenut (vain) neljä naista? Näissä hermafrodiittikysymyksissä olen jotenkin aidosti ymmälläni. Eikä oikein myöskään huvita naisena esiintyvä mies tai miehenä esiintyvä nainen paitsi jos se tehdään niin kuin se tehdään teatterissa korostamatta sitä että nainen esittää miehen osaa tai päinvastoin. Kaksi loistavaa esimerkkiä: Ismo Kallio 30-vuotistaitailijajuhlassaan Joop Admiralin näytelmässä Sinä olet äitini ja Heidi Herala Gogolin näytelmässä Reviisori. Pamukin Minä olen nainen ei minuun kolahtanut.

55 Minua kutsutaan Perhoseksi

Äskettäin, ehkä joillekin jo aikaisemminkin, on selvinnyt kolme pääepäiltyä: Perhonen, Haikara ja Oliivi. Nyt kun hevosen turpa on selvinnyt, tehdään vielä kierros näiden luona etsimässä heiltä kultakin mallin mukaista turpaa, siis tietenkin kuvaa. Muistaakseni kylläkin Haikara on jo ilmoitettu teon tekijäksi, mutta varsinaiseksi syylliseksi Perhonen. Mielenkiintoista nähdä miksi tämä nyt sitten lopulta kääntyy. Näissä luvuissa on selvää väkivaltaa, ensin joukkotappeluna, sitten ikään kuin kaksintaisteluiden muodossa. Tässä Kara vie tikarin voimalla Perhosta pesäänsä näyttämään piirtämiään hevosia, mutta äkkiä joutuukin itse alle ja terävä sapeli kaulalle. Kerrataan tapahtumia ja muistellaan nuoruutta mestari Osmanin ankarassa opissa. Kuin ihmeen kaupalla Kara säilyttää henkensä ja yhdessä lähdetään Oliivin luo. Ei ole kotona. Mitään ei löydy.

Perhonen on aina pitänyt yksityiselämänsä erillään työstään. Kukaan ei ole hänen paratiisiaan nähnyt. Siellä on hänen hana vaimonsa, joka vieraita miehiä vain seinän raosta tirkistelee. Ilmeisesti täl lainen seinanrako 'kuuluu kalustukseen', kun siitä useampaan kertaan tässä kirjassa mainitaan.

56 Minua kutsutaan Haikaraksi

Perhonen ja Kara tulevat Haikaran luo puolilta öin ja levittävät lattialle hevosenkuvia. Kuka on minkäkin piirtänyt? Taas puidaan asioita siltä ja tältä kantilta. Ennen pitkää taas väkivalta saa muotonsa. Haikaraa suomitaan, mutta hänen suojanaan on vanha haarniska. Ihan kuin tässä sittenkään ei olisi kysymys syyllisen tai todustusaineiston etsimisestä. Onpahan vain kähinää vuosien mittaan patoutuneista syistä. Aikansa kähistyään lähtevät kolmannen lenkin, Oliivin luo.

Palautetta

Lähetä palautetta!